perjantai 12. maaliskuuta 2010

Samarialaisten luona vierailulla

Vieraani lähtivät tänään,snyft,ja nyt jo on ikävä.Ystävien kanssa vietetyt päivät olivat mahtavia ja aika kului kuin siivillä. Tämän viikon alkupuolella minulle tarjoutui tilaisuus mennä samarialaisten luo vierailulle erään ulkomaalaisen ryhmän kanssa,ja sain ottaa omat vieraani mukaan. Aivan lähelläni asuvista samarialaisista olenkin syksyllä kertonut täällä. Vierailumme oli samarialaisten synagoogassa,jossa heistä meille kertoi ylläolevassa kuvassa näkyvä samarialaisiin kuuluva Shuki. Saimme kuulla monta mielenkiintoista asiaa: samarealaiset polveutuvat Joosefin poikien Levin,Efraimin ja Manassen  heimoista,ja heidän pyhä paikkansa on Gerizimin vuori Nabluksessa Länsirannalla,joka heidän mukaansa on se paikka,jossa Aabraham melkein uhrasi poikansa Iisakin.
Levin heimosta polveutunut samarialainen  johtaa rukousta samarialaisessa synagoogassa.Yllätyin siitä,että ,että synagoogassa istutaan lattialla,ja että kengät jätetään ulkopuolelle. Tämäkin johtuu jostain Gerizim vuoreen liittyvästä seikasta,jota en muista. Naiset eivät käy samarialaisten synagoogassa ja rukoilijat pukeutuvat valkoisiin kaapuihin rukoillessaan.Kuulemma vain uskonnollinen samarialainen voi olla samarialainen:minkäänlaista sekularismia ei heidän keskuudessaan suvaita.Samarialaiset miehet nousevat sapatti-aamuna rukoilemaan  jo kello 3 aikaan aamuyöllä,mutta olin yllättynyt siitä,että jo pienet, 6 vuotta vanhemmat pojat joutuvat tekemään samoin.Sovintopäivän paastossa joutuvat kaikki samarialaiset paastoamaan,vauvoista alkaen. Juutalaisuudessa paastotaan vasta 13-vuotiaasta alkaen.
Samarialaisten tooran teksti on varhaishepreaa. En ymmärrä tuosta tekstistä mitään,mutta jollain tavoin kirjaimet muistuttavat hieman nykyhepreaa. Tätä varhaishepreaa samarialaiset käyttävät vain rukoillessa;muuten he puhuvat hepreaa tai Länsirannalla myös arabiaa.
Samarialaisen synagoogan portti
Samarialaiset ovat hyvin patriarkaalisia:naisten paikka on selvästi keittiössä.Kun kysyttiin,mitä naiset tekevät kun miehet rukoilevat,vastattiin,että he tekevät ruokaa miehille.Samarialainen nainen ei saa lapsen saatuaan koskea mihinkään 2 kuukauteen synnytyksestä:ei muihin lapsiinsa, , ei saa laittaa ruokaa, kotiaskareita.Hänen tulee keskittyä ainoastaan vastasyntyneeseen lapseen.Myös kuukautisten suhteen on sama käytäntö. Tuo,ettei saa silloin koskea lapsiinsa tuntuu aika  vaikealta. Vierailu samarialaisten luona oli mielenkiintoinen,ja myös vieraani pitivät sitä erittäin kiinnostavana.

27 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. En ehkä viihtyisi tuossa yhteisössä...

    VastaaPoista
  2. Wau! Mielettömän mielenkiintoista! En ole tiennyt samarialaisista mitään muuta kuin että "laupias samarialainen" on mainittu. ...aika hurjaa, että vauvatkin joutuvat paastoamaan: eihän ne vielä siitä ymmärrä mitään. Eli paasto ei ole vain hengellinen juttu (tietoisesti) vaan ruumiillinen enemmänkin heidän keskuudessa ... ja mahtaa olla vaikeata olla koskematta mihinkään kuukautisten tai synnytyksen jälkeen!! ... tekeekö miehet mitään "naisten hommia" vai jääkö kodinhoito yms. toisille naisille, kun itsellä on kuukautiset / vastasyntynyt vauva?

    VastaaPoista
  3. Helena:en minäkään siellä viihtyisi....

    MaaMaa.Todella mielenkiintoinen oli tuolla käynti. Musta on ihan älytöntä,että vauvatkin joutuvat paastoamaan. Ymmärsin,että näiden "epäpuhtaiden naisten" tavalliset hommat hoitavat muut perheen naiset.

