perjantai 28. lokakuuta 2011

Muumit Tel Avivissa!

Eilen illalla avautui Tel Avivin pääkirjastossa,Beit Ariellassa,muuminäyttely ja avajaisten kunniaksi olivat Pikku Myy ja Muumi saapuneet Suomesta asti!
Näyttely on kirjaston lastenosastolla ja se on avoinna vuoden loppuun saakka.Näyttelyssä on Carl Gustaf  Hagströmin valokuvateoksia Tove Janssonista sekä ihania muumitauluja.
Lastenosaston aulassa oli kirjastossa käyneiden lasten ja vanhempien näkemys Muumilaaksosta.
Muumeja oli kivasti esillä kirjaston lastenosastolla-esimerkiksi kirjojen yläpuolella
Hepreaksi on näköjään ilmestynyt montakin muumikirjaa.Muutenkin kirjastossa oli kivasti materiaalia muumeista ja hieman Suomestakin.
Pikku Myyllä oli kauheasti hommia eilen illalla:hän jakoi ahkerasti muumikeksejä sekä Muumimaan karttoja.
Näyttelyn lisäksi 3D-elokuva Muumi ja punainen pyrstötähti esitetään näinä päivinä Tel Avivin lastenelokuvafestivaaleilla.

46 kommenttia:

  1. Tietaakseni lahes kaikki Muumit on kaannetty jokus 70-luvulla hepreaksi. Nythan viime vuonna ilmestyi eka kirja uutena kaannoksena suoraan ruotsin kielesta. Se oli lastenkirjojen myyntiykkosena monta monta viikkoa.
    Joten pitaa toivoa etta uusia kaannoksia tulee lisaa.

    VastaaPoista
  2. Anu:TUon uusimman käännöksen vuoksi kai tämä näyttely onkin nyt. Ostin viime vuonna tuon kirjan,joka käännettiin suoraan ruotsista,ja vein sen pakolaislasten ja vierastyöläislasten iltapäiväkerhoon.Luin sitä heille kappaleittain joitakin kertoja,mutta jostain syystä ryhmä harveni ja harveni.Taisi se kieli kirjassa ehkä olla hieman liian vaikea heille tai sitten olen vain surkea satutäti;D

    VastaaPoista
  3. Kiva,etta Suomi on esilla muutenkin kuin jonkun eukonkantokilpailun maana!!!!
    En tiennyt tuosta nayttelysta,joten kiva aina,etta saan taalta blogistasi informaatiota maan tapahtumista....

    VastaaPoista
  4. Oli varmaankin kivaa tavata vanha tuttu Muumi siellä kirjastossa.
    On se vaan hienoa, että Muumit ovat niin tunnettuja maailmalla.

    VastaaPoista
  5. Ihana muumipostaus!

    Meidän poitsut ovat kaikki ihan hulluina muumeihin...myös murkkumme vieläkin. Videoita on katsottu, kirjoja luettu ja muumimaailma useampaan kertaan katsastettu.

    Kiva, että sielläkin lapset saavat tutustua muumeihin! :)

    VastaaPoista
  6. Lisay:kiva tosiaankin että tuli tuo näyttely ja nyt tuo elokuvakin:) Ja toivottavasti tekin ehditte tuolla käydä..

    Unelma:Oli mahtavan kiva tavata Muumi ja Pikku Myy:D Ja hienoa,että muumit ovat suosittuja maailmalla:)

    Mustikkatyttö:Minä olen edelleenkin hulluna muumeihin;D Eihän niistä voi ollakaan tykkäämättä:) Ja tosi hieno juttu,että tuo näyttely tuli tänne:)

    VastaaPoista
  7. Ihanat muumit! Voi kun tulisivat tännekin. Täytyy myös todeta, että Pikku Myy näyttää enemmän Pikku Myyltä kuin Naantalin vastaava muutama vuosi sitten.

