torstai 4. kesäkuuta 2009

Kuvia viime vuorokaudelta

auringonlasku 1 Eilen sain vieraita Suomesta;P:n sekä miehensä M. P oli lisäkseni ainoa suomalainen asuessani pohjoisessa pikkukaupungissa;hänen miehensä taas on venäläinen entinen balettitanssija. P sekä M ehtivät muuttaa takaisin Suomeen ennenkuin itse muutin pois kaupungista, mutta he tulevat tänne aina keväisin pariksi kuukaudeksi.Oli kiva taas tavata ja menimme viereisen kaupungin , Bat Yamin,(Bat Yam=meren tytär) rannalle, sillä M halusi uida. Bat Yam on nykyisen kotikaupunkini Holonin vieressä, mutta Holon on sisämaassa kun taas Bat Yamilla on ihana ranta ja rantabulevardi!

juoksijoita rannalla Tullessamme rantaa kohti siellä näkyi juoksijoita…..Rantabulevardi on ylhäällä ja rannalle pääsee portaita pitkin

Kisu Janoinen kissa odotteli että joku olisi avannut jalkasuihkun kraanan…..

Auringonlasku 2 Aurinko laskikin pian ja yritin kuvata sitä, mutta pikku digikamerarani ei riitä kunnolla kuvaamaan auringonlaskua.Auringonlasku Välimerellä on upea ja aurinko on kuin suuri hehkuvan oranssin värinen pallo, mutta sitä ei kamerallani lainkaan pystynyt kuvaamaan. Minulla on parempikin kamera, mutta pikkukamera on yleensä aina laukussani ja paremman kameran kanssa vieläkin harjoittelen….

Kaktuspuisto Aamulla menimme läheiseen kaktuspuistoon,josta olen aikaisemminkin kirjoittanut. Tähän aikaan vuodesta monet kaktukset kukkivat ja ovat kauneimmillaan.

begoniat Kaktuspuistosta löytyi myös upean värisiä begonioita sieltä sun täältä…

vihanneskauppa Iltapäivällä vieraat lähtivät pohjoiseen entiseen kotikaupunkiini ja minä menin vihanneskauppaan.Lähistölläni on paras koskaan näkemäni vihannes/hedelmäkauppa. Kuin valtava marketti, jossa vain vihanneksia, hedelmiä, yrttejä  ja sieniä. Otin salaa pari kuvaa, sillä viimeksi minulle sanottiin,ettei siellä saa kuvata.Kuvassa näkyy vain pieni osa valtavasta kaupasta. Valikoima on upea ja tavara hyvää!

25 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ihanasta Israelista. Nainkohan joskus paasisin sinne takaisin kaymaan!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ranta auringon laskun aikaan, ensimmäinen kuva oli ihana. Säälitti hieman tuo kissa. Ajattelin, että annoit varmaan vettä sille.

    Minä myös tykkään vaeltaa puistoissa, kaktuspuisto on varmaan kukkiessaan ylväs.

    Siisti kauppahalli.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa, kun sain olla kuvien kautta "mukana matkassa".
    Tuollaiseen hedelmä- vihanneskauppaan menisin mielelläni minäkin. Ja hepulin saisin!

    VastaaPoista
  4. Tuula;Olisikin mukavaa jos pääsisit täällä taas käymään, voisit tulla vierailemaan luokseni sinäkin.

    Arleena: Tuossa auringonlaskukuvassa ei näy auringon todellinen upea väri sen laskeutuessa.Siihen tarvitaan parempi kamera. Kissa oli ihan kesy, ja muistutti poikani kissan isää, joka on norjalainen metsäkissa.Mietin mitä se teki siellä rannalla ja kuvan oton jälkeen annoinkin sen juoda....tuo kauppa ei ole varsinaisesti mikään kauppahalli, vaan ihan supermarketti jossa on vain hevi-tuotteita.

    Nurkkalintu:-) Tuolla saakin helposti hepulin ja tulee ostettua enemmän kuin piti......Tänään ihan valtava basilikapuntti oli vain noin 60 eurosenttiä, ja teinkin ison purkin pestoa siitä.Suomessa nuo yrtit ovat niin kalliita.

    VastaaPoista
  5. kivalta tuo auringonlasku näytti nytkin ja voin kuvitella, miten ihanaa sitä olisi katsella hiekkarannalla. meillä on hellettä riittänyt ja olen haikaillut rannalle, mutta lähin taitaa olla valenciassa.. vihanneskauppa näyttää kuvassa ihan valtaisalta! ja kissa pikkuisen surkealta, toivottavasti se sai vettä.

