sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Miksi Israelissa ei vietetä äitienpäivää?

Tässä puiston palmun rungossa kasvaa muitakin kasveja. En tiedä ovatko siemenet lentäneet tuonne, vai  onko
ne tarkoituksella istutettu palmun runkoon.
Hyvää äitienpäivää niille jotka sitä viettävät.  Täällä Israelissahan  ei vietetä  äitien-eikä isienpäivää, vaan  aika huomaamatonta perhepäivää,  jonka huomioivat etupäässä tarha-ja kouluikäiset sekä heidän vanhempansa.  Miksi näin?`Olen kyllä arvioinut että  jotkut järjestöt aikanaan ajoivat  asiaa niin että äitienpäivä (täällä taidettiin viettää silloin vain äitienpäivää)  niin että  päivä muutettaisiin perhepäiväksi. Ystäväni Shirlee  kertoi minulle mikä on ajatuksen takana:
         
            "Muutos täällä perhepäivään johtuu siitä, että maailma on muuttunut. Molempien vanhempien     oletetaan olevan tasa-arvoisia, joten tämä on yhtäläinen päivä molemmille      vanhemmille.    Israelissa on myös monenlaisia perheitä, joissa on joskus vain kaksi äitiä tai                vain kaksi isää tai vain yksi kumpaakin. Perhepäivä auttaa muun tyyppisten perheiden lapsia tuntemaan kuuluvansa eikä erottamaan heitä "normaali" perheistä. Nykyään kaikki on normaalia, ja on tärkeää tunnustaa se jo varhaisessa iässä. 😊"

Aika järkevältähän tuo kuulostaa kun ajatellaan monia nykyajan   perheitä, ja varmaan helpottavaa monelle.
Mutta äitienpäivänä minulle aina tulee  mieleen oma rakas äiti, joka oli vain 19 v. kun synnyin. Olen jo monta vuotta vanhempi kuin hän oli ikinä.
Täällä kukkivat nyt  ihanat liilat  jakarandapuut.   Torit  ja kauppakeskukset avattiin täällä   viime torstaina,  tiukin rajoituksin tosin,  enkä voinut mennä torille silloin,  sillä olin viime viikolla pari päivää niin pahan  selkäkivun kourissa , etten voinut mennä minnekkään. Kun kipua säteili myös jalkoihin ja sitä oli vain yhdellä puolella,  tajusin että minulla on  iskias. Kamalaa!  Särkylääkkeiden ja venytysten jälkeen  olo oli jo parempi, ja vaikka nyt tunnen sen epämiellyvän tunteen alaselän alueella monessa liikkeessä, niin  siihen ei enän pahemmin satu, paitsi tietyissä tilainteissa.  Kävely ja liikkuminen auttaa, joten olen yrittänyt nyt kävellä  taas kunnolla. Tänään meninkin torille  ensimmäistä kertaa 2 kuukauteen!  Kävelin sinne tämän kävelykadun kautta,  ja heti ensimmäiseksi  torin edustalla mitattiin kuume ennenkuin pääsi sisälle.  Kävin juomassa kahvit tutussa  kahvikaupassa jossa ei nyt saa istua mutta voi kuitenkin jutella tutun baristan Itain kanssa. Torilla oli aika vähän ihmisiä,  ja kun kyselin torikauppiailta ,  he sanoivat että kaupankäynti on heikkoa. Ihmiset eivät oikein vielä uskalla kai tulla torille.

15 kommenttia:

  1. Sun äiti on ollut hurjan viehättävä. Sinulla on paljon samoja piirteitä. Joskus mietin, että olisihan nuo lapset tietysti voinut tulla vähän aikaisemminkin. Ei olisi tällainen mummeli kuin nyt on, kun lapset ovat parikymppisiä.

    Etelä-Koreassa vietetään myös vanhempainpäivää. Olisin valmis tällaiseen tasa-arvoisempaan tapaan juhlia vanhemmuutta. USA kyllä on varmaan viimeinen, joka vaihtaa. Sen verran konservatiivinen ja takapajuinen maa on edelleenkin.

    Kyllähän maailma näyttää varmaan erilaiselta, kun tästä ensimmäisestä koronakriisistä päästään yli. Pitää tottua siihen, että kuumetta mitataan, käytetään hengityssuojia. Mua se ei haittaa, mutta täällä on paljon ihmisiä, jotka valittavat että perustuslaillisia oikeuksia vapauteen riistetään.