    Kiitos Yaelian, tästä tuli niin hyvälle mielelle!

    VastaaPoista
  8. Mekin käymme joka Suomen lomalla Muumimaailmassa. Esikoinenkin vielä viihtyy vaikka on 13 v. Kuka lohduttaisi Nyytiä on lempparini, mutta nyt se oli Muumilaaksosta viime kesänä hävinnyt...

    VastaaPoista
  9. ☺ ☺ ☺ ☺ ☺ ☺ ☺ HYVà MUUMIT ☺ ☺ ☺ ☺ ☺ ☺ ☺

    VastaaPoista
  10. Mukavaa että Muumit kiertää maailmalla. Täällä niitä ei tunneta ollenkaan, täkäläiset lastenkirjat tulevat enimmäkseen Egyptistä ja Lähi-Idästä, mahtaakohan niitä olla käännetty arabiaksi.. pitääkin googlettaa. En kyllä ole ranskaksikaan nähnyt edes silloin kun omat lapset oli pieniä (ja lastenkirjat vielä ranskalaisia :)

    VastaaPoista
  11. Pikku Myy, on suosikkini.
    olen tavannut hänet Ukissa.
    Jännä juttu, että he ovat siellä=)
    ihanaa viikonloppua sulle!!

    VastaaPoista
  12. Johanna:Oli todella mukavaa että tulivat tänne:) Ymmärsin Muumin ja Pikku Myyn tulleen suoraan muumimaailmasta joten ehkä on Pikku Myy ehtinyt vaihtua....Kiva että tykkäsit:)

    Mine:Olin kerran ihan portilla asti,mutta oli kiinni(olisimme eksän kanssa ehkä muuten menneet mekin sinne;) Toivottavasti löytyy se kuka lohduttaisi Nyytiä..

    Ciacy:Yhdyn tuohon;D

    Sirokko:Näin onkin ja täkäläiset lapset tuolla näkyivät olevan innoissaan! Täällä on ollut käännettynä jo kauan,kuten Anu tuolla mainitsi,tosin en muista niitä nähneeni kun poikani oli pieni täällä.

    Hanne:Tuo PIkku Myy oli ihastuttava ja lapset olivat ihastuineita!Ihanaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  13. Oi miten ihanaa! Muumit taitaa olla aika iso juttu siellä!

    VastaaPoista
  14. Pikku Myytä ja muita muumeja kävinkin katsomassa kesällä Muumimaailmassa. Mukavaa oli.
    Uskon, että sielläkin oli riemu katossa noiden hahmojen kanssa.

    VastaaPoista
  15. Muumit on niin loistavia satuhahmoja. Taidanpa ottaa Muumipappa ja meri-kirjan Swazimaahan mukaan, kun en koskaan ole sitä lukenut.

    VastaaPoista
  16. Riitta;Televisiosta on tullut jo pitkään piirrettyä Muumi-sarjaa,joten ovat tuttuja monelle lapselle.

    Arleena;Olisi kiva päästä Muumimaailmaan joskus.Nyt on kartta sieltä:D

    SusuPetal:Eikös olekin;D

    Tuure:Muumi-kirja varmaankin antaa siellä kotoisan tunteen;D

    VastaaPoista
  17. Olen ostanut siskojeni lapsille muumi-kirjoja ja -elokuvia lahjaksi. Aluksi luimme niitä heille, mutta nyt he osaavat Suomi-koulun tähden lukea jo itsekin. Ja muutama vuosi sitten vierailimme Muumimaassa koko porukalla.
    Vai ehtivät muumit teille edellisellä lennolla, minä tulen sunnuntaina!

    VastaaPoista
  18. Mukavalta kuulostaa tuo näyttely ja kaikki siihen liittyvä!
    Kiva kuvasarja postauksessasi!
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  19. Eeviregina:Kiva että siskojesi lapset hallitsevat suomenkieltä ja pystyvät lukemaan muumeja vaikka täällä asuvatkin:) Ja tervetuloa taas tänne,toivottavasti on mukava reissu!

