sunnuntai 7. helmikuuta 2021

Kevättä ilmassa

Hei taas💚Keltakukkaiset  käenkaalit kukkivat kuvassa, ja koska on ollut niin lämmintä  ja aurinkoista  , alkavat olla jo  väsähtäneitä , ainakin nämä  auringossa olevat.
Edellisessä postauksessa, viikko sitten, kirjoitin että kilometrin liikkumarajoituksen piti loppua viime perjantaina. Mutta ei se loppunutkaan silloin,  vaan liikkumarajoitusta   pitkitettiin vielä sunnuntai-aamuun, joka täällä viikon 1.  päivä.  Huomenna on tarkoitus mennä kävelemään,  kuukauden tauon jälkeen,   Tel Avivin keskustaan,  ja torin kahvikauppaan kahville,  sillä  liikkumarajoituksen peruuntumisen lisäksi  ravintoloitten ja kahviloitten sallitaan taas myydä annoksi&kahvia ym.  mukaan,  sillä kuukauden  tiukan lockdownin aikana sallittiin vaan lähettien tuomat ruokalähetykset.  

Olen ollut ihan kiltisti , eli pysytellyt  vain lähialueilla,  sillä pariinkin otteeseen oli uutisissa että poliisi on ollut yli-innokas    Tel Avivin keskustassa ja ranta-alueella,  ja ajanut sieltä pois jopa lähellä asuvia. ja antanut sakkojakin.  Tämä pitkä 3. lockdown ei ole vaikuttanut mitenkään  tartuntoihin  tai vaikeasti sairaisiin,  ja  brittimutaatio on tehnyt pahaa jälkeä. ja tekee niin edelleenkin, eli voi hyvinkin olla että   pian on edessä 4. tiukka lockdown.  Vuoden alussa kaikki  näytti paljon paremmalta.....  Täällä on nyt rokotettu hieman yli 37 % prosenttia yli 16-vuotiaista  ylöspäin,  mutta rokotuksen vaikutusta ei vieläkään näy tarpeeksi. Vieläkin suurin  osa tartunnoista  tietyn sektorin ihmisillä , ja asuinalueilla.
Perjantaina tein Bambin kanssa hieman pidemmän lenkin kodin lähellä olevalle alueelle, mikä näyttää enemmänkin maaseudulta kuin kaupunkialueelta.  Kuului kanojen kotkotusta ja kukon kiekuntaa,   ja niitähän siellä olikin. Komea kukko , ja olen joskus aikaisin aamulla kuullut kukon kiekuntaa;  se on varmasti tämä!
Hieman kanojen ja kukkojen jälkeen näkyi tällainen puulla päällystetty perävaunu. Lasisesta ovesta näkyi sisälle mutta ei siellä kukaan ollut.
Toiselta puolelta näytti tällaiselta.  Onkohan tuo perävaunu koskaan käytössä......

Välimeren alueen yleisin  villivihannes kiiltomalva viikko sitten.  Kiiltomalva kukki jo silloin, mielestäni normaalia aikaisemmin,  mutta ei  ihme sillä täällä  oli ehkä viikon kestävä talvi. Minulle talvi täällä on sellainen, jolloin päivälämpötilat alle 20 asteen, mutta ne ovat nyt koko ajan yli 20 asteen, eli keväistä on.   

Tänään piti pysytellä kotona  kun  kaasulaitokselta tuli kaasuteknikko tekemään tarkistusta,  ja aika oli keskellä päivää, parin tunnin aikavälillä.  Täällä pitää kaasuteknikon tehdä  kunnon tarkistus joka 5. vuosi ,  ja onneksi kaikki oli hyvin, eli ei tullut ylimääräisiä kuluja kuten 5 vuotta sitten kun oli edellinen tarkistus.  Kaasuteknikko laittoi uuden muoviputken,  ja sanoi että kaasun paine on just hyvä:)  Kaasu on siis keittiössä, kaasuliedellä.

Hyvää alkavaa viikkoa :)

22 kommenttia:

  1. Olipas taas mielenkiintoinen kierros, kukkoineen kaikkineen. <3

    Mulla on ikävä kaasuliettä, ja jossain vaiheessa mietittiin ukkelin kanssa, että ostetaan kotiin sellainen pieni kaasuliesi induktion lisäksi. No eipä ole vielä saatu ryhdyttyä ajatuksista tekoihin, ja kohta ollaan asuttu vuosi tuossa asunnossa. ;-D Hyvä, että sinulla oli kaasuasioiden kanssa kaikki kunnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Kiitos, ja kiva kuulla että tykkäsit 💚Kun in tottunut kaasulieteen, niin sähköliesi miellyttää vähemmän. Joo viimeksi piti tehdä jotain ylimääräistä korjausta, josta tuli lisäkuluja, mutta onneksi ei tällä kertaa

      Poista
  2. Kukko! Elävä herätyskello :)
    Ja hirsimökin näköinen perävaunu (asuntovaunu?).
    Mahtava kuvasaalis, Jael!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita:On kyllä hauskaa nähdä kukko 🐓 ja kanojakin 🐔🐔näin lähellä kotia. Niin varmasti tuo hirsillä päällystetty perävaunu ehkä jonkun koti, mutta läpinäkyvä lasiovi vähän ihmetytti. Kiitos Rita💚

      Poista
  3. Täällä on kirjoiteltu siitä, miten siellä on rokotukset hienosti hoidettu. Täällä ei tietoakaan, milloin kaikki saadaan rokotettua.
    Tuo perävaunu on jonkun asuntoauto..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele:no rokotusohjelma täällä tosi onnistunut, muuten en kyllä anna hyvää arvosanaa hallituksen koronatoimille. Liikaa virheitä on tehty vuoden aikana... Juu varmasti toiminut asuntona, mutta hassua kun läpinäkyvä ovi, eihän siinä ole mitään yksityisyyttä.