    VastaaPoista
  4. Aika tiukkoja sääntöjä heillä..
    En minäkään viihtyisi siellä muuta kuin kylässä...
    Meidän uskonto ev.lut. tavallaan on aika löysä..joskin pelotteleva...

    VastaaPoista
  5. Tosi mielenkiintoista kuultavaa.Kiitos hyvasta postauksesta.
    İslaminuskossahan kanssa vasta varhaismurrosiassa (10 vuodesta ylöspain)lapset alkavat harjoittelemaan paastoa.
    Miten on Samarialaisilla paasto sairaitten ihmisten kohdalla?Tiedatkö?
    Uskon kuitenkin,etta sellainen ihminen,joka tuohon on tottunut lapsesta saakka,niin pitaa sita aivan luonnollisena.

    VastaaPoista
  6. Mielenkiintoista ja hyviä kuviakin. Tosi aktiivinen olet kyllä käymään kaikkialla, niin yksin kuin vieraitten kanssakin.

    VastaaPoista
  7. Ooh, mielenkiitoinen postaus, kiitos! Kiva että sait pitää kameran mukana, etteivät kieltäneet sitä mitenkään. Intiassa ollaan niin tiukkoja näissä asioissa.

    Toivottavasti ikäväsi hellittää pian... :-)

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen juttu ja sinä olet kyllä ihan mahtava paikallisen elämän reportteri siellä.

    Kaikenlaisia kummia sääntöjä ihminen keksiikin....

    VastaaPoista
  9. Voi raukka vauvoja. Aloin tàssà itse miettimààn, ettà laittaisinko vauvani paastolle....eihàn se vaan onnistuisi...mahtaa olla aikalailla parkuvia vauvoja paaston aikaan. Vààrin mielestàni laittaa vauvat paastolle.
    Myòs tuo synnytyksen jàlkeen juttu oli jàrkytys. Pienet lapsethan syòksyvàt àitin syliin ja nyt ei sitten muka saisi koskeakaan....edistàà varmasti aika kivasti isosiskosten mustasukkaisuutta, eh.

    VastaaPoista
  10. Hanne:Kummallisen tiukkoja säännöksiä tosiaankin.

    Sateenkaari:Kiva jos kiinnostaa.En tiedä,miten samarialaisten säännöt paaston suhteen ovat sairaiden kohdalla.Aika hurjaa kuitenkin tuo,että pienet lapset joutuvat heräämään,ja samoin se,että joutuvat heräämään sapattina niin aikaisin.

    Susadim:kiitos:-)Tämä paikka sattumalta on ihan lähelläni,kävelymatkan päässä,

    Hippu:Olinkin aika yllättynyt siitä,että kuvia sai siellä räpsiä ihan vapaasti. Vähän tyhjä olo intensiivisen vierailun jälkeen.

    Taru:Kiitos:-) Niin,eikös olekin kummallisia sääntöjä noilla samarialaisilla.

    -S-;Niin,vauva parat tosiaankin. Ja se,että nainen synnytyksen jälkeen eristetään sillä tavoin.Tuon Shukin mielestä se on "äitiysloma".Pah!

    VastaaPoista
  11. juu, tuo että naiset ei saa olla mukana...

    VastaaPoista
  12. Luin tätä kirjoitustasi oikein ahmien: Kiinnostava kuvaus itselle täysin tuntemattomasta kulttuurista. Nuo sukupuoliroolien mukaiset säännöt tuntuvat oudoilta, mutta varmaan muuallakin maailmassa voi olla vastaavia esim. erilaisten heimojen parissa. Olisi kyllä hyvin raskasta olla koskematta vanhempiin lapsiinsa synnytyksen jälkeen. Kuinka paljon samarialaisia on Israelissa?

    VastaaPoista
  13. Mielenkiintoista, en tiennyt samarialaisista mitään ennen kuin aloit niistä kertoilla. Aika tiukkoja sääntöjä tosiaan, varsinkin tuo vauvojen paasto.. Lapsivuoteen ja kuukautisten aikaan on naisia pidetty saastaisina varmaan kaikissa uskonnoissa, luterilaisuudessakin ennen, mutta ettei saisi lapsiinsakaan koskea, tuntuu jo aika liioitetulta.

    VastaaPoista
  14. Kiinnostavaa luettavaa ja katsottavaa. Kiitos tästä jutusta.

    VastaaPoista
  15. Samarialaisten tavoin uskovia on kai aika vähän enää sekä Israelin että palestiinalaisten puolella. Vanhaa testamenttia sovelletaan aika tarkasti.

    Mielenkiintoista lukea ja katsoa kuvin nykymaailman samarialaisten elämästä.

