maanantai 25. kesäkuuta 2018

Suomalainen Juhannus Israelissa

Perjantai-iltana vietimme juhannusta suomalaisten kesken täällä Israelissa.   Oli oikein  mukava  ilta vaikka emme   polttaneetkaan kokkoa;D  
Juhlat toimivat nyyttäriperiaatteella, ja kaikki toivat jotain. Oli ihania suolaisia herkkuja.
Ja makeita herkkuja:)
Oli meillä juhannusneitokin,  Eve Birgitta.   Kauniin seppeleen oli tehnyt  Anneli:)
Edellisenä päivänä olin käynyt kolumbialaisen ystäväni Glorian kanssa kurkkimassa  Tel Avivin keskusalueen uusinta asumisaluetta,   joka on rakennettu entisen tukkutorin tilalle.   Mikä tässä projektissa on erikoista,  on se että alue on rakennettu katutason yläpuolelle ja sinne pääsee joko hissillä tai rullarappusia pitkin.  Alueen alapuolella ,  eli talojen alla, on  suuri kauppakeskus.   Tässä näkyy rakenteilla oleva  tornitalo, joka on aivan jo rakennettujen , matalempien talojen vieressä,  Näitä tornitaloja on tuohon rakenteilla 2,  ja ne ovat niin  lähellä valmiita taloja,  että parvekkeelta varmaan näkyy vastapäisen talon parveke,  eli ei niin kivaa, etenkin kun ottaa huomioon että  asunnot alueella ovat aika hintavia.
Jo pitkään olin halunnut nähdä  miltä  näyttää  kauppakeskuksen yläpuolella.  Puisto näytti ihan mukavalta levähdyspaikalta.  Koko alue oli viime vuosien suurin rakennusprojekti.
Huomasimme että alueella on tasanne mistä näkee kadulle, ja edessä olevia pilvenpiirtäjiä. 
Kävellessämme kohti eteläistä Tel Avivia huomasimme että  puistokadulla on edelleenkin nuo ihanat säkkituolit,  joita käyttävät enimmäkseen vauvojen äidit.    Tämän edessä oli aiemmin  väliaikainen  vesiviljelykasvitarha,  ja luulin että säkkituolit liittyvät sihen ,  mutta eivät liitykään.  Istahdimme hetkeksi tuonne; nuo säkkituolit ovat niin mukavia ettei niistä halua nousta ylös;D

Mukavaa alkanutta viikkoa ja kesän jatkoa:)
הנסיך וויליאם נוחת בנתב
Ja prinssi William tuli tänään   viralliselle vierailulle Israeliin. Äsken näin että hänen kalenterissaan on huomenna iltapäivällä  tapaaminen  Tel Avivin rannalla  kaupunginjohtajan kanssa,.  Pitäisköhän mennä;D  Williamin kalenterissa on  myös käynti  isoisoäidin  , prinsessa Alicen haudalla Jerusalemissa. Tuosta haudasta olen kirjoittanut täällä.

Selvisi etteivät nämä juhannusjuhlat olleetkaan ainoat suomalaiset juhannusjuhlat täällä Israelissa:)
https://tukevastituuliajolla.blogspot.com/2018/06/neljat-juhannukset-ja-yhdet-laksiaiset.html

16 kommenttia:

  1. Olen joskus ajatellut, että jos ostais säkkituolin terassille, voisi olla ihan kiva.

    VastaaPoista
  2. Allu.Noissa säkkituoleissa on kyllä ihanaa istua, joten suosittelen.

    VastaaPoista
  3. Suomalaisuus varmaan korostuu erityisen paljon, kun asuu ulkomailla. Oli teillä ihana juhla!
    Hyvää kesän jatkoa! <3

    VastaaPoista
  4. Mukavaa, että juhlitte yhdessä juhannusta. Meillä Turkin vuosina jäi juhannuksen juhlinta kokonaan, ellei satuttu olemaan Suomessa H-hetkellä. Jotenkin siitä juhlasta ei osattu tehdä turkkilaista muunnosta.

    VastaaPoista
  5. Kiva, että pidätte suomalaisia perinteitä yllä myös siellä Israelissa. Ihanat juhlat teillä on ollut!
    Mukavaa viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista
  6. Oikein kivan näköiset juhlat niin suomalaisissa suvitunnelmissa, ettei paremmasta väliä!

    Norjassa juhannusta ei juurikaan juhlita, vaikka kokkoja toki on juhannuspäivänä. Oma juhannukseni mökillä muuttuikin tyttäreni sairastuttua juhannukseksi sairaalassa, mutta onneksi saatiin apua ja tytär on jo paremmassa kunnossa.

    Mukavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  7. Mukavan kuuloista juhannuksen viettoa :) Ihanat nuo säkkituolit <3 Kivaa uutta viikkoa Sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Onpa teillä tosiaan olut ihana juhannus suomalaisittain!
    Säkkituolit puistossa ovatkin kiva idea ja mukava levähdyspaikka monille.
    Uljaita taloja näyttävät rakentavan sinne.

    Kesän kauniita hetkiä sinne!

    VastaaPoista
  9. Ihmiset tekevät tunnelman, oltiin sitä sitten missä päin maailmaa tahansa. Meillä ei täällä ollut juhannusjuhlia tänä vuonna ollenkaan, mutta keskenämme muistimme muutaman kerran toivottaa hyvää juhannusta toisillemme :-)

    Ehditköhän treffata Williamia?

    VastaaPoista
  10. Kiva juhannus teillä...täällä satoi ja myrskysi..:)

    VastaaPoista
  11. Hei!
    Teillähän oli kivat juhannusjuhlat ja kaikkia herkkuja pöydässä. Minä yleensä unohdan koko juhannuksen! Meillä on täällä avian mahtavat keli ja lauantaina pyysimme muutamia ystäviä grillaamaan. Nostettiin sitten malja juhannuksellekkin.

    Olen mielessäni kuvitellut Tel Avivin täysin toisenlaiseksi. Sitten näin kaikki tuo korkeat kerrostalot! Mene ihmeessä katsomaan Williamia. Kerrassaan hurmaava nuorimies, vaikka tavannut en olekkaan!

    VastaaPoista
  12. Piipe>se todellakin korostuu ulkomailla, ja juhannusjuhlamme olivat tosi kivat:) Oikein ihanaa tiistai-iltaa sinulle.

    Paluumuuttajatar:eihän juhannus täällä ole sama juttu kuin Suomessa, mutta kivat juhlat oli.Meillä on kirjaston väessä pari niin touhukasta ihmistä, jotka pistävät joka juhlan pystyyn ;D

    Outi: Tosi kiva oli että taas pääsimme viettämään täällä juhannusta suomalaisten kesken, ja kivaa oli.Viime vuonna olimme puistossa sitä viettämässä, hyvät juhlat nekin. Mukavaa tiistai-iltaa Outi:)

    Maatiaiskanasen Elämää: Oli kyllä tosi kivat juhannusjuhlat. Nuo säkkituolit ovat niin mukavia että niihin voisi nukahtaa... Mukavaa viikkoa sinullekin:)

    Leena; niinhän se onkin;meillä oli tosi hyvä tunnelma, ja oli lohta ja perunoita ja silliä;D William oli tänään beachillä! Mutta sen verran kuuma päivä etten jaksanut raahautua sinne, mutta näin livenä netin kautta.Mukavaa tiistai-iltaa sinulle:)

    Marianna:oli todellakin niin suomalaisen tuntuiset juhlat :) Voi miten kurjaa että teillä kävi noin tyttäresi kanssa, mutta onneksi voi jo paremmin. Hyvää viikkoa sinulle Marianna:)

    Mantelilaakson Susanna:meillä oli tosi suomalaiset juhlat täällä:) Säkkituolit ovat kyllä ihania, toivottavasti ne ovat tuolla puistokadulla pitkäänkin, että voin istahtaa sinne aina välillä., Mukavaa tiistai-iltaa Suanna:)

    Hannele: Ja meillä oli tosi kuuma ilta juuri juhannuksena. Mutta kivaa oli.

    Saara Bee:kivat juhlat oli ja ihania herkkuja,varsinkin lohi ja perunat:) KIva että teillä säät suosivat ,ja toivottavasti jatkossakin.
    Harmikseni en päässyt treffaamaan Williamia, mutta seurasin netistä kun hän pelasi jalkapalloa juutalais-ja arabilasten kanssa Jaffassa, katseli rantapallopelia eräässä Tel Avivin suosituimmalla rannalla, ja harmitteli ettei ollut ottanut uimapukua mukaansa;D Monet eivät tienneet että hän tulee tuonne rannalle, ja sepäs olikin kiva yllätys:) William on todella pitkä ja mukava mies.

    VastaaPoista
  13. On tullut seurattua prinssin vierailua täältä käsin :) Ai vitsit mitä herkkuja teillä siellä <3

    VastaaPoista
  14. tuo prinssi, poikamme luona juhannuksena.

    VastaaPoista
  15. Suomen suven näköiset koristelut ja tarjoilut.
    Mukavaa että vietitte taas juhannusta kotimaan tunnelmissa 💙 🇫🇮

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...