      Poista
  4. Ihana perävaunu/asuntoauto. Täälä oli kylmä viikonloppu - 10 ..... olin kotona koko viikonlopun, ei huvittanu lähteä tonne kylmyyteen. Kivaa viikon alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulrika:Tuo olikin aina kivs näky tuolla. Teillä on ihan eri sää kuin täällä, kesäsää tänään, en oikein tykkää

      Poista
  5. Kevät, ihanaa! Olisipa jo täälläkin!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Kevät on kyllä ihanaa, mutta talvi jäi nyt välistä pois,. Pianhan teillekin jo alkaa kevät lähestyä💚Oikein hyvää viikkoa sinullekin

      Poista
  6. Täällä pakkaset ja aurinkoiset päivät on ollut hyvin yleisiä. Nyt kyllä parhaillaan sataa hiljalleen lunta. Mökille mennään lauantaina jos vaikka saataisiin yksi iso kuusi kaadettua. Minä en jostain syystä saanut sinun blogiasi lisättyä lukulistalleni vaikka yritin kuinka monta kertaa ja eri päivinä. Joudun nyt aina tulemaan katsomaan onko sinulla uutta päivitystä 😣
    No käyhän se näinkin 💕❤ mutta harmillista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nila: Teillä on tänä vuonna kunnon talvi siellä.,vähän ikäväkin sellaista. Mukavaa viikonloppua tulevana viikonloppuna mökillä. No aika kummaa ettei blogiani saa laitettua lukulistallesi,ettei se vaan johdu tästä uudesta Bloggerista.. Voihan harmi.
      Mukavaa viikkoa sinulle.

      Poista
    2. En tiedä mistä johtuu mutta kaikkien muiden saan kyllä laitettua listalle. Yhden muunkin blogin kanssa oli sama juttu mies vähän auttoi silloin kun se ei käynyt ihan samalla tavalla kuin ennen. Mutta vaikka koitettiin laittaa sinunkin vähän eritavalla ei onnistu 🤔 no pitää vielä yrittää taas.

      Poista
    3. Hei nyt se onnistui jee. 🤗

      Poista
  7. Ihanan vihreää teillä! Siskon kuvista näin, kuinka mantelipuut, punavuokot ja syklaamit jo kukkii. Ihana kevät! Niin surullista, kun en pääse sinne käymään. Yleensä tähän aikaan olen ollut lomailemassa... Toivottavasti tämä epidemia joskus hellittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eeviregina:Se vuoden vihrein aika:) Näinkin tänään Leena-siskosi Instakuvista ihania kukkivia mantelipuita- Tosi kurjaa että on tämä tilanne, etkä pääse tänne siskojasi katsomaan,mutta toivottavasti jossain vaiheessa tätä vuotta pääset tänne.

      Poista
  8. Upea kukko! Tykkään lomamatkoilla aamuisin kuunnella kukkoa, jos se ymmärtää pitää konserttinsa kohtuulliseen aikaan. Viideltä ei kiekuminen ilahduta. Mutta siis noi sinun kuvasi: Niin ihanaa vihreätä, että pelkästään niitä katselemalla mieli muuttuu keväiseksi. Täällä Helsingissä on kyllä paukkunut pakkanen monta päivää ja ihmiset hiihtävät ja kävelevät auringon paisteessa tuolla Töölönlahden jäällä. Eli ei vielä kauhean keväistä täällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena: Tosiaankin komea kukko:) Onneksi ei sentään joka aamu herätä,mutta joskus olen herännytkin kukon kiekuntaan. Täällä tosiaankin tämä aika on se vihrein aika, ja se on aivan ihanaa, tulee mieleen Suomen kesä. Teillä on siellä ollut kunnon talvi tänä vuonna, ja olisi kyllä ihana päästä luistelemaan siellä. Mutta teilläkin ollaan jo menossa kevättä kohti, toivottavasti pian. Hyvää viikkoa sinulle Leena.

      Poista
  9. Ihana kukko! Ihan mahtavaa, että keskellä kaupunkia löytyy paikka, joka on kuin pieni kanafarmi.
    Toivottavasti ei nyt tulisi sitä neljättä lock downia sinne teille, kun tuntuu, että niistä ei siellä ole ollut liiemmin apua leviämisen suhteen.
    Mukavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Outi: Tosi komea kukko onkin. En tiedä kenelle kuuluvat mutta aika monta kotkottajaa tuolla oli. Minäkin niin toivon ettei tule neljättä lockdownia, ollaan oltu täällä niissä jo liikaa. Aiemmin ovat auttaneet ne lockdownit, mutta eivät enään, sillä ihmiset eivät enään jaksa uskoa siihen. Mutta pitää toivoa että rokotusten vaikutus pian jo näkyy tilastoissa.
      Mukavaa viikkoa sinullekin Outi:)

      Poista
  10. Ihan vaan vähän kateutta herättävä otsikko ;) Täällä on just kylmä kausi, ja vaikka ei pohjoisessa asutakaan, niin ihan luissa ja ytimissä tuntuu. Aamulla lähet puolhorroksessa töihin kylmällä autolla. Päivän aikana hyppäät parikymmentä kertaa ulkona ja viilätät autosta asiakkaiden luo. Sitten taas takaisin ja auto on taas ihan jäässä. Just kun penkinlämmitin alkaa vaikuttaa, niin auto seis. No joo. Olen kyllä ihan tyytyväinen, että kaikesta ilmastonmuutoksesta huolimatta tuli ihan kunnon talvi. Kevät on kuitenkin se paras vuodenaika...

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...