lauantai 18. helmikuuta 2017

Viikonlopun alla

Perjantai-aamuna pilvinen ja sateinen 4 päivän talviepisodi vaihtui aurinkoiseksi,ja lämpimämmäksi. Minusta se talvinen episodi oli ihana,mutta kaikki loppuu aikanaan. Aamulla aikaisin seison Tel Avivin keskustan Rothchild Boulevardin  liikennevaloissa ,ja otin samalla kuvia viereisistä rakennuksista  puhelimellani,sillä välin kun odottelin vihreää valoa.Kadun alkupäässä on pilvenpiirtäjiä,osa toimistorakennuksia,ja osa asuinrakennuksia ,minkä huomaa parvekkeista.
Sää oli ennen klo 9 aamulla tosi kolea ,ja taivas harmaa.
Tästä hiemen eteenpäin olin töissä pankin pääkonttorissa,ennen Suomeen paluumuuttoa.
Kun valo muuttui vihreäksi,ylitin kadun ja kävelin läheiseen Cofix-halpakahvilaan. Join soijacapuccinon ja selailin puhelinta jonkun aikaa. Kun tulin ulos,oli sää muuttunut aurinkoiseksi eikä enään ollut koleaa. Tänäänkin on ollut aurinkoista ,ja samalla tosi mukavat asteet,juuri sopivat. Torstain ja perjantain välinen yö sen sijaan oli talven kylmin;piti ihan laittaa villasukat jalkaan yöksi.
Viikko sitten kuvasin tällä kotikadullani asustelevaa suloista Pitz kissaneitiä,joka turkkinsa ja ulkonäkönsä  puolesta taitaa olla ainakin osittain ellei kokonaan rotukissa. Pitz ilmestyi kadulle joskus yli vuosi sitten,on hyvin kesy,ja saman kadun varrella oleva tuttu on syöttänyt Pitziä. Naapurini tytär oli huomannut Pitzin,ja pyysi minua ottamaan kissasta muutaman kuvan,sillä hän halusi postata kuvat kissafoorumille;sillä ehkä sille löytyisi koti. Noin kesy kissa on todennäköisesti alunperin ollut jossain kodissa,ja sitten hylätty.
Kuvassa Evelyn,joka on syöttänyt kissaa,silittelee Pitziä. Toissapäivänä naapurin tytär soitti minulle;Pitzille oli löytynyt koti,ja joku kissojen ystävä tulisi hakemaan Pitzin,viedäkseen kisun uuteen kotiinsa. Saimme helposti suljettua Pitzin kantolaatikkoon houkuttelevan kissojen herkkupateen avulla.Pitz lähti matkalle kohti uutta kotiaan,kibutsiin pohjoisessa Israelissa.
Tänä aamuna tuli WhatsAppilla kuva Pitzin uudesta kodista . Pitz itse on vielä sekaisin ja pelästynyt uudesta asuinpaikastaan,ja sitä pidetään toistaiseksi erikseen muista kissoista  lämmitetyssä huoneessa .Kunhan Pitz tottuu uuteen asuinpaikkaansa on sillä oikein 5 tähden olot,kuten huomaa kuvasta,vaikka se onkin hieman epäselvä. Uuden emännän kissoilla on oma nurkkansa,pehmeä peti ja lämmitys:) Kyllä tämä voittaa kadun olosuhteet:)

18 kommenttia:

  1. Joit soijacapuccinon, minkälaista se on?

    VastaaPoista
  2. Unelma:ihan hyvää,maidon sijaan käytettiin Alpron soijamaitoa. Nuo Cofixin ketjut ovat tosi hyviä,mikä tahansa kahvi,leivonnainen ,voileipä,tuoremehu ym maksaa saman eli vähän yli euron,tosin nyt sunnuntaina ensimmäistä kertaa nousee kahvin hinta,mutta alle puolitoista euroa capuccinosta on edelleenkin edullista.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, Jael. En ole tullut ajatelleeksi, että jotain muuta kuin aitoa maitoa voisi capuccinossa käyttää. Tätä on nyt kokeiltava, kävisiköhän mantelimaitokin?

    VastaaPoista
  4. Onpas siellä korkeita taloja, suurkaupunkimeininkiä. Mitkä siellä on nyt lämpötilat? TIedän jo kokemuksesta, että kylmä yö ja mukavan viileä päivä tarkoittaa niin eri asioita eri paikoissa. Täällä on nyt pari yötä ollut jo plussan puolella ja päivällä jopa yli kymmenen. Suloisia kisuja :)

    VastaaPoista
  5. Unelma:olen eräässä paikassa saanut myös mantelimaitocapuccinon mutta soijamaito toimii sitä paremmin.

