sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Kissaneiti Gurit,ympäristöhavaintoja ja mihin joutuivatkaan hibiskuskukkani

Viedessäni äsken Bambia ulos törmäsimme pihakissa Guritiin.Gurit on asunut täällä yhtä kauan kuin minäkin,sillä muuttaessani nykyiseen asuintalooni  Gurit oli pieni pentu. 
Gurit on täysin kesy ja seuraa Bambia ja minua iltaisin,kun odottelen naapurintalon koiranomistajatuttuani. Mutta sen jälkeen se ei enään meitä seuraa,toisin kuin Kartush-kissa ,joka hävisi jonnekin sillä välin kun olin Suomessa...
Oi miten haukotuttaa!
Tässä eräänä iltana pihakissoja syöttäessäni eräs naapuri tuli huutamaan minulle,että kissat muka hyökkäävät hänen lastensa päälle ulko-ovella.Hölynpölyä! Selvisi että tämä naapuri inhoaa kissoja .Ei sille voi mitään;kaikki eivät niistä pidä....
Lähellä olevan kadun pienet puut kukkivat nyt keltaisina.
Kun lähelle valmistuvaa business-keskusta aloitettiin rakentamaan muutama vuosi sitten,kunnostettiin myös sen varrella oleva katu. Alussa kuvasinkin tänne pienet,juuri istutetut puut ja parissa vuodessa ne ovat jo ehtineet kasvaa aika kivasti ja jopa antavat hieman varjoakin.
Viime kuussa kuvasin tänne ostamani hibiskuksenkukat.Ne ehtivät kuivua kunnolla ja muutama päivä sitten huomasin,että nyt on aika ottaa terälehdet ja siemenet talteen.Siemeniä on nyt runsaasti,ehkä onnistun sitten keväällä kasvattamaan pari hibiskusta. Terälehdet kutistuivat reilusti kuivuessaan eikä niitä paljon jäänyt.Oksat pääsevät kukkaruukkuun kasvia kannattamaan.

Mutta riittivät ne silti yhteen suureen lasilliseeen raikasta hibiskusjuomaa:)

Edit. Jossain kohtaa iltaa alkoi salamoida ja juuri kun vein Bambia iltakävelylle alkoi sataa.Ei satanut kauheasti mutta tuli sitä vettä jonkunverran,eli hieman talvisia merkkejä. Sattui vain niin että kaaduin naapuritalon rappusissa,jotka olivat kastuneet sateesta,mutta onneksi ei tullut kuin muutama mustelma..

20 kommenttia:

  1. Teilla siella on lampöisempaa, mita meilla tahan aikaan vuodesta. Meilla ei juurikaan kukkivia puita nae. Pensaita kyllakin kukkii nain talvellakin. İhan tuo keltaisenaan kukkiva puu.

    VastaaPoista
  2. Sateenkaari:meillä oli vähän viileämpää tänään mutta ihan kesävaatteissa pärjää edelleekin....Nuo keltakukkaiset pikku puut ovat tosi nättejä:)

    VastaaPoista
  3. Tiikerin näköinen! Hibiskustee on hyvää.

    VastaaPoista
  4. Ihana, terveen näköinen pihakissa! On harmi miten kissanvihaajiakin tuntuu riittävän joka kortteliin missä asuikin...

    VastaaPoista
  5. Meidan kulmilla on hankalaa olla kissavihaaja, niita kun on joka kulmalla, nam hibiskusjuomaa!

    VastaaPoista
  6. Hannele:vähän tiikerimäinen tuo Gurit onkin;D

    Matkatar:nämä meidän pihan kissat ovat kaikki hyväkuntoisia,saavathan ne kuivaruokaa minulta joka ilta ja sitten eräältä toiselta aamuisin.Kurjaa kun kissanvihaajia on aina joka paikassa,ja vielä kehtasi väittää että muka hyppivät hänen lastensa päälle!

    Petra:täälläkin joka kulmassa kissoja,mutta niin vaan aina löytyy niitä vihaajiakin.Hibiskusjuoma on ihanan raikasta:)

    VastaaPoista
  7. Hei Vera.Tällä blogilla ei ole mutta voisin sellaisen perustaa ihan tuota varten.Yleensä en kauhean innokkaasti lähde mukaan FB-ryhmiin,etenkin jos niistä sitten tulee jatkuvasti viestejä sähköpostilaatikkoon mutta tuo ryhmä kuulostaa mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  8. Katu on niin siisti ja nätti keltakukkaisine puineen!
    Siis onko tuo hibiskustee ihan niistä tavallisista hibiskuksen kukista, en tiennytkään että se on syötävää/juotavaa.
    Suuri kissojen ystävä en ole, mutta eipä nuo häiritsekään, ja tuskin sentään silmille hyppivät ellei niitä yritä retuuttaa :)

    VastaaPoista
  9. Sirokko:tuo katu tehtiin tosiaankin siistin näköiseksi;uusia puita n 3 rivissä ja pyörätie,penkkejä ja roskiksia matkan varrella tarpeeksi. Tuo hibiskustee ei ole niistä koristehibiskus.kukista vaan toisesta hibiskuksesta,ja linkki siihen on tuossa postauksessa.
    Niin eivät tosiaankaan kissat noin vaan silmille hyppele....

