keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Vapun alla

Pienet pomeranssivauvat
Jestas kuinka aika on mennyt nopeasti, huomenna jo vappuaatto.  Tuntuu välillä että  tämä aika on mennyt kuin unessa, ja se aika  ennen sitä oli kauan sitten.   Vappuhan täällä ei ole kuten Suomessa ja Ruotsissa:yleensä työväenliikkeet ovat jotain pientä marssia järjestäneet, mutta tänä vuonna sekin on poissa laskuista. Korona-luvut täällä ovat nyt suotuisammat,  ja niinpä huomisesta  lähtien saakin liikkua jo ilman rajoituksia, jos se liittyy urheilulliseen toimintaan.  Jee, saa kävellä nyt kauemmas:)
Tänään täällä  on vietetty 72, itsenäisyyspäivää,  joka alkoi eilen iltapäivällä ulkonaliikkumiskiellolla, tähän iltaan klo 20 saakka. Tosin tässä kodin edessä olevassa puistossa on nyt  tätä kirjoittaessa niin paljon lapsiperheitä, että ovat näköjään  jättäneet sen huomioimatta... Täällähän mennään aina surusta iloon  kun ensin on kaatuneitten päivä, ja heti sen jälkeen itsenäisyyspäivä. Kaikki oli niin erilaista  tänä vuonna:  kaatuneitten päivänä  hautausmaat suljettiin ,  ja itsenäisyyspäivän aattona -ja päivänä ulkonaliikkumiskielto. Eilen  kaupunki järjesti ilotulituksen , jonka vain kuulin ,  sillä  rakenteilla oleva  toimistotorni esti niiden näkemisen.  Iso osa kaupungin asukkaista, minäkin,  olimme sitä mieltä että nyt ei pitäisi käyttää rahaa   ilotulituksiin , vaan käyttää siihen menevä raha  niille jotka sitä nyt niin tarvitsevat,   mutta kaupunginjohtaja piti päänsä.  Illalla kaupungin katuja  kiersivät kuorma-autot, joiden lavalla esiintyivät tiskijukat ja muutakin,   mutta sekin jäi näkemättä ja kuulematta,  koska asuntoni ei ole kadulle vaan puistoon päin. 

Täällä on tapana järjestää myös ilmailuesityksiä  itsenäisyyspäivänä. Tänä vuonna lentokoneet lensivät pohjoisesta   etelään , ja tekivät kierroksia sairaaloiden yläpuolella.
Täällähän on kasvomaskipakko,  ja ihana suomalainen Viivi täällä ompeli minulle nätin kangasmaskin. Kuva on otettu ennenkuin sain Viivin tekemän maskin.
Huomasin että  puhelimella oli muutama kuva lähiseudusta , joten laitan ne tänne sillä puhelin on siinä vaiheessa että muistia pitää tyhjentää usein.  Kuvat otin Bambia ulkoiluttaessa helmikuun lopulla, kun vielä olimme tietämättömiä tulevasta. Silloin luonto oli kauneimmillaan,  ja tällä hetkellä kaikki tässä näkyvä vihreä on kuivunut pois.  Tämä on kaupungin ja teollisuusaluen rajalla oleva pieni kylämainen kaupunginosa, jonka nimeä en löydä , eikä sitä edes näy kartalla, ja  joku joskus kertoi että  alue on sellainen minne ihmiset ovat joskus asettuneet ilman virallista järjestelelyä,  ja  sen vuoksi alueella ei edes ole asvalttia eikä mitään, mutta siinä piileekin tämän alueen viehätys, aivan kuin tulisi maaseudulle. Joku päivä varmaankin tämänkin  alueen tilalle rakennetaan jotain tornitaloja...
Alue on kodin lähellä,   ja viileänä kautena se on mukava alue Bambin ulkoiluttamista varten. Alueella on pieniä taloja, ja jokaisen talon pihalla sitruspuita. Tämä talo on pitkään ollut autiona, ja katselin noita sitruunoita, joita olisin niin halunnut poimia....
Tuolloin helmikuussa  näyttikin siltä että siellä nyt asui joku, sillä pihalla on tuoleja ja pyykkiä kuivumassa.   Muutenkin näytti siltä että taloa oli vähän maalattu sitten viime kerran.

Oikein hauskaa Vappua :)

12 kommenttia:

  1. Tuo kylä vaikuttaa kivalta kävelypaikalta :)
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:on se, silloin kun on vihreää .,💚Nyt ei enään ole, joten en mene sinnepäin.

      Poista
  2. Ihanaa, että saatte vihdoinkin hieman enemmän liikkumisvapauksia! Hauska maskikuva! :-) Sinulla on niin upeat silmät. <3

    Mielenkiintoinen tuommoinen nimetön maaseutualue kaupungin kupeessa. Pääseekö sinne kuitenkin julkisilla, vai pitääkö olla oma kulkupeli? Vai onko sinulle ihan kävelymatkan päässä?

    Mukavaa vappua, Jael!

    VastaaPoista
  3. Hauskaa erikoisvappua tänä vuonna!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että pääset taas lenkeille vähän pidemmällekin. Mukavaa vappua sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  5. Varmaan tuntuu mukavalta, kun voi taas liikkua enemmän. Bambikin varmasti nauttii.

    Mä näytän rosvolta, kun menen kauppaan vain puuvillainen huivi kasvojen edessä. Siinä on vielä kaiken lisäksi pääkalloja kuvioina. Mutta se on ainoa puuvillainen ja sopivan kokoinen huivi, joten saa luvan nyt käydä.

    Varmasti moni muukin ajattelee, että nyt kannattaisi rahat käyttää muuhun kuin ilotulituksiin. Sillä olisi saanut jo moni vaikka soppalautasen.

    Hyvää vappua! Katsoin Instasta, että siman olet tehnyt. Sun valmistelut ovat siten 100% suuremmat kuin täällä :)

    VastaaPoista
  6. Siellä on jänskästi ilo- ja surujuhlat peräkkäin. Tosin nythän ei paljon juhlita missään, joten aika oudolta tämä tuntu. Kiva että Bambilla on mukava ulkoilupaikka, tuo kuumuus on itselleni asia, johon en ehkä tottuisi kovin helposti. Mukavaa valpurin aikaa ja toukokuuta. pysykää terveinä 💛

    VastaaPoista

  7. Mukavaa, että kävelyä voi lisätä vähitellen!

    Hauskaa vappupäivää, Jael!

    VastaaPoista
  8. Bambilla ja sinulla näyttää olevan kiinnostavia retkikohteita.
    Mukavaa kevään jatkoa!

    VastaaPoista
  9. Aika menee siivillä rajoituksista huolimatta, olen samaa mieltä. Mukava kuulla että saatte jo pieniä helpotuksia ja liikkuminen on tärkeää. Kivan näköistä seutua tuo 'syrjäkylä'. Mukavaa toukokuuta sinulle ja toivottavasti ei tule liian kuumaa.

    VastaaPoista
  10. Hauska maskikuva. :-) No hyvä, että pääsette liikkumaan. Itse hieman pelkään kyllä työpaikalle paluuta etätöistä...

    VastaaPoista
  11. Mulla alkaa olla pienoinen kypsyys tähän korona hommaan. Haluan retkeilemään ja seikkailemaan maailmalle. Haluan normaaliin rytmiin töissä yms. kuvia ja maisemia....Sitä on ikävä, iso ikävä.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...