    Hyvää äitienpäivää Jael!

    VastaaPoista
  2. Johanna: Äiti oli tosiaankin viehättävä, sääli että hän lähti pois liian nuorena. Olen jo paljon vanhempi kuin hän koskaan.No et sinä kyllä mikään mummeli ole vaan kaunis ja nuori, sen olen nähnyt omin silmin kun tavattiin:) Minä olin myös nuori kun sain pojan, mutta hieman vanhempi kuin äiti. Minusta tuo on ihan hyvä tapa juhlia, niin ei tule paha mieli kenellekään. Ja parasta tuossa on se että se ei ole lainkaan kaupallinen, ei ole sitä "osta osta" juttua joka liittyisi siihen.
    Niinpä, luin juuri nettilehdestäni että nämä hengityssuojat ovat se uusi normaali, ja sen mukana tulee ongelmia kun esim. rikolliset voivat piilotella naamioiden taakse. Tuonne torille ei tosiaankaan nyt pääse ilman kuumemittausta ja naamamaskia, ja kun olin siellä, kaupungin tarkistajat kävivät moittimassa torimyyjiä joilla ei ollut maskia päällä.Itse inhoan näitä maskeja, ja odotan niin ettei niitä enään tarvitsisi pitää.

    VastaaPoista
  3. Olipa sulla nuori äiti, mun oli 41v kun synnyin. Meillä on pleksiset visiirit, niiden kanssa on helpompi hengittää, eilen käytin maskia ja on se aika epämukava.

    VastaaPoista
  4. Kaunis äiti :)
    Kiva katukuva.....

    VastaaPoista
  5. Maailma ja elämäntavat muuttuu siksi äitien/isienpäivät joutaisi historiaan. En myöskään käsitä miksi Suomessa jaetaan mitaleja joillekin äideille. Kaikki äidit eivä siis ole 'yhtä hyviä' vaan jotkut parempia. Tyhmää. Jos halutaan antaa mitaleja ne voi hoitaa muutoinkin, muussa yhteydessä.
    Meidän toukokuuhun tuli tänään todellinen käänne: märkää lunta maa valkoisena! Hirveitä jalkarättejä satoi, nyt tuollaista tavallsemman kokoisia, märkiä hiutaleita :) Onneksi on valoa vaikka sataakin!
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Niin kaunis äitisi. Minusta on hyvä, että muistetaan äitejä ja isiä erikseen. Perhepäivä hävittää vanhemmat. Maailma muuttuu mutta siinä muutoksessa unohdetaan pysähtyä näkemään ihminen. Ajatellaan, että olemme yhtä suurta massaa, toki helpommin silloin ohjattavissa. Äitienpävää voi viettää kaikki, jotka kokee olevansa omalla tavallaan äiti, samoin isänpäivää. Ja silti ollaan tasa-arvoisia, juuri se on tasa-arvoista, että hyväksytään meidän erilaisuus.

    VastaaPoista
  7. Ehkä siksi ei vietetä äitienpäivää, kun se ei ole raamatullinen, eikä Israelista lähtöisin, en tiedä mistä, vai onko pelkästään suomen keksimä.?
    Minunkin äitini oli 19 kun mä synnyin, äiti kuoli viime heinäkuussa.

    VastaaPoista
  8. Perhepäivä käy oikein hyvin, sillä uusperheeseenkin liittyy paljon kipupisteitä. <3 Toki äitienpäivä parhaimmillaan voi olla todella suloinen, mutta silti tasa-arvon vuoksi kannatan perhepäivää.

    Oikein sydämellistä uutta viikkoa Jael ja sulla on aivan käsittämättömän kaunis äiti, kuten sinäkin, teissä on paljon samaa näköä. <3

    VastaaPoista
  9. Allu:oli tosiaankin nuori:) Itsekin olin kyllä nuori lapsen saadessani. Sinun äitisi sai sinut aika myöhään tosiaankin, silloin ehkä vähän harvinaisempaa mutta nykyään yleisempää. Esim. isoäitini synnytti enoni pitkälti yli 40-vuotiaana, mutta hän oli jo kolmas lapsi.-Eksä on luvannut tuoda mulle sellaisen pleksisen suojan, mutta olen täällä nähnyt ihmisiä joilla on sekä se että se tavallinen maski, miten ihmeessä hengittävät....

