Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jerusalem. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jerusalem. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. lokakuuta 2026

Gasellien laakso

Viikko sitten käytiin eksän kanssa lyhyellä retkellä Jerusalemissa. Viime kerralla siellä ohitimme gasellien laakson, ja toivoin pääseväni sinne joku päivä.
Gasellien laakso on luonnontilassa oleva puisto, ja koska ei vielä ole ollut kunnon sateita niin luonto oli tosi kuivan näköistä.  Puisto on auki vain valoisaan aikaan,jotta eläimet eivät häiriintyisi. Gasellit tuolla ovat vuorigaselleja, jotka elävät mieluiten avoimilla ruohoalueilla ,ja niitä esiintyy täällä Israelin pohjois-ja keskiosissa.Vuorigasellit pystyvät hyppäämään lähes 2 metrin korkeuteen ja juoksemaan 80km tuntinopeudella paetessaan petoeläimiä.

Nämä gasellit ovat ihmisarkoja, eikä niitä saa syöttää. Gasellien alue on erotettu keltaisella nauhalla.

Joitakin vuosia sitten tähän laaksoon haluttiin rakentaa uusia kerrostaloja, mutta onneksi  sitä vastustettiin niin että suunnitelma peruttiin. Puiston ympärillä on jo tarpeeksi korkeita rakennuksia. Koska gasellien lähelle ei pääse , kännykkäkuvat eivät niin tarkkoja.
Puistossa on myös paljon lintuja, ja tässä lintujen allas. Sekon on erotettu keltaisella nauhalla, jotta.linnut eivät häiriintyisi.
Puiston lintuja.
Puiston lähellä oli kahvilavaunu, josta tilasimme aamiaisen.
Bataattipiirakka +salaatti oli herkullista.
 
Oli myös elävää musiikkia 
Tällaista oli erään kaupan ikkunassa,huiii🎃

lauantai 26. syyskuuta 2026

Miniloma Jerusalemissa osa 2

Torin jälkeen kävelin huonekaverini kanssa paikalle missä bussimme odotti, ja sieltä jatkoimme hotellille. Hotellimme ,Dan Jerusalem, sijaitsee Scopusvuorella, ja on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen. Sisäänkäynti ja vastaanotto hotelliin sijaitsevat 6.kerroksessa, ja meidän huone, joka oli 2. kerroksessa, tuntui kuin olisi paljon korkeammalla. Kuvassa näkyy hotellin yläosaa.
Meidän hotellihuoneessa ei ollut parveketta vaan parvekkeen sijaan käynti tasanteelle, jossa otin tämän kuvan.

Hotellissa oli monta eri sisäpihaa.

Toinen sisäpiha.


Näkymä kohti uima-allasaluetta.
Tällä kertaa meillä ei ollut kolme ateriaa kuten aikaisemmilla kerroilla, joten olimme matkalla saaneet täytetyt sämpylät ,ja jokainen sitten osti torilta mitä halusi; siellä kun on paljon katuruokapaikkoja.

Kun olimme saaneet huoneet, kävimme kiertelemässä hotellin eri osia. Illallinen oli aika myöhään, joten olin aika nälkäinen kun sen aika koitti. Valtava buffet ,jossa kaikille jotain, ja kaikki oli hyvää. Ruokailun jälkeen meille oli järjestetty ohjelmaa eräässä hotellin salissa: hieman puheita ,mikä jälkeen oli vuorossa erään laulajan vuoro,mutta siinä vaiheessa olin niin väsynyt että menin nukkumaan.

Aamulla nousin tosi aikaisin,ja onneksi aamiainen myös alkoi aikaisin. 
Rakastan täkäläisten hotellien vihannesvoittoisaa buffet-tarjontaa.Tosin olin hieman pettynyt ettei tarjolla ollut ituja, kuten 2 edellisessä hotellissa.Idut tahinin kanssa on hyvää💚.