    VastaaPoista
  16. Kiinnostavaa, että maailmassa on vielä niin monenlaisia erilaisia yhteisöjä, joitten elämästä ei meillä ole hajuakaan.

    VastaaPoista
  17. Hannele:Juu naiset on vähän syrjittyjä noiden keskuudessa...


    Lumiomena:kiva jos kiinnosti tämä juttu.Pienten sulkeutuneiden väestöryhmien keskuudessa voi ollakin outoja tapoja.Samarialaisia on koko maailmassa 730 ihmistä,täällä Holonissa puolet ja toinen puoli Nablusissa Länsirannalla.Eli tosi pieni ryhmä nykyään.

    Sirokko:Tosi ihmeellistä tosiaankin tuo vauvojen pito paastolla.Ja se että lapsiinsakaan eivät voi koskea synnytksen jälkeen pitkään aikaan,tuo Shuki todellakin piti sitä äitiyslomana....

    Unelma:kiva kun pidit!

    Arleena:Tosiaankin vain 730 ihmistä yhteensä,todella pieni yhteisö,joka edelleenkin monessa mielessä pitää kiinni Raamatun ajan tavoista.

    VastaaPoista
  18. Kirlah;Sellaisia tosiaankin on monen monta vielä....

    VastaaPoista
  19. Mielenkiintoista. Kiitos. Mutta mitenkàhàn 'laupias samarialainen' kuvaa heidàn aika 'ahdasta' maailmankuvaansa? Ei ole minua varten tuo yhteisò. Siis eivàt huolisi.

    VastaaPoista
  20. Lissu:Niinpä, vähän erilaisia kuin miten mielletään se laupias samarialainen.Kovin ystävällinen oli meidän isäntämme siellä,mutten minäkäään sinne kelpaisi;D

    VastaaPoista
  21. Mielenkiintoinen postaus. En tiennytkaan tata ennen samarialaisista mitaan. Vaikuttaa todella muinaiselta uskonnolta.

    sinakin siis ymmarrat hepreaa..miten paljon osaat hepreaa kayttaa ja miten opit sen?

    VastaaPoista
  22. VihreätNiityt:niinpä!

    Anna:Samarialaisia on todellakin niin vähän,ja monet luulevat,ettei heitä enään ole.
    Hepreaa puhun ihan sujuvasti,samoin on lukemisen suhteen.Kirjoittaminen taas.....kauheasti kirjoitusvirheitä ja hermoille käypää......Opin vuosia sitten kun asuin täällä ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen ylläpidin kieltä lukemalla ja yrittämällä puhua sitä aina kun oli mahdollisuus.

    VastaaPoista
  23. Minusta on outoa, että uskonto on niin määräävässä asemassa, että ohittaa yhteiskunnan lait. Nythän tässä mitä ilmeisemmin samarialaisten kohdalla rikotaan tasa-arvolakia (naiset) sekä lastensuojelulakia (,jonka mukaan lapsen tulee saada nälkäänsä ruokaa ja syli-ikäväänsä syliä, myös äidin, kun hän sitä tarvitsee). Siis lähden siitä oletuksesta, että Israelissa on uskonnoista riippumaton, yhteiskuntaa ohjaava laki, joka mm. suojelee heikompia, kuten lapsia ja naisia.

    Jotenkin heti tuli mieleen 200 000 hengen amishiyhteisö, joka on yhteiskunta yhteiskunassa.

    Hanne, luterilaisuus on seiniltään leveä, mutta tosiaankin aika synkkä ja uhkaavakin. Vaikka kotini ei ollut mikään erityisen uskova, en jotenkin voi viettää pääsiäistä. Tein siitä semmoisen rairuoho/pääsiäismuna/pääsiäistipu -juhlan, kun lapset pieniä, mutta nyt en vietä mitenkään. En voi. Mitäköhän on jäänyt alitajuntaani pyhäkouluvuosista ja pääsiäisestä...Ortodokseilla pääsiäinen tuntuu ihan erilaiseslta...

    Kiitos Jael, että jaksat avartaa tietoisuuttamme.

    VastaaPoista
  24. Leena:Noinhan sitä voi ajatella.Ehkä pienten ryhmien kohdalla ajatellaan eri tavalla.Muissakin väestöryhmissä naisten kohdalla on asiat erilailla,voivathan muslimit ottaa vaikka 4 vaimoa.Kyllä täällä on silti naisia ja lapsia suojelevia lakeja.Amisheja näinkin Pensylvaniassa.

    VastaaPoista
  25. Olipa mielenkiintoista tietoa. Kiitos postauksesta :)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...