    Ulrika_:Oli kyllä ihanaa nähdä tuota keskustan aluetta niin pitkän ajan jälkeen, vaikka se ei nyt ole sama asia kun kaikki kahvilat, ravintolat ja baarit vielä kiinni, ja ne ovat tosiaankin kaupungin sielu ja niin tärkeä osa. Tänään tajusin miten paljon ne ovat kaupungin osa kun kävelin tuolla taaas. Äiti oli tosiaankin kaunis.

    BLOGitse:maailma tosiaankin muuttuu. Itse en niin välitä äitienpäivästä ja minusta tuo perhepäivä on hyvä idea, mutta monille se äitienpåivä on tärkeä juhlapäivä. Enemmän täällä tuo perhepäivä on tehty lasten ehdoilla kuin aikusten-. Lunta toukokuussa, aika outoa mutta onneksi se varmaan häipyy nopeasti. Mukavaa viikkoa sinullekin.

    Melissa: Tämä äitienpäivä/perhepäivä näkyy jakavan ihmisiä. Minusta tuo perhepäivä ei lainkaan hävitä vanhempien rooleja, sillä kaikki otetaan huomioon. Ja oikeastaan vanhempia pitäisi muistaa joka päivä vaikka onhan se kiva olla kerran vuodessa juhlittuna . Tuo on myös helpotus sellaisille jotka eivät voi saada lapsia mutta ovat kuitenkin perhe.

    Piritta:ei mitään yhteyttä Raamattuun, täällä oli tosiaankin ennen äitienpäivä mutta jossain vaiheessa se muutettiin perhepäiväksi.Äitienpäivää vietettiin eilen monessa maassa, ei vain Suomessa. Sinulla on äitisi poismeno vielä tuore, osanottoni.

    Tiia:Minustakin nuo selitykset tuovat hyvin esille miksi perhepäivä tärkeä, ja koska on niin erilaisia perheitä olemassa tuo päivä sopii kaikille.
    Kiitos ihanainen, äiti oli kyllä tosi kaunis, veljeni on enemmänkin tullut häneen:) Ihanaa viikkoa sinulle Tiia.

    VastaaPoista
  10. Hei Jael! On niin houkuttelevan keväisen näköinen kuva ja katu. Miltä kadulta se on? Olen itsekin asunut Israeissa pari vuotta, mutta enpä muista kuin keskustan katuja.

    VastaaPoista
  11. Äitisi oli kyllä upea nainen. :-) Ja sinä olet ihan samannäköinen. <3

    Perhepäivä kuulostaa minusta todella mukavalta ajatukselta. Harmillista, että sitä ei oikein vietetä. Perheethän voisivat kokoontua silloin yhteen puuhailemaan kaikkea mukavaa. Omaa äitiä on mukava muistaa, mutta muuten en äitienpäivästä välitä, kuten tiedätkin. :-)

    VastaaPoista
  12. Hei Unknown, tuo on Nahalat Binyaminin kävelykatu,joka kyllä nykyään aamuisin ei ole täysin kävelykatu, mutta muuten on. Kiva kuulla että olet asunut täällä pari vu0tta, toivottavasti on mukavia muistoja:)

    Satu:Äiti oli upea,mutta emme ihan samannäköisiä ole, veljeni on se joka näyttää eniten häneltä, Olemme kyllä samanpituisia ja kun vielä olin hoikka lainasimme välillä toistemme vaatteita;D Perhepäivä on minustakin kiva juttu, ja kyllä sitä lapsiperheiden parissa kivasti vietetäänkin. Joo ymmärrän kyllä ettei äitienpäivä erityisesti innosta.

    VastaaPoista
  13. Oi miten kaunis äiti sinulla oli <3 Näytät paljon äidiltäsi!
    Minulle henkilökohtaisesti on ihan sama, että juhlitaanko äitejä ja isejä samaan aikaan vai erikseen. Nykyään perheet muodostuvat niin monenlaisista yksilöistä, että on vain reilua, että kaikkia juhlitaan tasavertaisesti.
    Ihanaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  14. Onpa kaunis äiti 💜 Perhepäivä kuulostaa oivalliselta nykyaikaan sopivalta ajatukselta.

    Onneksi selkäkipusi alkavat hellittää. Kyllä se siitä kun poikkeustilakin palaa pienin askelin normaaliksi. Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  15. Olet perinyt kauneutesi äidiltäsi. Miten kaunis! Äitienpäivän on keksinyt amerikkalainen Anna Jarvis, 1908. Liekö Järvisen Anna alun perin LOL

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...