    VastaaPoista
  20. Onhan se hienoa, että Muumit tunnetaan, mutta sillä brändillä tehdään myös paljon rahaa.:)

    Mukavaa viikonvaihdetta sinulle, Yaelian<3

    VastaaPoista
  21. Susanne:Minusta oli tosi kiva tavata Muumi ja Pikku Myy tuolla:) Mukavaa viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  22. Aili:Niin,hienoa se on,ja selväkin että sillä tehdään myös rahaa,mutta myös sen markkinoiminen maksaa paljon.Ja näin sitten Muumit ja Suomi tunnetaan hyvin muissakin maissa.

    VastaaPoista
  23. OMG, you're so funny!

    please, come here and comment :) - http://razdwatrzydeltazi.blogspot.com/view/magazine

    VastaaPoista
  24. Voi miten hienoa!italiassa kukaan ei tunne muumeja :( pààsitkò puhumaan suomea muumille ja myylle? Hàmmàstyivàtkò?

    VastaaPoista
  25. Michal;)

    Anna:Eikö muumeja ole käännetty italiaksi?Olin varma että oli.Täällä on myös telkkarissa se piirretty Muumi-sarja,joten monet lapset tunnistavat ne.Juu pääsin puhumaan suomea,etenkin pikku Myyn kanssa;D

    VastaaPoista
  26. Minä olen työni puolesta lukenut tosi paljon Muumi-kirjoja eikä niihin vain kyllästy:) Kiva, että löytävät tiensä maailmalle.

    VastaaPoista
  27. Tarutikki:Niihin ei tosiaankaan kyllästy!Ja oli tosi kiva tavata näitä mukavia vieraita Suomesta:)

    VastaaPoista
  28. Tulee kyllà Sky satelliittikanavalta muumi-piirrettyjàkin italiaksi puhuttuna, mutta joskus keskiyòn tienoilla! Ja olen kyllà nàhnyt jossain kirjakaupassakin, mutta ei niità kukaan tunnista, paitsi omat vekarat tietty :)

    VastaaPoista
  29. Voi ihmettä :) Kyllä riemastuin kun huomasin postauksesi! Pikkukaverini Nia ja Mei tykkäävät Muumeista, pitääkin muistaa näyttää nämä kuvasi heille...

    VastaaPoista
  30. Hienoa! Ja miten ystàvàllisen nàkòinen Pikku Myy. Muumimaista viikonloppua sinne.

    VastaaPoista
  31. Hienon näköinen ja edustava näyttely. Onkohan siellä yleisesti tiedossa, mistä maasta muumit tulevat?

    VastaaPoista
  32. Voihan muumit. Meidän lasten suosikkisanonta on nyt ollut seuraava : Onko sulla kaikki muumit laaksossa ?? Ei ehkä mitenkään positiivinen mutta joskus itää näemmä saada sanottua turhaumat ulos.

    Hieno näyttely! Nauti meidänkin puolesta.

    VastaaPoista
  33. Anna:Kamalan myöhään muumeja tulee teillä telkkarista,nehän on lastenohjelmia,sääli!

    Sari;on ne:;D

    Rita:Muumit saa kaikki aina hyvälle mielelle! Oli tosi kiva tavata sekä Muumi että pikku Myy:)

    Lissu:Oli todella ystävällinen,heti meni kiltisti poseeraamaan kun pyysin:) Ja sinulle hyvää alkavaa viikkoa!

    Kirlah;Luulen että aika hyvin tiedetään mistä muumit ovat kotoisin.Ja ainakin ne ,jotka tuolla kirjastossa käyvät nyt sen tietävät,koska tuolla oli muutenkin tietoa muumien kotimaasta:)

    Pikkujutut;Hauska sanonta;D Juu,ehkä menen tuonne toistekin jos saan jonkun pikkukaverin mukaan.

