maanantai 17. tammikuuta 2011

Talvisia fiiliksiä

Viime päivinä on ollut aika kylmää (tänään vähän vähemmän) ja Bambikin selvästi vielä aamuisin jatkaisi lämpöisten peittojen alla,sen sijaan ,että heti mentäisiin aamupisulle.Kaivoin sitten esille tämän hienon koiratakin,jonka Bambi sai kerran lahjaksi tutuilta. Viime vuonna kokeilin laittaa tätä Bambin päälle,ja tuloksena oli se,että Bambi pissi takin päälle...Nyt kun selvästi palellutti,laitoin taas takin päälle,mutta kyllä se on aivan liian iso sille! Ulkona tallustelu oli kyllä sen verran kömpelöä,että takki tulikin pian pois päältä.Takki on selvästikin sellaiselle keskikokoiselle koiralle ,eikä ihan näin pienelle kuin Bambi.
Viime päivinä satoi,ja nyt alkaa vihreää näkyä siellä sun täällä! Kevään merkki! Tulevana torstaina onkin Tu Bishvat,eli puiden uusi vuosi,joka sekin jo kertoo kevään tulosta:mantelipuiden kukinta osuu yleensä samaan aikaan.
Kotitaloni edessä on pieni puutarha-alue,ja siinä pensasaita,josta pari päivää sitten huomasin putkahtelevan näitä paratiisilintukukkia (estrelicia) Aika hassua,että kukat kasvavat ihan pensaiden keskellä.Mutta nämä kukat ovat niin kauniin erikoisia;muistan kun kerran toin sellaisen Teneriffan tuliaisena takaisin Suomeen.

32 kommenttia:

  1. Kuule, kylla sinun on nyt ihan ehdottomasti hankittava oikeankokoinen takki Bambille!!! ;D

    VastaaPoista
  2. voi Bambi raukka kun on liian iso takki! :)
    Kiitos tuon kukan nimesta. Lahikaupan ulkopuolella niita on aina myynnissa...

    VastaaPoista
  3. Awww....Voiko sòpòmpàà Bambia enàà olla! Olisiko takkia mahdollista hieman pienentàà jostakin sivusaumoista?
    Noi kukat on kyllà kauniita. Tààllàkin niità nàkyy ja kutsun niità vain lintukukiksi.

    VastaaPoista
  4. Jael, Bambi on ihan nolona;-) Tuo takki on täysin väärää kokoa sirolle, pienelle Bambille. Hänen miehekkyttään on loukattu;-)

    Täällä on muuten hyvät valikoimat koiran asusteita. Tiedän nyt siitä, kun Merin pikkuruinen Dina on myös semmoinen vilun arka. Kollaan nykyään koirien asusteissa;-)

    Hieno kukka!

    VastaaPoista
  5. Yhdyn Leenaan, Bambia nolottaa liian iso takki. Ihan niinkuin lapsena saatiin perinnöksi jonkun sukulaistytön vähän liian isoja vaatteita.

    VastaaPoista
  6. Minusta Bambi on ihan selvästi sitä mieltä että tarviiko tässä olla näin paljon kasvunvaraa .

    VastaaPoista
  7. Tuula:täällä on niin harvoin oikein kylmää,että taitaa Bambi pärjätä takittakin. Taidan kutoa sille vaikka puseron. Tuolle takille pitää kyllä löytää uusi omistaja.

    BLOGitse:kyllä se näytti aika ressukalta tuossa takissa;D Nuo kukat ovat kyllä jänniä! En vaan tajua miten ne kasvavat keskellä pensasta!

    Ciacy:en osaa kyllä sellaista lyhentämistä tehdä;vaan annan tuon takin jollekin isommalle koiralle.Tuo kukka onkin ihan linnun näköinen!

    Leena:taisi kyllä Bambi olla nolona,ei ihmekään,että silloin ekalla kerralla pissi sen päälle;D Teilläpäin onkin niin kylmää,että pitää olla jotain koirankin päällä.Täällä olisin tarvinnut lähinnä sadesuojaa sille,mutta kun mentiin ulos tuon takin kanssa,niin ei se edes pystynyt takajalkaansa nostamaan,joten pakko oli se riisua siltä pois.LIntukukka on hieno!

    Allu:Kyllä se varmaan niin onkin;Bambi parka,aiheutin sille varmaan jonkun trauman;D

    Kyllimarjaana.Näin se taitaa ollakin,ja Bambi ei enään tuota takkia puekaan päälle...

    VastaaPoista
  8. Voi hellanduudeli kun Bambi on sulonen, vaikkakin selvästi ihan nolona tollasessa isossa takissa.

    Meillä rehottaa takapihalla kaksi paratiisinkukkapensasta täydessä kukassa, mutta valitettavasti niitä pitäs hiukan karsia, kun sinne jää kuivaneet kukat ja lehdet, jos niitä ei katkaise, joten ovat aika siivottoman näkösiä.

