keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Puiden uusi vuosi 2018

Tänään täällä on taas vietetty Tu Bishvat-juhlaa, eli puiden uutta vuotta.  Tästä puiden uudesta vuodesta olen selittänyt tarkemmin  blogin alkuaikoina, eli täällä.  Puiden uusi vuosi oli hyvä syy  piipahtaa metsikköpuistoon, joka on yksi suosikkipuistoistani Tel Avivissa.    Puistossa on monta sitruspuuta, mutta yhdessäkään ei ollut syötävän valmista hedelmää,  ja tässä kuvan sitruunapuussa on yksi pieni kasvava sitruuna, ja samassa puussa oli sitruunankukkanuppuja, sekä muutama pieni sitruunan alku.  Sitruunahan voi antaa satoa muutaman kerran vuodessa, ja seuraava sato tässä  puussa on kai sitten kesällä.
Sateet ovat saaneet luonnonvihreän esille, ja siellä missä kesällä ei ole vihreää on nyt rehevän vihreää. Viime viikon kolmipäiväisen talvisen episodin aikana tuli paljon sadetta kerralla, mutta nyt on joka päivä aurinkoista ja lämpimämpää päivä päivältä, eikä uutta sadetta näkyvissä. Sadetta saisi tulla useammin eikä niin paljon yhdellä kerralla..
Metsikköpuistossa kasvaa yrttejä , joista yleensä poimin vähän mukaani.  Laventelia en kuitenkaan poiminut.
Puistossa kasvaa villisyklaameja, mutta ne ovat rauhoitettuja.
Istuin hetken penkille, ja kissa hyppäsi viereeni. Se oli hyvin syöneen näköinen, ja silittäessäkin huomasi että oli lihaa luiden päällä;  toisin kuin meidän puiston kissoilla, jotka ovat hieman liian laihoja  vaikka annan ruokaa joka päivä, mutta vain pienen määrän  , koska kissoja on monta.
TuBishvattina eli puiden uutena vuotena on tapana syödä kuivahedelmiä, ja niitä näkeekin joka puolella. 
Puistosta otin bussin Tel Avivin keskustan Dizengoff Center-kauppakeskukseen, jonka alakerroksessa oli kauhea mölinä, sillä siellä oli kolmessa eri paikassa hurja määrä lapsia istuttamassa puuntaimia.
Ohjaajat selittivät lapsille miten taimet istutetaan.  Kauppakeskus , joka oli Tel Avivin ensimmäinen suuri kauppakeskus, on ekologisesti suuntautunut,  ja siellä on jo 5 vuoden ajan pidetty  puiden uutena vuotena puunistutustapahtuma yhteistyössä  Hyvä Energia-organisaation kanssa.    Tänään noin 1700  lasta kaupungin eri kouluista tuli puunistutustapahtumaan.  Lapset saavat taimen, jonka he istuttavat suureen ruukkuun,  ja jokaiseen taimeen laitetaan myös lapsen nimilappu.   Puuntaimet siirretään  kasvamaan kauppakeskuksen katolle 1 vuoden ajaksi, ja sinä  aikana lapset saavat hoitaa nimikkopuitaan,  Vuoden jälkeen nuoret puut lahjoitetaan sinne missä niitä tarvitaan, esim. metsään jonka metsäpalo tuhosi.
 Kauppakeskuksen alakerroksessa oli puunistuttajille pystytetty smoothie-piste, mutta koska tämä oli ekologinen tapahtuma; smoothieita ei jaettu kertakäyttömukeissa. Eikä tehosekoittimiin tarvittava  sähkökään tullut kauppakeskuksesta.....
vaan lapset saivat itse tuottaa manuaalisesti energiaa jota tarvittiin smoothien tekemiseen. 
Olipa kiva , ja hyödyllinen tapahtuma, ja toivottavasti myös opettavainen.
Nämä menevät vuodeksi kauppakeskuksen katolle kasvamaan.
Kotiin tultua kaivoin pussista  puistosta poimimani yrtit: mäkimeiramia (oregano), yhden sitruunaruohon ja  taka-alalla näkyvää tuoksupelargoniaa, joka on hyvää teessä.

Tämä onkin tammikuun viimeinen postaus, joten hyvää alkavaa helmikuuta:)

16 kommenttia:

Eeviregina kirjoitti...

Voi miten siellä alkaa heti vihertää, kun vähänkään sataa! Olispa kiva kerätä yrttejä puistosta ja pihalta, mutta siihen menee vielä hetki aikaa. Lunta on paljon ja pakkastakin -12 C. Olen ollut joskus istuttamassa puita yhteen metsään Jerusalem- TelAviv-tien varrella.

Outi Krimou/Outi's life kirjoitti...

Tuollaisia tapahtumia saisi järjestää ympäri maailmaa. Lapsien on hyvä oppia kasvattamaan kasveja ja puita ja samalla oppia niistä lisää.
Ihanaa keskiviikkoa Jael ja mukavaa alkavaa helmikuuta <3

Jael kirjoitti...

Eeviregina: Viime viikon runsas sade teki hyvää luonnolle,mutta koskahan on seuraava sade... Tuo puisto on ihana kun voi kerätä yrttejä,meidän puistossa on vain rosmariinia, joten sitä ei tarvitse koskaan ostaa,mutta tykkään paljon meiramista jota kasvaa tuolla metsikköpuistossa.Teillä on kunnon talvi nyt siellä,meillä lämpiää joka päivä... Olisi kyllä ollut kiva istuttaa puita noiden koululaisten kanssa.

