torstai 7. toukokuuta 2009

Matkahaaste

Allu Dit un dat sitä sun tätä-blogista haastoi minut näyttämään viisi lomahaavetta ja se onkin helppoa, sillä olen aina tykännyt matkustamisesta, ja haaveissa on vielä monta paikkaa, joissa en ole käynyt.Osa haaveilemista paikoista on myös sellaisia, joissa olen jo käynyt,mutta niihin jäi kaipuu....
Ja tässä haasteen säännöt:
Valitse 5 paikkaa kuvineen, joissa haluaisit käydä. Voi olla mikä paikka tahansa, vaikkapa Jäämeri tai Tokio. Jos haluaa, voi vielä kirjoittaa jotakin valituista paikoista. Lopuksi haastetaan 5 bloggaajaa mukaan haasteeseen
1. Rio de Janeiro
Rio on aina kiehtonut matkakohteena. Rakastan brassimusiikkia ja melkein olin sinne jo menossa asuessani Venezuelassa. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Olisi kiva kerran päästä sinne.
2. Lima,Peru

Lima on sellainen kaupunki jossa olen jo ollut kaksikin kertaa:keväällä 2005 yhteensä viisi viikkoa.Mutta se ei riittänyt ja haluaisin mennä sinne uudestaan.Kiehtova kaupunki jossa hurjasti kauniita paikkoja. Kaipuu Etelä Amerikkaan jäi muutenkin päälle...

3. Kenya

Afrikassa en ole koskaan käynyt ja se kiehtoo. Kenya varmaankin olisi sellainen paikka Afrikassa, missä olisi mielenkiintoista käydä

4. Beijing

Kiina on kyllä sellainen paikka minne olisi pakko päästä kerran. Mulla oli jo kerran liput tilattuna sinne pojan ollessa varhaisteini, ja sitten peruinkin viime hetkellä ja muutin matkakohdetta.Poikaa vieläkin harmittaa se ja joskus mua siitä muistuttaakin..

5. San Diego, Kalifornia

San Diego on toinen sellainen paikka, missä jo olen ollut mutta haluaisin mennä uudestaan. Vietin siellä vain 3 päivää , ja se ei riittänyt. Jos saisin uudestaan asua USAssa, San Diego olisi se paikka, missä haluaisin asua.Upea kaupunki.

Tämä haaste on nyt kiertänyt aika monessa blogissa ,mutta haastan siihen seuraavat : BLOGitsen, Hipun,Ritan, Arleenan sekä Tuulan.

27 kommenttia:

Sooloilija kirjoitti...

San Francisco kiehtoisi. Italiasta Firenze. Nova Scotian alue. Australia kokonaisuudessaan.

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, ehdottomasti Kalifofnia (Mamas&Papas ja ne kaikki ihanat Californian dreamin etc.ja San Franciscossahan tehtiin leffa Vertigo)biisit; sitten aina on ollut Afrikka sisälläni, jo ennen leffaa Minun Afrikkani: sinne aion mennä! Sitten taidan olla Sooloilijan kanssa reissussa sillä minäkin haluan Nova Scotiaan. Sen jälkeen aina alpit ja alppimaat ykköspysäkkinä Lugano tai Salzburg ja lopuksi saatan sitten viivähtää Galwayssa, josta on uskomattomia muistoja.

Leena Lumi kirjoitti...

Ai että Jael, kun menit laittamaan tuon Kenian ja elefanttikuvan blogiisi, nyt en pysty keskittymään työhön ja tekisi mieli vaan sinne heti! En tajua, miksi olen enää täällä...

Susadim kirjoitti...

No joo, on meillä tosiaan ihan eri matkailuhaaveet, kuten jo totesitkin minun kohteistani :) Arvasinkin, että Etelä-Amerikkaa on sinun listallasi. Peruun haluaisin minäkin ja olin muuten joskus kymmenen vuotta sitten lähdössä Nigaraguaan katulapsityöhön...muutin sen kuitenkin hetken mielijohteesta Eestin lastenkodiksi, enkä kyllä ole katunut, oli niin mahtavaa.

Yaelian kirjoitti...

Sooloilija:San Fransisco ja Australia mustakin olisi kiva nähdä.

Leena: Kalifornia on tosiaankin ihana,näin monta osavaltiota USAssa ja Kaliforniasta pidin kovasti. Afrikka kuten tuonne laitoin olisi tosi kiehtova!

Susadim:Jeps huomasin että kohteet ei ihan samanlaisia meillä ollut. Peru on aivan ihana, pidin kaikista eniten Etelä Amerikassa näkemistäni maista,

MaaMaa kirjoitti...

Kiva, että säkin sait haasteen ja vastasit :)
Brasilia on myös mun listassa, Beijingissä olen käynyt ja on UPEA: Suosittelen ehdottomasti!! Keniassa tai yleensäkään Afrikassa en ole ollut, mutta haluan mennä! Mun hani on asunut Botswanassa teininä, joten toivon, että hän veis mut joskus tutustumaan niihin maisemiin - kunnon safariretki ois myös MAHTAVAA! San Diegosta mäkin tykkäsin hurjasti. 2 kertaa olen ollut ja haluan mennä uudelleenkin! :)

katriina kirjoitti...

Yksi ystäväni kävi konferenssissa San Diegossa ja kehui sitä maasta taivaaseen.

Olet sinä vauhdikas ihminen, olet asunut monessa maassa! Ja haluaisit asua vielä monessa muussakin.

Sirokko kirjoitti...

