Näytetään tekstit, joissa on tunniste linnut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste linnut. Näytä kaikki tekstit

lauantai 31. lokakuuta 2026

Gasellien laakso

Viikko sitten käytiin eksän kanssa lyhyellä retkellä Jerusalemissa. Viime kerralla siellä ohitimme gasellien laakson, ja toivoin pääseväni sinne joku päivä.
Gasellien laakso on luonnontilassa oleva puisto, ja koska ei vielä ole ollut kunnon sateita niin luonto oli tosi kuivan näköistä.  Puisto on auki vain valoisaan aikaan,jotta eläimet eivät häiriintyisi. Gasellit tuolla ovat vuorigaselleja, jotka elävät mieluiten avoimilla ruohoalueilla ,ja niitä esiintyy täällä Israelin pohjois-ja keskiosissa.Vuorigasellit pystyvät hyppäämään lähes 2 metrin korkeuteen ja juoksemaan 80km tuntinopeudella paetessaan petoeläimiä.

Nämä gasellit ovat ihmisarkoja, eikä niitä saa syöttää. Gasellien alue on erotettu keltaisella nauhalla.

Joitakin vuosia sitten tähän laaksoon haluttiin rakentaa uusia kerrostaloja, mutta onneksi  sitä vastustettiin niin että suunnitelma peruttiin. Puiston ympärillä on jo tarpeeksi korkeita rakennuksia. Koska gasellien lähelle ei pääse , kännykkäkuvat eivät niin tarkkoja.
Puistossa on myös paljon lintuja, ja tässä lintujen allas. Sekon on erotettu keltaisella nauhalla, jotta.linnut eivät häiriintyisi.
Puiston lintuja.
Puiston lähellä oli kahvilavaunu, josta tilasimme aamiaisen.
Bataattipiirakka +salaatti oli herkullista.
 
Oli myös elävää musiikkia 
Tällaista oli erään kaupan ikkunassa,huiii🎃

lauantai 29. elokuuta 2026

Kesän loppu

Hei pitkästä aikaa.Miten on teidän kesä sujunut? Täällä se on mennyt käden toipumisen ,työn ja kostean kuumuuden merkeissä .Käden&ranteen värttinäluu leikattiin heinäkuun alkupuolella, ja kun side ja tikit poistettiin, niin alkoi toimintaterapia, joka todella auttoi , ja elokuun alkupuolella palasin töihin. Toimintaterapian jälkeen alkoi fysioterapia, ja yhden session jälkeen sain 3 sivullista harjoituksia, joita teen kotona. Käsi toimii jo aika hyvin.

Eräänä aamuna näin kauluskaijan olohuoneen ikkunan edessä olevan puun oksalla. Nämä puiston kauluskaijat ovat aika säikkyjä, mutta tämä on muutamia kertoja istunut tuossa oksalla.
Linnuista puheenollen, yhtenä päivänä bussiin astui mies , jonka olkapäällä istui kakadu .Mies laittoi kakadun tuohon matkan ajaksi, ja pyysi kakadua istumaan siinä kiltisti.Ja kakadu totteli...
Lainakoiravanhus Shadow tuli luokseni elokuun alussa ja palaa kotiinsa luultavasti joskus lokakuussa; päivämäärä ei vielä selvä sillä isäntäväen 3.5 v. poika Liam,jota hoidin vauvana puolisen  vuotta, oli suuressa leikkauksessa Los Angelesissä, ja samalla pariskunnalle syntyi siellä uusi vauva. Sijaisynnyttäjän synnyttämä tyttövauva syntyi 8 viikkoa liian aikaisin ,joten sekin pidentää kotiin paluuta .

 Shadow on jo niin ikäkäs (melkein 16 v.) joten suurimman osan ajasta koiruli nukkuu. Shdowille pitää myös antaa päivittäin 2 lääkettä munuaisvaivoihin.
Eilen perjantaina oltiin  lyhyellä retkellä eksän kanssa, ja poikettiin yhteen leipomoon jossa oli herkullisen näköisiä leivonnaisia .
Elokuu, kuten aina, on ollut tuskaisen kostea ja aika kuuma,mutta toivottavasti vähitellen helpottaa. Täksi illaksi on luvattu sadetta,.mikä on äärimmäisen harvinaista elokuussa, mutta sadetta ,jos tulee, niin vain pohjoisessa.
Edit:Lopulta omallekin alueelle tuli aikaisin aamulla sadetta,tosin vain tihkusadetta,mutta monen kuivan kuukauden jälkeen tuntui hieman raikkaalta sen jälkeen.