    VastaaPoista
  6. Pitäisi oikeastaan 'hukata' se pikkukamera kuukaudeksi tai kahdeksi, jotta tulisi harjoiteltua isommalla. Samasta syndroomasta siis kärsimme ;)

    Kaktuspuisto kuulostaa todella mielenkiintoiselta paikalta!

    Mukavaa, että sait kotimaan vieraita. Piristävää varmasti.

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia- sinne kaktuspuistoon pitaisi kylla paasta;)

    VastaaPoista
  8. Todellakin, auringonlasku valimerella on hyvin kaunis,ja valimeri on muutenkin kaunis.İhania kuvia.On valtavan suuri hedelmahalli.Mukava kayda tuolla hedelmaostoksilla.

    VastaaPoista
  9. Aivan upeita kuvia, siellä tosiaan on kaunista. Minulle Israel ja sen luonto, arkkitehtuuri ym. on vierasta, joten on todella kiva, kun laitat näitä kuvia! Kaunis maa, en voi muuta sanoa. Ja tuo vihannekseille pyhitetty kauppa näyttää taivaalliselta. En taida edes tunnistaa kaikkia eri rehuja :)

    VastaaPoista
  10. Pieni Israelin kierros oli taas antoisa, kiitos. Minulle on todella iso asia päästä katsomaan näitä kuvia ja lukea kertomuksiasi. Kerran olen Israelissa käynyt, Jerusalemissa ja Tiberiaksessa. Jotenkin kiehtova maa, niin erilainen omaamme verrattuna.

    VastaaPoista
  11. Kivaa kun on vieraita - tulee vaihtelua omaan arkeen!
    Mahtava rehukauppa!
    Millainen hintataso on verrattuna Suomeen? Onko tuon kaupan tuotteet paikallisia vai joukossa tuontituotteita?

    Taalla PAIKALLISET vihannekset ja hedelmat lahtee kaupasta melkein nauramalla ulos...mutta tuontituotteet kuten ananas tai kiwi on hinnoissaan mutta silti edullisempia kuin Suomessa...

    VastaaPoista
  12. Voi vitsi mitkä maisemat ja varmaan lämmintä. Grrr, meillä on vain kymmenen astetta tänä aamuna!

    VastaaPoista
  13. Ihana tuo ranta! Siellä olisi varmaan mahtava juosta auringonlaskun aikaan. :-) Rakastan katsella mereen laskevaa aurinkoa...

    Hauska tuo kissakuva, ja hih, kiva että onnistuit ottamaan kuvia siellä vihanneskaupassakin, vaikka kielsivät... :-) Hyvännäköinen kauppa!

    VastaaPoista
  14. Ihana ranta! Ja kyllä noikin auringonlaskukuvat on ihan hyviä! :)

    kivaa, että sait tavata taas tuttavia ja vierailla naapurikaupungissa. Tuo vihanneskauppa näyttää upealle. Sellaisessa kävin viimeksi ranskassa miehen vanhempien lähellä: myös aivan mielettömän kokoinen marketti missä pelkästään upeita vihanneksia ja hedelmiä ympäri maailman! WOW!

    Ihanaa viikonloppua Yaelian!

    VastaaPoista
  15. Tosi upeita kuvia olet ottanut pikkukamerallasi. Tuon auringonlaskun voi kuvitella, miten upea se on paikanpäällä.

    Ja tuo marketti, oioi. :)
    On suuri ilo, saada katsella näitä kuvia. Kiitos.

    VastaaPoista
  16. Juanita: Tuon kuvan jälkeen annoinkin kisulle vettä....Toivottavasti pääsette sinne Valenciaan rannalle..

    Lepis: se pikkukamera vaan mahtuu laukkuun niin kätevästi mutta se iso ei....totta että tekisi hyvää "hävittää" välillä se pieni niin ehkä oppisin...

    Ebrufin: huomasinkin nyt että kaktuspuistossa oli paljon nähtävää,eli kaktuksetkin näyttävät erilaisilta vuodenaikojen mukaan.

    Sateenkaari: Välimeri auringonlaskuineen on ihana! Ja tuo kauppa on oikea kasvissyöjän unelma!

    Elegia:Kiitos:-)Täällä on tosiaankin paljon kaunista nähtävää. Tuo vihannes/hedelmäkauppa on tosiaankin mahtava;nyt kun tulen Suomeen varmaankin ihmettelen vihannesten hintoja! En minäkään tuolla ihan kaikkea tunnista, retiisejäkin oli monta väriä!

