tiistai 1. elokuuta 2017

Makrotex: Luonto

Makrotexin aiheena tällä viikolla on luonto, ja oikeastaan luonto on parhaimmillaan täällä talvella  ja keväällä, ja kuivimmillaan nyt elokuussa. Vihreää täällä näkee kiitos keinokastelun.  Tein kierroksen koiran kanssa viereisessä puistossa ja etsin luonnon merkkejä.  Aloitan oliivilla, joka on kuulunut tälle alueelle tuhansia vuosia , eli oikeasti kuuluu täällä luontoon, vaikka puiston kaksi oliivipuuta on istutettu sinne. Puiston oliivipuut  eivät voi kauhean hyvin sillä niissä on kypsymässä harvakseen vain muutamia oliivieja, kun taas olen muissa oliivipuissa nähnyt runsaasti kypsyviä oliiveja.
Kissat kuuluvat Välimeren  (kaupunki) luontoon. Tämä kisu katsoi minua hieman epäillen kun yritin kuvata , vaikka oli juuri saanut minulta ruokaa.
Muualta tullutta luontoa on tämä   Carissa macrocarpa,  jolla on jasmiinilta tuoksuvat valkoiset kukat, ja hedelmät joista teen hilloa.
Muualta tullut on myös tämä keltanokkainen  myna-lintu, joka lisääntyy ahkerasti ja pitää kamalaa räksytystä, Ei mitään kaunista linnunlaulua tämän linnun kohdalla...
Erilaisia palmuja näkee myös paljon luonnossa. Tämän taatelipalmun hedelmät ovat kypsyessään punaruskeita,  mutta eivät erityisen maukkaita (maistoin kerran..).

Muut luontopostaukset löydät täältä.

30 kommenttia:

  1. Taatelikuva on minun suosikkini 🌴 Uskomaton näky 💚

    VastaaPoista
  2. Rita;kiitos, se on kyllä hieno näky. VIelä hienompi se on alkusyksyllä,kun ne vaihtavat väriä:)

    VastaaPoista
  3. Huh, tuota palmua, runsas sato tulossa, komean näköinen.
    Oi, jasmiinin tuoksuiset kukat <3
    Kieltämättä, tuo kissa näyttää hieman varautuneelta.

    VastaaPoista
  4. Nyt tulee oliiveja ja muitakin luonnonantimia.

    T. Täysin arkista

    VastaaPoista
  5. Tuo myna-lintu viihtyy monissa maissa. Olen nähnyt sen Mauritiuksella, Meksikossa, Thaimaassa ja Malesiassa. Juu ei ole kaunis ääneltään. Melko kesyyntyneitä ovat olleet nämä linnut joita olen nähnyt, liki ihmistä viihtyvät. Tullleet hotelli huoneeseenkin.

    Mielenkiintoisia kuvia sieltä lämpimästä. 🌴☺️
    Suloinen kisu kuva!

    VastaaPoista
  6. Kiva luontokooste, ja tuttuja elementtejäkin näkyi! Tuo maina-lintu on Intiassakin kovin tavallinen, ja luulin ensiksi, että se on jokin "kiva" lintu, kunnes joku (olisitko ollut sinä?) kertoi, että siitä ei ole muuta kuin riesaa. Ja taatelivarkaissakin kävimme kerran, mutta kovin happamia olivat... ;-D

    VastaaPoista
  7. Kauniita luontokuvia!
    Ihanan paljon tuohon palmuun tulee taateleita.

    VastaaPoista
  8. SusuPetal: hieno sato vaan ei herkullinen, nuo taatelit on kai tarkoitettu koristeeksi,sellaisiakin on. Ja Carissa macrocarpan kukat tosiaankin tuoksuvat kuin jasmiini,niissä on tosi ihana tuoksu:) Kissa, joka kulkee nimellä Feliz, on vähän sellainen ujonpuoleinen,vaikka yleensä juokseekin perässäni,mutta on aina hieman varautunut,vaikka on ollut tuttu jo ainakin 5 vuotta

    Kristiina:oliiveja tulee mutta ei noihin meidän puiston puihin,niissä on lehdettömiä oksia ja joskus 3-4 vuotta sitten viimeksi oli kunnon oliivisato niissä.

    Outi:kiitos ihanainen:) Harmi vaan että nuo eivät ole tarpeeksi hyviä syötäväksi..

    Liplatus: Myna (tai maina kuten heitä täällä kutsutaan) ovat tainneet levitä vähän joka kolkkaan,ja ovat aika röyhkeitä lintuja. Ja se rääkyminen on kamalaa,variksenkin ääni on kuin laulua sen rinnalla;D Kiitos kun kävit,ja kisu todellakin suloinen, nämä meidän puisto/pihakissat ovat symppiksiä:)

    Satu:joo ei ole lainkaan kiva lintu,ja Juudean Jupinat ANulle tulevat jopa 16. kerrokseen missä asuvat räksyttämään. Taateleita on ja on,edellisessä postauksessa Tel Avivin keskustan alueella on medjoul taatelipalmuja,mutta nämä tässä puistossa eivät mitenkään hyviä. Linnuille kuitenkin kelpaavat:)

    VastaaPoista
  9. Tuottaapas se taateli reippaasti satoa.