    MatkaMartta:tuo on sellaista city-aluetta missä korkeita taloja,mutta kyllä täällä ollaan koko ajan rakentamassa lisää tornitaloja kun ei maata riitä kuin korkealle rakentamiseen.Nyt juuri on 13 astetta kun on ilta,ja päivällä taisi olla jossain 16 asteen paikkeilla varjossa ja auringossa sitten enemmän.Nämä asteet ovat juuri sellaiset mistä pidän,eli alle 18 astetta,sen yli menevästä lämmöstä en enään pidä. Teillä onkin tosi kylmää tänne rannikkoalueeseen verrattuna,mutta pohjoisessa Israelissa on myös tuollaisia asteita kuin teillä.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanaa, että kisulle löytyi uusi koti. Hän onkin todella kaunis kissa <3

    VastaaPoista
  7. Ihana loppu Pitzin tarinalla! <3 Toivottavasti kisuli kotiutuu uuteen paikkaan hyvin. Kavereita siellä näyttää ainakin olevan! Onkohan se hyvä vai huono...

    VastaaPoista
  8. Outi:Tosi ihanaa että Pitzille löytyi koti.Ja hän onkin todella kaunis,ihana turkki,ihana luonne.

    Satu:eikös olekin,siitä tuli ihan hyvä mieli,vaikka hieman jäimmekin kaipaamaan Pitziä täällä kotikadulla. Pitz on tottunut kissakavereihin,joten eiköhän se vähitellen totu noihin uusiinkiin kissakavereihin.

    VastaaPoista
  9. Voi mitä pilvenpiirtäjiä. Upeita kuvia kaikkiaan <3

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että Pitzille löytyi uusi koti -ja aika lokoisat olot siellä hänelle on järjestettykin. Niinkuin oikein onkin;)
    Työkaverini lähti juuri miehensä kanssa Israeliin 10 päiväksi ja kadehtien olen hänen kuviaan matkalta katsellut. Ehkä jonain päivänä sinne itsekin pääsen käymään. "Ensi vuonna Jerusalemissa" - eikös näin aina toivoteta;)
    Ihanaa viikonloppua, Jael <3

    VastaaPoista
  11. Upeaa, että Pitzille löytyi koti <3

    Minä sitten rakastan pilvenpiirtäjiä! Nämä kuvasi noista korkeista ihanuuksista ovat vau!

    VastaaPoista
  12. Ihana Pitzi♥♥
    Minusta ei olisi asumaan tuollaisessa korkeassa talossa....tai voisin tietysti asua, mutta korkeitaan neljännessä kerroksessa..:))

    VastaaPoista
  13. On mielenkiintoista katsella kuviasi. Kuin itse seisoisi huippukorkean talon juurella. Pidän kuvistasi!

    VastaaPoista
  14. Maiju:täällä rakennetaan nykyään enemmän korkeus-kuin leveyssuuntaan;D

    Lady of the Mess: Olikin ihanaa että edes yhdelle kissalle täällä löytyi koti,ja Pitz ei tosiaankin alunperin ollut katukissa. Hienot olot tosiaankin siellä pohjoisessa katuoloihin verrattuna:) Kiva aika työkaverillesi vierailla täällä;vaikka illat ovat viileitä niin nyt on luonto parhaimmillaan täällä.Toivottavasti pääset joskus itsekin tänne. Kaunista alkavaa viikkoa sinulle Lady:)

    SusuPetal:Ihanaa tosiaankin että löytyi koti:) Nuo pilvenpiirtäjät ovat kyllä tosi komeita.Nyt on melkein jo valmis kaupungin korkein talo,60 kerrosta,jonka näen lähes joka päivä bussin ikkunasta.

    Hannele:Pitziä jäi vähän ikävä ,mutta hänellä on nyt hyvä koti. En minäkään noissa yläilmoissa haluaisi asua,hienoista näkymistä huolimatta.Olen edellisellä kerralla täällä asunut 15. kerroksessa ,ja se oli ehkä se maksimikorkeus minulle;D

    Kirsti:kiitos:) Kiitos Kirsti,kiva kuulla ,etenkin kun ihan ohimennen otin nuo kuvat puhelimella liikennevaloissa seistessä. Kun ei ole aurinkoa saa puhelimellakin hyvät kuvat.Tänään ja tästä eteenpäin kirkas taivas ja aurinkoa,eikä puhelimella tule hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  15. Ihanaa kun Pitzille löytyi noin hyvä koti <3
    Upeita kuvia postauksessasi! On siellä korkeita rakennuksia.

    VastaaPoista
  16. Susanne:tosi ihanaa tosiaankin,ja kuulemma on hyvin jo kotiutunut uuteen kotiinsa:) Kiitos,noita korkeita taloja on kiva kuvata:)

    VastaaPoista
  17. Komeita pilvenpiirtäjiä, hienot kuvat! Hauskaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  18. Korkeat rakennukset ovat vaikuttava näky. Siinä matalammalla on tosi kaunis vaalea talo.

    Toivottavasti kissa tulee onnelliseksi uudessa kodissa 🙂 🐈 🐈 🐈
    muiden kissojen kanssa.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...