Klo 11 aikaan piti luovuttaa huoneet, minkä jälkeen oli paluumatka .Lainakoira Shadow oli loman aikana toisen omistajan vanhempien luona, ja onneksi Shadow tuotiin minulle kotiin. 
Matka Jerusalemiin oli 8-9 syyskuuta, ja 2 päivää sen jälkeen oli Rosh HaShana eli juutalainen uusi vuosi . Alkoi vuosi 5787. Supermarkettiin oli laitettu pöytä, jossa oli esillä uuteen vuoteen kuuluvia tuotteita. Kuten omenat ja hunaja:omenapaloja dipataan hunajaan, mikä symbolisoi makeaa uutta vuotta.
Viime viikolla työpaikan toimistoon oli kutsuttu kaikki Neitsyen merkeissä syntyneet, juhlimaan syntymäpäivää. Tuosta pöydästä puuttuvat pizzat ja kakut,jotka tulivat kuvan ottamisen jälkeen. Tosi kivaa että järjestivät tällaista;minulla oli syntymäpäivä Jerusalemin matkan aikana, mutten viettänyt syntymäpäivää.
Red Velvet-kakku oli hyvää. Saimme lahjankin eli lahjakortin  kosmetiikkakauppaketjuun. .

Hyvää syyskuun loppua teille.🍂🍁 Syyspäivän tasauksen jälkeen alkoi tuntua että se pahin kosteus ja kuumuus alkaa olla pian jo ohi,ja vaikka edelleenkin kuumaa ja kosteaa ,se ei kuitenkaan tunnu yhtä pahalta kuin vielä muutama viikko sitten.

maanantai 21. syyskuuta 2026

Miniloma Jerusalemissa osa 1

Syyskuun alkupuolella, juuri ennen juutalaista uutta vuotta, vuorossa oli vuosittainen, työpaikan järjestämä vuorokauden hotelliloma. Tällä kertaa matka lomalle oli lyhyt, sillä se oli Jerusalemissa. Aiemmat lomat olivat Tiberiaksessa pohjoisessa sekä Kuolleella Merellä, jonne bussimatkat olivat pitkiä.

Bussien lähtöpaikka oli sama kuin ennen, ja onneksi tällä kertaa ei ollut myöhästyjiä ,joten pääsimme matkaan hyvissä ajoissa. Vaikka matka Jerusalemiin ei ole niln pitkä, tunnin vertainen, niin meillä oli silti pysähdystauko matkan aikana. Ja se oli Elvis-ravintola&kaupassa. Ensimmäisen kuvan kitara on sieltä.
Tämä kokonaan Elviksen hahmoon keskittyvä paikka on ollut olemassa 50 vuotta, ja sen vieressä on bensa-asema. Sisäpuolella on amerikkalaisen dinerin tyyppinen ravintola sekä kauppa jossa myydään kaikkea Elvikseen liittyvää. 
Osa sisäpuolen sisustusta.
Lisää sisäpuolen sisustusta.
Alakerrassa sijaitsee hotelli helpotus.
Lähtiessä meille jaettiin  vesipullot sekä sämpylät.

Elvis-paikasta jatkoimme matkaa kohti Jerusalemia. Koska hotellihuoneet jaettiin vasta paljon myöhemmin , bussit pysähtyivät lähelle Jerusalemin Mahane Yehuda -toria, jossa meillä oli vapaata aikaa 3 tuntia.
Tältä taatelikauppiaalta ostin puoli kiloa tuoreita taateleita, jotka oli ensin pakastettu. (Nuo sileät taatelit). Ehdottomasti parhaimmat maistamani taatelit ikinä, aivan kuin toffeeta, ja myöhemmin harmitti että olin ostanut vain puoli kiloa....Muutama päivä myöhemmin ostin asuinkaupunkini pienestä vihanneskaupasta lisää tuoreita,pakastuksen jälkeisiä taateleita, mutta Jerusalemissa ostamani taatelit olivat parempia .Tuoreista kypsistä taateleita tulee parempia kun ne pakastetaan ensin.
Oliivikauppias



Itämaisia makeisia
Lisää liian makeaa(minulle....)
Kahvikauppa

Monta makeaa myyvää.kauppaa.

Eräässä kaupassa oli sitten sellaisia baklawa ym. leivonnaisia, joita en ollut aiemmin nähnyt, sillä näitä oli värjätty elintarvikeväreillä.
Ovathan nuo kauniita, mutta en oikein tiedä mitä ajatella tuosta värjäyksestä....