Outi:Tuo onkin todella opettavainen tapahtuma ja koululaiset olivat niin innostuneita:) Lapsien on tosiaankin hyvä oppia ekologiaa jo ihan nuorena. Ihanaa keskiviikko-iltaa Outi,ja hyvää helmikuun alkua:)

Eeviregina kirjoitti...

Keren Kayemeth LeIsrael on se järjestö, jonka kanssa niitä puita istutettiin.

Leena Lumi kirjoitti...

Oi, villisyklaameja<3 Ei kaikkea tarvitse repiä irti:)

Syklaameja kasvaa luonnostaan myös alpeilla ja niitä kutsutaan siellä alppiorvokeiksi, en muista nyt saklaista sanaa.

Istutan noita usein pihalle syksyllä vaikka hortensioiden alle ja jos niitä on ruukuissa talvella, kastelen laittamalla juurelle lunta.

Sain just kuulla äidiltä, että Helmi-täti, joka oli suuri Israelin ystävä, on istuttanut sinne johonkin muistopuun isälleni...

<3

Lisay kirjoitti...

En tiennyt,etta tuota tuoksupelargoniaa voi kayttaa teessa.Minulla on sita iso puska pihalla.Oregano myos kasvaa pihalla joka vuosi.

Rita A kirjoitti...

Ajatella että saat poimittua yrttejä ympäristöstä 🌿 Ihan mahtava juttu.

Nuo sitruspuiden hedelmien kuvat ja muut joita tänne aina laitat näytille
ovat sydähdyttäviä, samoin tuo ihana syklaami ❤️

Erittäin ilahduttava tuo ekologinen tapahtuma lapsille ☘️🌳💜

Jael kirjoitti...

Leena>Villisyklaamit ovat tosi kauniita, ja hyvä että niitä voi ihailla tuossa puistossakin. Kaunis on alppiorvokkikin,googlasin:) Nyt on se aika muutenkin kun villikukkia puskee maasta,parasta aikaa,kesää inhoan niin täällä.
Kiva kuulla että isälläsikin on nimikkopuu täällä:)

Lisay: Hyvin voi, ja kesällä tykkään maustaa sillä vettä, eli vesipulloon laitan noita lehtiä. Opin sen yhdeltä ystävältäni. Oi sinua onnellista kun on oma puutarha:)

Rita: Rosmariinia on meidän puistossa muutama puska mutta tuossa metsikköpuistossa on jo suurempi valikoima yrttejä:) SItruspuut ovat aina niin kauniita ,etenkin silloin kun kantavat hedelmää, eli nyt. Syklaamikin on nätti,eilen melkein astuin yhden päälle mutta onneksi ehdin väistää. Ja tuo tapahtuma on todellakin opettavainen, ihanaa että kauppakeskus järjestää tuollaista:)

Melissa L kirjoitti...

Teillä on kyllä siellä todella paljon mielenkiintoisia juttuja.

Allu kirjoitti...

Hauskaa helmikuuta sullekin

Satu kirjoitti...

Kiva juhla tuo puiden uusivuosi!

Olipas mukava kuvakierros. :-)

Jael kirjoitti...

Melissa:onhan niitä:) Ja tämä puiden uusivuosi on aika ihana,vaikkakin se menee monilta ohi.

Allu:kiitos samoin:)

Satu: Tosi kiva ja niin ekologinen:)
Kiitos, kiva että tykkäsit:)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

On muuten aikamoinen rikkaus, kun voi poimia yrttejä ympäristöstään.

Luulen, että tuollainen istutuspäivä jää lasten mieleen ja saa miettimään tätä maapalloa.

Meillä oli vaihteeksi lämmintä ja nyt taas kylmää. Mä kyllä tykkään tästä ”talvesta” enemmän kuin kesästä.

Tiia K kirjoitti...

Ihana tapahtuma, mutta minä jäin jumiin tuohon ihanaan kissaan. Voi että olisi vaikeaa siellä, olisin varmaan kissanainen, jolla olisi tuhat kissaa kotona hih.

Kaunista sunnuntaita Jael <3

Jael kirjoitti...

Johanna:on se ,olen aina yhtä innostunut, ja ihanaa kun saa ihan kodin alta poimia rosmariinia:)
Toivottavasti jää tuo tapahtuma lasten mieleen, ja alkavat ajattelemaan ekologisesti,heissä on toivo:)
Meillä on tänään ollut tosi lämmintä,yli 20 , ja nyt illallakin melkein 20 asetta,huh! Ja koko viikon tosi lämmintä.
MInäkin tykkään meidän lyhyestä talvesta eniten:)

Tiia: Tosi ihana tapahtuma,mutta nuo kisut ovat kyllä aina niin ihania:) Mullahan on koira joka ei hyväksy kissoja kotona, mutta minulla on onneksi vakiokissat talon takana:) Kaunista viikkoa sinulle Tiia:)

Suomalainen Kyproksella kirjoitti...

Upea tapahtuma lapsille, ei voi olla jättämättä jälkeä luonnon kunnioittamisesta ja vastuusta. Toivottavasti tapa leviää. tilaa olisi joka maassa vastaavalle.