    VastaaPoista
  9. On edes tuo iso takki làmmittàmàssà! Sitàhàn vois pienentàà, vai mità. Toisaalta nyt on Suomessa muotia vaihdetta netin kautta vaikka mità. Jospas sieltà lòytyisi joku, jolla on pieneksi jàànyt koiran takki. Kevàttà tekee Vàlimeren ympàrillà. Vuoristomajan parvekkeella kuulemma orvokit kukkivat vimmatusti. Tààllà 'on hanget korkeat nietokset'!!!

    VastaaPoista
  10. Bambi on hyvin muotitietoinen koira. Tämä takki taitaa nolottaa pikkuista koira kovasti;/

    VastaaPoista
  11. Voi bambia, kenties takki aiheutti sille identiteettikriisin. Mieluummin vaikka vähän palelee kuin pitää sitä päällä, voi toista <3

    VastaaPoista
  12. Ei ihmeiettei Bambi tykkaa takista,kun se on liian suuri.
    Teilla kevat tulee siella aikaisemmin,mita taalla meilla.Nyt puistoissa kukkivat ruusukaalit eri vareissaan kaupungin istuttamana.

    VastaaPoista
  13. Paratiisilintukukka, pitääpä muistaa nimi. Etelämpänä niitä on kukkakaupoissa ja puutarhoissa. Muistuttavat todella lintua.
    Suloinen Bambi, hänelle sopisi virkattu villaliivi.

    VastaaPoista
  14. Voi Bambia, se tarvitsee pienemmän takin :) Suloinen kaveri :)

    VastaaPoista
  15. Itkupilli:on se kyllä aika nolon näköinen tuo takki päällään.Ai teilläkin on noita paratiisilintuja,pitää katsoa noita tuolla puskien seassa,etteivät pääse repsahtamaan;D

    Lissu:taidanpa lahjoittaa takin yhdelle toiselle koiralle;täällä ehkä tarvitsee sellaista kerran pari. Voisin alkaa virkkaamaan sille nuttua,Täälläkin näin yhdessä paikkaa eilen orvokkeja kukkimassa,ovat kauniita.Eilen vielä oli täysi talvi ja talvitakkikin oli päällä,tänään sitten vähän lämpeni ja huomennakin kuulemma.

    Aili-Mummo:on se Bambi kyllä tietoinen siitä,että ei ihan sopiva takki ole;D

    Elegia:varmaankin vähän nolotti,ihan nauratti kun se köpötteli ulkona liian iso takki päällä...

    Sateenkaari:hyvä takki,mutta liian suuri!Eilen kyllä oli sateista ja viimaista,mutta sateet ovat vihdoinkin saaneet noita vihreitä esiin,kun maa ei enään ole niin kuiva,

    Arleena:etelässä tosiaankin näkee usein näitä paratiisilintukukkia,taitaa olla ihan Madeiran nimikkokukka.Liivi sopiskin paremmin tatataita ta

    VastaaPoista
  16. Arleena;hups,kone meni jumiin ja laittoi liian monta kertaa taita,,,siis vauvan teepaitakin varmaan kävisi sille.

    VastaaPoista
  17. Suloinen bambi. :-) Tuo paratiisilintukukka on upea, ihailin niitä Madeiralla.

    VastaaPoista
  18. Takki on niin upea ja elegantti että siihen kannattaa löytää sopiva koira. Etsimään vaan kuten Tuhkimon lasikengän sovituksessa :) Ja Bambille oma vaate.

    Ooh, haluaisin tuollaisen paratiisilintukukan!

    VastaaPoista
  19. Voi ihanaa pikku-Bambia takissaan! Oikein tunnen, miten koira värisee kylmässä.

    Paratiisilintukukka on niin upea, ehdottomasti yksi kukkien kuningattarista. Minä sain kerran tuliaisiksi vanhemmiltani, mutta en muista, kävivätkö silloin Madeiralla vai juuri Teneriffalla. Kukka kesti tosi kauan leikkokukkana.

    VastaaPoista
  20. Onhan tuo takki vähän iso Bambille, mutta kohta on lämmintä, eikä takkia tarvita..:)
    Ihana kuva noista kukista... on jännittävää nähdä miten siellä kevät etenee... onneksi löysin sivuillesi..:)

    VastaaPoista
  21. bambi är så söt i sin lilla jacka! insåg igår först att det är tubishvat, kontigt, känns som att vintern knappt har börjat!

    VastaaPoista
  22. Kyllä tämä meidän Bambu (toivottavasti ihmiset eivät luule että olen matkinut- tytär keksi koiralleen ihan itse nimen :D) palelee niin herkästi, että se takki on oltava päällä kun ulos lähtee. Ihan turkin kanssa. Syysilmoille on sitten neule.

    Rapsutuksia Bambille :-)
    Viltti on muuten hyvä omassa pesässä. Tämä meidän ainakin kaivautuu välillä sen alle lämmittelemään, vaikkei meillä sisällä kylämä olekaan.

    VastaaPoista
  23. Bambi on niin likuttavan suloinen tuossa takissaan.
    Minäkin olen tuonut Madeiralta paratiisilintukukkia tuliaisina.