Jatkuu seuraavassa postauksessa...



lauantai 13. joulukuuta 2025

Retki Jerusalemiin ja Suomen itsenäisyyspäivä





Sitrusten aika🍊
Toissa viikolla teimme eksän kanssa retken Jerusalemiin, jossa en ollut käynyt  pitkään aikaan.
Aloitimme retken viehättävässä Ein Keremin kaupunginosassa.Siellä oli tietöitä,+lähes mahdotonta löytää parkkipaikka,  joten  vierailu siellä jäi aika lyhyeksi.
Nämä olivat erään kaupan ikkunassa.
Tuonne menimme sisälle, koska olimme uteliaita, ja vietimmekin siellä mukavan keskusteluhetken paikan omistajien kanssa.
Olimme lähteneet  liikkeelle tosi aikaisin, emmekä olleet syöneet aamiaista, joten poikkesimme kahville+voileivälle pikkuruiseen Luna-kahvilaan. Omistaja (kuvassa) kertoi että paikka oli nimetty hänen samassa rakennuksessa asuneen  isoäitinsä mukaan.
Seuraava etappi oli Beit haKeremin kaupunginosa.
Erään talon portissa varoitettiin  koirista, mutta porttiin maalatut koirat näyttivät kyllä  ystävällisiltä. Myös tässä kaupunginosassa oli järkytävän vaikeaa löytää parkkipaikka, mutta lopulta löytyi sellainen. 
Kaikenlaista viehättävää löytyi tästä.kaupunginosasta.
Hauskoja keramiikkatöitä erään talon edessä.

Koska edellisessä paikassa oli jaettu voileipä oli vielä nälkä, jonka tyydytimme tässä kahvila&leipomossa.
Viimeinen ja mielenkiintoisin kohde Jerusalamissa oli Hansen -keskus, joka oli  aiemmin spitaalishoitola&turvakoti, mutta on nyt kulttuurikeskus. 
Sisällä oli kaikenlaista , kuten tämä huone.
Tässä huoneessa hoidettiin potilaita.

1800-luvun  alkupuolella Jerusalem oli ränsistynyt kaupunki  Ottomaanien valtakunnan laitamilla. Eurooppalaisten suurvaltojen kasvava osallistuminen alueeseen ja kilpailu sen hallinnasta , johtivat lukuisten instituutioiden perustamiseen. Yksi niistä oli spitaaliturvapaikka, jonka perusti vuonna 1867
Jerusalemin anglikaaninen-saksalainen  seurakunta.

1865 saksalainen  paronitar Augusta von Kefenbrinck-Ascheraden  (kuvassa)   vieraili Jerusalemissa miehensä kanssa, ja järkyttyi kaupungin porteilla kerjäävistä spitaalisista, ja päätti perustaa heille turvapaikan. Paronitar onnistui keräämään Euroopassa summan, jolla Jerusalemin saksalais-anglikaalinen kirkko osti maa-alueen, jossa keskus nyt toimii.

Uuden  turvapaikan , "Jesus Hilfen", vihkiäiset olivat vuonna 1867, ottomaanien  kuvernöörin ja kaupungin eri yhteisöjen läsnä ollessa. Turvakodin toimintaa rahoittivat Moravian kirkon tukijat,maailman laajuisesti. Turvakotia pidettiin edistyksellisenä laitoksena, joka toimi mallina vastaavasille laitoksille muualla maailmassa.

Turvapaikka toimi rakennuksessa kunnes sairaudelle kehitettiin hoito,minkä jälkeen kirkko möi sen Israelin valtiolle, ja mittava restaurointi aloitettiin vuonna 2009.

Turvakoti oli aika itseriittoinen; sen puutarhassa kasvatettiin vihanneksia ja hedelmiä, ja maito ja kananmunat tulivat kotieläimiltä. Turvakodin asukkaat osallistuivat kaikkeen toimintaan hoitopaikassa.
Eräs käytävä rakennuksessa. 
Rakennuksen ulkopuolella  oli tämä näköalatorni, johon kiipesimme.
Joulukuun 4.  päivänä täällä oli suurlähetystön itsenäisyyspäivävastaanotto. Tällä kertaa ei oltu suurlähettilään residenssissä, kuten yleensä, vaan Rabin-keskuksessa Tel Avivissa. Vain  muumimamma mahtui kuvaan.
Tämä trio piti huolen musiikista. Edessä upea hedelmäpöytä. Ikkunat salissa tosi korkeat. Musiikin lisäksi myöhemmin oli myös tangoesityksiä; sekä suomalaista että argentiinalaista.
Minikarjalanpiirakoita,nam
Baarista sai viiniä ja mehuja.

Hyvää Joulun odotusta 🎄ja Lucia-päivää tänään.