    MaaMaa:Tosi hyvät ovat:)

    VastaaPoista
  34. Ihanat muumit ja kirpakka Pikku Myy. Hauska kuulla, että Janssonin hahmot ovat sielläkin tunnettuja. Ne taitavat olla melkein kaikkialla, mutta Hollannissa eivät. Veimme pari vuotta sitten muumihahmon tuliaiseksi hollantilaisten ystävimme kaksivuotiaalle lapselle - tämä luuli muumia lehmäksi.

    Muumipeikko ja punainen pyrstötähti on hieno elokuva. Ne huopamuumit ovat niin söpöjä.

    VastaaPoista
  35. Katja:Pikku Myy etenkin oli aika viehättävä;D Kuten Anu tuolla ylempänä kirjoitti;Muumi-kirjoja on käännetty hepreaksi jo 70-luvulla! Ja yllättävää,ettei Hollannissa heitä tunneta! Hih,muumilehmä;D
    Olisi ollut kiva nähdä se elokuva,mutta nuo festarit taitavat olla jo ohi.

    VastaaPoista
  36. Ihanat muumit. Kommenteista kävikin ilmi, että kerrotaan myös, mistä maasta muumit tulevat. Muumikirjojen tarinat ja muumihahmot ovat upeita.

    VastaaPoista
  37. Marjatta:Muumit ovat ihania! TUolla kirjastossa oli laitettu yhdelle seinälle tietoa Suomesta;oli kuvia ja jopa muutama suomenkielinen sana hepreaksi käännnettynä siellä.Muumikirjat ovatkin upeita!

    VastaaPoista
  38. İhanaa,etta Muumia viedaan maailmalle,ja samalla myös Suomea.

    VastaaPoista
  39. Voi kuinka hienoa, etta Muumit ovat paasseet noin isosti esille siella teilla!

    Taallahan Muumit ovat kovin tuttuja Muumifilmeistä ja monet ovat kayneet Naantalin Muumimaailmassa lomailemassa. Taalla meidan kylalla olen toiminut Muumimaailman ambassadorina ja kehunut paikan maasta taivaisiin ;). Ja Muumimaailma on kylla mukavin perhepuisto, jossa olen kaynyt.

    VastaaPoista
  40. Sateenkaari:Hienoa tosiaankin! Ja tuolla oli kivasti tietoa Suomestakin:)

    Tuula:Juu tosi hienoa:) Muumisarja on täälläkin tullut telkkarista,en tiedä tuleeko nytkin,ja siellä vierastyöläislasten kerhossa ainakin osa tuntee muumit:) HIenoa että olet siellä Muumimaailman ambassadorina;nyt on minullakin sen paikan kartta!

    VastaaPoista
  41. Oi tuonne olisin kyllä mennä mutta enpä kuullutkaan tuosta missään. Mainostettiinko tätä tapahtumaa missään?

    VastaaPoista
  42. Ohhoh, eksyin tänne sattumalta etsiskeltyäni kuvia Muumien maailmanvalloituksesta. Lämmitti hurjasti ja hyvin henkilökohtaisesti mieltä nämä kommentit täällä. (:

    Pikku Myyltä terveisinä superkiitokset! ;)

    (Muumimaailmassa muuten vaihtelee nuo Myyt ja muut lähes päivittäin, siksi Myy on saattanut näyttää erilaiselta joskus vaikka tuo sama Myy on asustellut siellä jo monta vuotta)

    VastaaPoista
  43. Allu eli PIkku Myy:kiitokset terveisistä:) Tuo Myy oli kyllä aika lailla Myy.Mutta taisi olla ihan Suomesta tullut kun ei hepreaa ymmärtänyt;D
    Nythän julkaistiin myös uusi käännös Lumotusta Talvesta hepreaksi:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...