    VastaaPoista
  10. Suomessa on ilmeisesti kanssa aikamoista kissavihaa? Minä kun hetken jo harkitsin, että jos ottaisimme kissan hiirivahdiksi, mutta joku sanoi, että se pitäisi pitää sitten sisällä, sillä naapurit ovat pahana jos kissa juoksee heidän pihoillaan? En tiedä, että oliko se vain yhden ihmisen kokemus.

    VastaaPoista
  11. Mine:Mäkin olen kuullut tuollaista.Kissat kai sotkee kukkapenkkejä,joten sen ymmärtää.Täällä ja teillä kun kissat kuuluu katukuvaann niin se on eri juttu.

    VastaaPoista
  12. Nelli:on se tai oikeastaan kaunis,sillä Gurit on neiti;D

    VastaaPoista
  13. Vau mikä ihana kissa! Aivan kuin joku isompikin kissaeläin.

    VastaaPoista
  14. Tuula;Gurit on tosiaankin upea kissa.Ehkä siinä on jotain villikissaa...mutta se on hyvin kesy ja antaa ottaa syliinkin.

    VastaaPoista
  15. Tuli kesää ikävä, kun katselin puitten reunustamaa katunäkymää.
    Komea kissa, näyttää johtajatyypiltä.

    VastaaPoista
  16. Siis Jael, mitä nuo kelatakukkaiset pikkupuut ovat nimeltään vai enkö vain löydä sitä tekstistä?

    Minulla on nyt kokonainen ihonhoitosarja, jonka valmistuksessa on käytetty mantelia ja hibiskusta. Tuoksu ja koostumus on ihana ja iho pitää.

    Suomen lailla on kohta, jossa sanotaan, että kissaa ei saa taajamassa pitää irti. Irtokissat kieltää taajamissa järjestyslaki, eläinsuojelulaki taas katso irtokissan olevan heitteillä ja siitä voi seurata sakko, jos joku vie kissan eläinsuojeluun, sitten on vielä joku laki (luonnonsuojelu tms.), joka kieltää kissan irtipidon, koska kissa on luonnossa irti ollessaan minkin veroinen tappaja, joka tuhoaa mm. maapesijälintujen pesinnän.

    VastaaPoista
  17. Täällä Málagassakin on vuodenaikaan nähden upea keli. Muistan kuinka viime vuonna tähän aikaan piti kaupasta hakea lämmintä ylle kun oli niin kylmä.
    Täällä harmina on ihmisten haukkuvat koirat. Niitä kun ei kasvateta, vedetään vaan hihnasta ja sanotaan hys. Poikkeuksieakin tietty on mutta kyllä moni omistaja on täysin tietämätön koiranpidosta. Äänet kaikuu taloissa ja kujilla...
    Kaikumisesta tuli mieleen riehuvat myrskyt ja niiden tuhot. Täällä ei ole myrskynnyt mutta yöllä vähän satoi...just nyt aurinko paistaa mutta pilvistä luvassa...
    Mukavaa viikkoa Jael!

    VastaaPoista
  18. Arleena:todellakin kesäisen näköistä mutta tänään jo talvisemman näköistä..Gurit ei itseasiassa ole johtajatyyppiä ja joudun sen syöttämään erikseen,sillä se ei syö muun ryhmän kanssa.

    Leena;mun täytyy nyt tutkia sillä en muista mutta tosi nätit ovat.Manteli ja hibiskus,ihana yhdistelmä!Ai noin se olikin.Toisaalta hieman sääli,etteivät kissat saa olla ulkona.Täällä aina ihmetellään kun kerron että vein Ottoa kesällä ja sillä oli kävelyhihna ja kaikki;D

    BLOGitse:meillä nyt alkoi talvinen episodi ja tänään on satanut ja ollut harmaata,muttei kovin kylmää.Täällä on hurjasti koiria mutta aika hyvin osaavat käyttäytyä,tosin jotkut koiranomistajat eivät sellaista osaa sillä aina näen joitakin koirankakkakekoja puistossa,vaikka eilen sinne telineisiin laitettiin taas niitä ilmaisia koirankakkapusseja.Gracias ;que tengas tu tambien una buena semana!

    VastaaPoista
  19. Ihana Gurit! Typeriä ovat kissanvihaajat ;)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...