    VastaaPoista
  24. Bambi selvästi miettii, että pitääkö tämän lämpöpatterin kanssa todella lähteä uloskin, voi voi, hellyttävä :D Onneksi meillä ei tarvi vaatettaa, Tina ei varmaan ikinä suostuisi pitämään edes T-paitaa.
    Juuri istutuin paratiisilintuja puutarhaan, saas nähdä tuleeko kukkia. Hauskan näköinen tuossa kuvassasi kun komea kukka puskee esiin pensaasta.

    VastaaPoista
  25. Helena:nuo kukat ovat tosiaankin upeita. Nyt en nähnyt niitä enään,ja mieleen tulikin,että ehkä kukkakauppiasnaapurini oli sinne puskaan ne asettanut eivätkä ne siellä oikeasti kasvaneetkaan. Täytyy vielä tutkia päivänvalossa;D

    Rita:tänään oli jo niin,ettei tarvetta ollut minkäänlaiselle takille. Mutta kylmiä päiviä varten joku nuttu on Bambille saatava. Komea on tuo kukka,minäkin ottaisin mielelläni kotiin tuollaisen!

    Lumiomena:oli se kyllä aika liikuttava siinä iso takki päällään ja kylmä oli paralla. Paratiisilintukukka on todellakin upea;muistan myös,että Teneriffalta aikoinaan tuomani kukka kesti aika kauan:-) Täällä niitä sitten kasvaa myös.

    Irmastiina:muutenkin tämä talvi on ollut normaalia lämpimämpi,eikä takkia edes tarvita.Mutta muutamia kylmempiä ja tuulisia,sateisia päiviä on joskus,ja silloin olisi hyvä olla joku suoja päällä.Tuo paratiisilintukukka on kyllä mielettömän komea!

    Sara:Jackan är alldeles för stor för honom;behöver Bones kanske någon jacka?`Vintern är så försenad,att det är som om det just började ,och snart är redan slut.

    Natjale:eihän mulla minkäänlaista yksinoikeutta olekaan tuohon nimeen,ja teidän pikku pikku hauvelille se nimi Bambu sopiikin erinomaisesti! Kyllä Bambikin pari kertaa on niin värissyt,että joku sopiva vaate pitää hankkia.Harmi,että tuo on liian iso,on niin lämmin ja hieno!Bambilla on omassa pesässään lämmin fleecehuopa,johon se tykkää kääriytyä nyt talvella ,kun sisälläkin on vähän kylmä..

    Unelma:oli se kyllä aika hassun näköinen tuo takki päällään,Muistan myös silloin ,kun itse toin Teneriffalta tuollaisen kukan,että aika monet teki samoin;D

    Sirokko;kyllä se selvästi mietti,että ei tämä häntä varten ole;D Ja viime vuonna tosiaankin pissi päälle kun yritin kokeilla tuota takkia päälle.Sellainen vastalause siis...
    Oliskin kiva saada tuon kukan siemeniä ja kokeilla kasvaako.Laita sitten kuvia niistä..

    VastaaPoista
  26. Voi Bambi reppanaa! Ihan tuli surku, kun katsoin toista suuressa takissaan. Ja kylmäkin on.

    Minä olen jostain syystä sanonut tuota kasvia papukaijakukaksi. Ne ovat kyllä veikeän näköisiä luonnonvaraisina. Ja tietysti muutenkin. Olen kerran jos toisekin miettinyt, että luonto kyllä tuottaa jos kuinka erikoisia kasveja ja eläimiä.

    VastaaPoista
  27. joo, teillä rikkaruohoa, täällä kallis kukka :)

    VastaaPoista
  28. Johanna:Bambi tosiaankin oli aika reppanan näköinen tuossa takissaan...Nuo kukat ovat kyllä jännän näköisiä,ihan kuin jotkut papukaijat tosiaankin! Luonto on kyllä ihmeellinen!

    Hannele;Ei taida ihan rikkaruoho tuo olla,vaan kyllä täälläkin niitä on istutettu.

    VastaaPoista
  29. Blogissani on sinulle jostakin, käyppä katsomassa ja ota mukaan jos haluat..:)

    VastaaPoista
  30. Kasvunvaraa olisi Bambin takissa vielä rutkasti. Bambin pitää kasvattaa muskelit.;) Villapusero varmasti olisi kaikkein mukavin. Meillä ainakin villapusero näyttäisi olevan kaikkein miellyttävin pitää.:)

    Ihanaa aikaa, kun kevään merkkejä alkaa ilmestymään!:) Täällä sitä saadaan vielä jonkin aikaa odotella.

    VastaaPoista
  31. Irmastiina,;kävin ja kiitän!

    Kmsu:Tuo takki olis muutenkin niin vähän käytössä täällä,pitää virkata Bambille joku pusero. Tänään olin retkellä ja oli niin ihanan keväistä eli vihreää:-)

    VastaaPoista
  32. Voi Bambia kun paleltaa... onneksi ei joudu suomen pakkasia kokemaan!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...