    Unelma:kiitos:-) Täällä tosiaankin on paljon kiehtovia asioita

    BLOGitse: kaikki tuolla oli täältä kotoisin. Yleensä kaikki vihannekset ja hedelmät ovat ihan täältä ja harvemmin tuontitavaraa,.Jotain tuontiananaksia voi joskus nähdä,mutta niitäkin nykyään kasvatetaan täällä, sairaan kallista vaan. Mitä tulee vihanneksiin ja hedelmiin, paljon halvemmat kuin Suomessa.Ostin tällä viikolla 2 kiloa mansikoita alle 2 eurolla ja valtavan basilikapuntin vähän yli puolella eurolla,tässä pari esimerkkiä.

    Allu:lämmintä tosiaankin on...


    Hippu: tuo ranta oli tosiaankin hyvä. Olimme siellä myöhään iltapäivällä eikä ihmisiä silloin ollut paljon.Auringonlaskut täällä on ihania! Se auringon väri ,vau! Ja seuraavan kerran haluan kuvata salaa vähän enemmän,täytyy miettiä strategiaa....;-)

    MaaMaa:ranta oli ihana! Tuossa kaupassa kaikki rehut oli paikallisia.Olen siellä aina kuin Liisa ihmemaassa....
    Ihanaa viikonloppua sinullekin MaaMaa!

    Kisumamma: Pikkukamerakin on ihan hyvä, mutta joissan kuvauksissa sen kanssa tulee seinä vastaan. Kiva kun tykkäsit kuvista:-)

    VastaaPoista
  17. Ihanaa oli näitä kuvia katsoa. Tosi kauniilta siellä Israelissa näyttää. Hyvin minusta nuo kuvasi ovat onnistuneet. Pääsisipä joskus noihin maisemiin ja tuonne vihanneskauppaan.

    VastaaPoista
  18. Pakko myontaa, olipa missa maassa tahansa taalla Valimeren rannalla, auringonlasku on kaunis.

    Rannalla ollessa sen oikein tuntee.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Pikkujutut:niin se on! Hyvää viikonloppua myös sinne....

    VastaaPoista
  20. Susanne>kiitos:-) Kuvat olivat kyllä ihan ok, mutta se auringon oikea väri laskiessaan ei tallentunut millään kameraan.

    VastaaPoista
  21. Vihanneskauppa oli paratiisillinen! Eipä ihme, että laitat paljon kasvisruokia. Nyt minulla odottaa tuossa pari muhkeaa mnakoisoa, joka on suurta herkkuani ja laitan huomenna jotain todella herkllista...Minusta tulisi kasvissyöjä (paitsi kalaa en jättäisi), jos lähelläni olisi tuollainen tarjonta vihanneksista ja hedelmistä.

    VastaaPoista
  22. Leena: Tosiaankin paratiisillinen kauppa! Minäkin rakastan munakoisoa, mitäs niistä laitat? Täällä onkin helppo olla kasvissyöjä, tosin syön myös kalaa.

    VastaaPoista
  23. Gorgeous sunset pictures!
    Is that cat taking a shower??
    Shabbat shalom

    VastaaPoista
  24. Minä ymmärrän tuon kuvausongelman kun itselläni ei ole kuin se vanha pikkukamera ja jälki sen näköistä, harmittavaista kun haluaisi että muutkin näkisivät kuvat luonnollisessa loistossaan. Mutta hienoja kuvia olet silti napannut- eipä ollut vielä paljon ihmisiä rannalla.
    Teillä varmaan kasvatetaan kasvihuoneissa vaikka mitä läpi vuoden. Todella mahtava halli. Meillä mennään aika tavalla vielä kasvukauden mukaan, tosin tuontihedelmiäkin jo saa (kaikki ei todellakaan hyviä).

    VastaaPoista
  25. Dina;thanks! The cat was waiting for someone to open the tap, so that he could have a sip of water.....

    Sirokko: mulla on isompikin kamera ollut kuukauden,mutta sitä ei voi kantaa joka puolelle kuten tuota pikkuista ja en vielä edes ole opetellut käyttämään uutta. Otin vaikka kuinka monta kuvaa auringonlaskusta ja se oikea väri ei vaan tallentunut kameralle!
    Kyllä täälläkin monessa vihannes/hedelmälajissa mennään sesonkien mukaan,kuten nyt on aprikoosien lyhyt sesonki, ja talvisin ei näe persikoita tai nektariineja, mutta esim.mansikoita oli puoli vuotta! Hedelmien ja vihannesten taso on täällä kyllä mahtava ja koko ajan kehitellään uusia lajikkeita, esim, tomaateista.

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...