Sinulla on kyllä matkailu verissä ja olet varmaan kuin kotonasi missä tahansa maailmankolkassa.
En tiedä haluaisinko itse oikeasti enää minnekään.. täältä lähteminen on tehty niin hankalaksi ettei enää millään jaksaisi muuta kuin sen vuosittaisen kotomaan katsauksen, mutta ehkä jos Suomesta tekisi helppoja lähtöjä niin voisi saada kipinän.

lepis kirjoitti...

Mielenkiintoisia haavepaikkoja! En ole onnistunut käymään missään noista. Ehkäpä vielä joskus ;)

Hanneles paradis kirjoitti...

Eipä mitään huonoja haaveita..

arleena kirjoitti...

Kiitos haasteesta. Tähän onkin mukava vastata.
Saatte pian lukea, mitä ja mihin haluaisin.

Yaelian kirjoitti...

Katriina:Minäkin ihastuin ihan tosi paljon San Diegoon!
Eksän siivellä pääsin matkustamaan/asumaan moneen paikkaan.

Sirokko: Totta että varmaan olisin kotonani missä tahansa, on tullut aloitettua uusista paikoista jo aika monta kertaa.Millä tavalla teiltä on hankala mennä muualle? Niin, Suomestahan pääsee helposti minne tahansa...

Lepis:Toivottavasti joskus pääset...

Hannele:Haaveita on hyvä olla...

Arleena:jäänkin mielenkiinnolla odottelemaan....

Allu kirjoitti...

Kyllä tonne Rioonkin pitäisi päästä, niin mahtavalta se näyttää.

Elegia kirjoitti...

Tämä onkin hauska haaste ja sinulla on mielenkiintoiset kohteet. Muutama samakin meiltä löytyy. Voi olla, että teen tämän jossain vaiheessa, vaikkei erikseen pyydettykään ;)

Tosin nyt tuli matkakuume taas tätä lukiessa ja katsellessa. :D

Nurkkalintu kirjoitti...

Kiehtovat matkahaaveet. Sopisivat minunkin haavelistalleni, joka on pitkä...

Mukavaa viikonloppua! :-)

Leena Lumi kirjoitti...

Ai niin, Chileen on pakko päästä, koska Pablo Neruda on mun veressä...

Kaikki: Make the dreams come true!

Rita kirjoitti...

Ah, Venezuela ja Lima minullakin haaveissa, espanjan kielen ja sen kutsumana että olen katsonut telenoveloja, jokunen niistä venezuelalaisia ja yhdessä perulaisessa seikkailtiin nimenomaan Limassa.

Kalifornia kutsuu myös, joten aikas kivasti meni sinun haaveilusi yksiin minun haaveitteni kanssa :)

(En tiedä ehdinkö ottaa haastetta blogissa vastaan, katsotaan... Kiitos joka tapauksessa :)

Yaelian kirjoitti...

Allu: on se Rio niin houkutteleva paikka..

Elegia:nytpä pyydänkin;laita sinäkin matkahaavepostaus, niitä on kiva lukea!

Nurkkalintu:Sinullakin oli kivoja haaveita..Hyvää viikonloppua myös sinne!

Leena:Chileen haluaisin minäkin ja Argentiinaan....

Rita:Niistä telenoveloista tosiaankin tulee varmaan hinku mennä niihin maihin. Olen katsonut tasan yhden telenovelan, ja se oli venezuelalainen,jossa joku neitsyt tuli raskaaksi...siinä näkyi välillä ihan tuttuja paikkojakin!
Ja Kalifornia on ihana!

Olisi kiva jos laitat, mikäli ehdit...

Annie kirjoitti...

Voi ei, matkakuume nousee! Onneksi täältä löytyy mitä mielenkiintoisempia kaukomaiden blogeja.

Susanne kirjoitti...

En ole käynyt noista paikoista missään, mutta mielenkiintoisilta vaikuttavat.

pikkujutut kirjoitti...

Peking on hieno paikka, suosittelen.

Myt iski matkakuume,akkilahto jonnekin taitanee jaada vain haaveeksi.Mutta unelmointi ei maksa mitaan.

Hippu kirjoitti...

Oi ihanaa; oikein toivoin, että saisin tämän haasteen! :-) :-)

Tosi mielenkiintoisia matkakohdehaaveita sinulla - noissa kaikissa haluaisin itsekin käydä!

Yaelian kirjoitti...

Annie:Jeps, onkin kiva kun on blogeja joiden kautta pääsee vähän "reissailemaan"

Susanne:Ne missä en ole käynyt ja ne missä olen käynyt on kaikki mielenkiintoisia paikkoja

Pikkujutut:Pekingiin olisikin hinku mennä.Unelmoida voi aina, ei maksa mitään ;-)

Hippu:-) Jäänkin mielenkiinnolla odottamaan mitä matkahaaveita sulla on!

juanita kirjoitti...

nuo neljä ensimmäistä kohdetta voisivat olla suoraan minunkin matkatoivelistaltani!! :) lähtisin milloin vain minne tahansa päin etelä-amerikkaa tai afrikkaa ja pekingistä olen haaveillut myös kauan..

Yaelian kirjoitti...

Juanita> : hyviä matkakohteita tosiaankin ovat:-)

Saara kirjoitti...

Hyvat kohteet olet valinnut, lahtisin mielellani matkaseuraksi!

BLOGitse kirjoitti...

jaahas, mitas taalla on puuhailtu lomani aikana!!?? olen saanut haasteen eika kukaan kerro siita minulle - epista! :)

Ihan liian vaikea haaste...en osaa valita 5 kun uusia kohteita olisi vaikka kuinka mita haluaisi nahda ja joissakin kaydyissa voisi kayda montakin kertaa...hoh..
Mietin tata muutaman paivan...kaipa on pakko osallistua kun kerran haastoit...senkin... :)