    VastaaPoista
  10. Paluumuuttajatar: Tuolla onkin todella runsas saalis tällä kertaa, mutta kun nuo taatelit eivät ole hyvän makuisia,harmi.

    VastaaPoista
  11. Jael, your photos are beautiful! What is your last plant? Have a lovely week!
    Jesh~

    VastaaPoista
  12. Jesh: thank you so much:) The last plant is some kind of date palm, but those dates are not tasty, I once tried a few..more for decoration.

    VastaaPoista
  13. Hienot kuvat! Minäkin olen ihmetellyt miten monenlaisia palmuja on. Jännää ajatella että pikku koululaiset siellä opiskelevat niistä, kun täällä Suomessa opiskellaan koivut ja kuuset ym. Tavalliset meille :D

    VastaaPoista
  14. Kauniita kuvia. Luonto yllättää joka kerta.

    VastaaPoista
  15. Hyvät kuvat ja mahtava taatelipuu, en ole maistanut koskaan suoraan puista taatelia. Mukavaa viikkoa sinulle :)

    VastaaPoista
  16. Pieni Lintu:Kiitos:)

    Matkatar: erilaisia palmuja on tosiaankin hurja määrä, meidänkin puistossa on varmaan 5 tai 6 erilaista. Hih, vähän erilaiset kasvit täällä tosiaankin;D

    Suvituulia:kiitos, luonto on kyllä mahtava

    Marliska: luonto on täällä kauneimmillaan talvella ja keväällä ,mutta nytkin löytyy jotain kaunista:)

    Esther Helmiä: Kiitos, ja olispa tuo runsas taatelisato sellainen että ne myös maistuisivat mutta taitavat mennä lähinnä linnuille. Minä olen kerran saanut taateleita jotka tulivat juuri sitä ennen puista,ja oli kyllä tosi hyvää:) Kiitos samoin sinulle oikein mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  17. Pikkujutut:Kiitos,ja tervetuloa takaisin:)

    VastaaPoista
  18. Lämpöisen näköisiä kuvia ja tuo kissa on veikeä :)

    VastaaPoista
  19. Nelli>Kiitos, lämpöä riittää liikaakin;D Kissa on veikeä,yksi niistä jotka seuraavat minua aina kun tulen puistoon:D

    VastaaPoista
  20. Upeaa runsautta ja rehevyyttä. Kauniita ja mielenkiintoisia kasvikuvia!

    VastaaPoista
  21. Onpas taateleita tulossa runsaasti. Onko niitä siis erilaatuisia taateleita? Täälläkin niitä näkyy ja syksymmällä ne huomaa paremmin kun väri vaihtuu. Oliivit taitaa meillä olla aina istutettuja - tai niin olen luullut, tietoa kyllä ei ole. Kissoja kyllä löytyy ja koiria :)

    VastaaPoista
  22. Lepis: Kiitos, vaikka ei sada kuukausiin niin vihreää on kuitenkin tarpeeksi:)

    MatkaMartta:tuohon palmuun tulee tosiaankin paljon,mutta ovat täysin mauttomia. Taateleitahan on monta eri lajiketta, täällä kaupoissa myös,mutta valitsen aina suuria pehmeitä Medjoul-taateleita ,joista pidän eniten. Olivit täälläkin istutettuja,mutta jotkut puuthan ovat satoja vuosia vanhoja.
    Kissat&koirat:)

    VastaaPoista
  23. Siellä kasvaa ihaania hedelmiä,jaffat on makeita, ja kaikki muutkin hedelmät, siellä kun hedelmät saa aurinkoa paljon.Muuten jael niminen henkilö on ollut joskus Israelissa vanhan testamentin aikaan.

    VastaaPoista
  24. Mulle selvisi vasta Jerusalemissa käydessä, että Öljymäen nimi tulee oliivipuista. Hmm.

    Kauniita kuvia. Toivottavasti Bambille ei tullut liian kuuma. Iloa alkavaan viikkoosi!

    VastaaPoista
  25. PIke: hedelmät onkin hyviä täällä:) Ja vihannekset:) Juu Jael oli joku hurja nainen joka tappoi Sisera nimisen sotapäällikön;D

    Johanna: Totta ,oliivipuu on kuulunut tänne tuhansia vuosia,joten ei ihme.
    Kiitos:) Teen Bambille jäisiä herkkuja, eli sekoitan raejuustoa, maapähkinävoita ja banskua ,ja pakastan sellaisessa pienessä silikonisuklaavuoassa,joten ne ovat tarpeeksi pieniä, Bambi rakastaa niitä ja kun huudan sille "artik" se tietää mistä on kyse.Miten Felix pärjää kuumuudessa?

    VastaaPoista
  26. Mikä mahtava sato taatelipuusta. Kauniita nuo vahapintaiset lehdet, ne varmaan kestävät kuumuuttakin hyvin.

    VastaaPoista
  27. Wau mikä taatelipuu! Olisi ihanaa päästä nyppimään oliiveja suoraan puusta.

    Kivaa alkanutta viikkoa sinulle Jael <3

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...