perjantai 10. lokakuuta 2014

Lenkillä lähiseudulla

Meillä on edelleenkin täällä nämä pyhät (lehtimajajuhla) ja eilen oli pyhäpäivä,tänään lyhyt päivä,ja huomenna sapatti eli taas pyhäpäivä.Ensi viikolla sama juttu,ja sitten ovat pyhät onneksi vähän aikaan ohitse...Eilen oli tosi lämmintä mutta kun tuttu koiranomistaja Evelyn,joka tuntee nämä lähialueet kuin omat taskunsa;pyysi mukaan lenkille niin lähdimme Bambin kanssa liikkeelle.
Tässä ihan kotini lähellä alkaa iso omakotialue,jossa aikoinaan oli tosi vaatimattomia omakotitaloja,mutta suuri osa on purettu ja tilalle rakennettu vähemmän vaatimattomia taloja.Tässä talossa kiinnitin huomiota noihin etuoven yläpuolella oleviin lautasiin.
Olimme jo ihan lähellä kaupungin minieläintarhaa,joten menimme sinnepäin. Sisällä näkee enemmän eläimiä,mutta ilman sisälle menemistäkin voi ihailla esimerkiksi vuohia.Ja ihan pikkuinen kili oli ilmestynyt tuonne.Tässä perhekuva.....
Aaah,tuo pienokainen oli niin suloinen!
Vuohien jälkeen menimme puiston  kautta alueen kulttuurikeskukseen tauolle,mutta olimme aivan läkähtyneitä,sillä kumpikaan ei ollut ottanut mukaansa vettä ,ja olikin lämmntä ja kosteaa. Ja sitten sinne ilmestyi nainen pienen poikansa kanssa,joka näki punaiset kasvomme ja läähättävät koirat,ja pian hän toikin meille pullollisen kylmää vettä ja kertakäyttömukit.Ihania ihmisiä löytyy aina välillä:)
Tuossa  näkyy maalattu seinä,jota on paljon mukavempi katsella kuin pelkkää harmaata seinää.
Vasemmassa kädessäni on joku jänne tai niveltulehdus,ja kirjoittaessa se tuntuu,joten voi olla että kestää hieman ennenkuin tulee seuraava postaus;on parempi antaa käden levätä kuin rasittaa sitä.

14 kommenttia:

  1. Läähätän jo puolestasi, en ole poistunut kotoani montaakaan kertaa kun näitä hemmetin helteitä vain jatkuu ja jatkuu, eilenkin 37, lähes sama tänään.
    Seinämaalaukset on kivoja, näytti ihan siltä kuin terassi ja pari taaempaa pöytääkin olisi maalattu, tarkempi tarkastelu osoitti että ei, mutta hyvin olisi voinut erehtyä. .

    VastaaPoista
  2. Noil vuohilla on jännät silmät.

    VastaaPoista
  3. Sirokko>ai teilläkin,kestämisiin.Täällä oli jo mukavempaa,mutta kosteusprosentti nousi taas vähän.Toivottavasti pian viilenee,teillä ja meillä. Tuollaiset hyvin tehdyt seinämaalaukset ovat tosi hienoja ja koko paikkakin näytti kivemmalta tuon ja parin muun seinämaalauksen johdosta:)

    Amalia:Onhan niiillä;D

    VastaaPoista
  4. Tuo ekan kuvan kukkakoynnos on ihan lempparini. Taidan yrittaa ensi kevaana parvekkeella.

    Voi miten lutuinen kili!!

    VastaaPoista
  5. Anu,tiedätkö mikä sen nimi on? On tosi nätti.Tuo kili oli tosi lutuinen,ihan pienen kisun kokoinen:)

    VastaaPoista
  6. Miten kilit voivatkin olla noin suloisia!

    Hyvä nainen...minä täällä pohjolassa en lähde mihinkään ilman vesipulloa ja samasta pullosta joi myös Olga aikanaan.

    Lepää nyt viikonloppu ja anna kätesikin levätä. Mekin katsomme muutamia tallenteita, sillä jotenkin viikolla ei vain tule katsottua.

    Bambille suukkosia♥

    VastaaPoista
  7. Pikaista paranemista tuon kätesi kanssa!

    VastaaPoista
  8. Ihana tuo verenpisara-kukka, vai onko se joku muu. Meillä kutsutaan tuonnäköistä verenpisaraksi.

    Voi olla rasitusvamma kädessä, se paranee levossa.
    Näppäile kuvia, niissä ei tarvita useinkaan sanoja.

    VastaaPoista
  9. Valtavan ihania kuvia jälleen :)

    VastaaPoista
  10. Ihana tuo eka kuva!
    Hyvää sapattia ja lehtimajajuhlan jatkoa!

    VastaaPoista
  11. Voi ihana kili :) Vuohet ovat kyllä lemppareitani, vaikkakin niitä hoitaneena voin todeta, että saatoimme muutaman kerran olla eri mieltä asioista ;) Vähemmän ihania ne olivat silloin, kun vuohelasta siirryttiin niitylle aamuisin ja ryhmä ei seurannutkaan kuten piti :D Nimimerkillä muutaman kerran melkoisen kauan vuohia pitkin poikin kerännyt...

    Paranemisia kädelle ja elkää läkähtykö!

    VastaaPoista
  12. Combretum indicum tai Chinese honeysuckle

    VastaaPoista
  13. Leena;kilit ovat ihania ja tuo oli aivan pikkuinen:)Niin se vesipullo unohtui mutta tänään pitkällä lenkillä se tuli mukaan ja oli puistossa vesipisteitäkin.Pidän nyt kädessä rannetukea,jospa se vähän auttaisi.
    Ja Bambilta terkut!

    Marja-Leena;ehkä hieman paremmin!

    Arleena;Verenpisara se onkin,olin unohtanut nimen ja se on valtavan kaunis:) Nyt alkaa vähän tuntua paremmalta kun pidän tässä tukea

    Nelli:kiitos:)

    Eeviregina:kiitos:) ja mukavaa viikonloppua sinulle:)

    Tanja:vuohet ovat ihania ja minähän käytän paljon vuohenmaitotuotteita;lehmänmaitotuotteisiin kosken harvemmin.Hih,sulla onkin sitten kokemusta vuohista;D Olen kuullut että urokset ovat epäsympaattisia kun taas naaraat päinvastoin.Kiitos,rannetuki näyttää vähän auttavan.

    Anumorchy:kiitos:)

    VastaaPoista
  14. Ei tuo mielestani kylla mikaan verenpisara ole.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...