Koska on kosteaa ja kuumaa, niin tekee mieli enimmäkseen kylmiä juomia ja ruokaa, ja niinpä  olen valmistanut Ninja Creami-laitteeni avulla maitokahvistani jääkylmää kahvivaahtoa.

Hyvää elokuun loppua ja tulevaa syyskuuta🍂🍁

tiistai 12. toukokuuta 2026

Kuuma kausi alkoi



Hei taas pitkästä aikaa.Kuten otsikkokon kertoo;viileä aika on ohi ja kuuma sateeton kausi alkanut. Seuraava sade ehkä puolen vuoden kuluttua. Mutta toistaiseksi ei ole liian kuumaa eikä kosteaa, vaan sää on todella miellyttävä, mutta minä tykkään täällä siitä viileästä/kylmästä kaudesta. Toukokuun alussa tosin oli muutama tosi viileä päivä,mikä oli erikoista  toukokuussa.
Huhtikuun lopussa vierailin amerikkalaisen ystäväni Nancyn luona naapurikaupungissa,ja taas piti kuvata tämä näkymä 7.kerroksen terassilta. Naapurikaupungissa on ranta-alue, kun taas oma asuinkaupunkini enemmän sisämaassa.
Bongasin Surinaminkirsikan erään talon vihreästä aidasta.

Eräänä päivänä huomasin että lähialueelle oli ilmestynyt tällainen trio.
Kävin pitkästä aikaa torilla.
Huomasin kauluskaijan  ikkunan edessä olevassa jakarandapuussa. Nämä ovat tosi säikkyjä, mutta aina välillä joku kauluskaija uskaltaa istahtaa vähän alemmalle puun oksalle. Kuva ei niin hyvä koska otin sen kodin sisäpuolelta.
Jakarandat kukkivat juuri nyt💜, mutta aika paljon kukkia jo pudonnut maahan.
Kissakuva lopuksi .Tämä on Pilkku. Kissoja on nyt vähemmän puistossa, eikä poikasia ollut viime kesänä koska kaikki puiston kissat sterilisoituja. Eräs puiston kissoista, joka oli todella laiha, vaikka söi hyvin, otettiin talteen, ja kaupungin eläinklinikalla todettiin ettei sen tilanne ole hyvä, ja kissa lopetettiin. Pikku(kissa oli paitsi laiha myös aika pienikokoinen) oli aina yhdessä toisen kissan kanssa, ja toinen kissa odotteli ystävänsä paluuta. Kissa oli muutaman päivän ajan tosi onnettoman näköinen kun ystävää ei kuulunut, mutta toivottavasti löytää toisen läheisen ystävän. 😺

Mukavaa toukokuun jatkoa teille🍀🌱🌿

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Orkideoita ja suomalaisia juttuja

Eilen olin suomalaisen kirjaston järjestämällä retkellä, joka alkoi orkideapuistosta ja päättyi kauppaan missä niin tuttuja suomalaisia tuotteita. 💙
Sain kyydin Sirpalta, ja mukana kyydissä olivat myös Anneli sekä melkein naapurini Tuula, koska asumme molemmat pienessä 2. 5 kadun kokoisessa kaupunginosassa. Kun kaikki olivat saapuneet paikalle, oli kahvitauon vuoro. 
Ensimmäinen vierailukohteemme oli Utopia, jossa trooppinen orkideapuisto, ja paljon muutakin. Tässä Sirpa johdattelee meitä eteenpäin kohti Utopian sisäänkäyntiä. 
Sisäänkäynnin kohdalla on Utopian lipunmyyntipaikka, sekä iso kauppa, jossa kaikenlaista krääsää. Sen jälkeen tullaan Utopian suureen kasvimyymälään. 
Kasvimyymälän jälkeen on iso sali, jossa kahvila, ja lintuja, jotka poseerasivat kiltisti🦜
Melkein naapurini Tuula, ja papukaijat🦜🦜
Sitten oli vuorossa orkideapuisto, eli katettu 3-kerroksinen sademetsä, jossa lintuja ja orkideoita joka nurkassa, mutta myös muita kasveja, sekä koi-karppeja, joita näkyy tässä kuvassa. 
Orkideoita näkyi paljon, ja ovathan ne niin kauniita. 
🌸🌼🌸🌼🌸🌺💮
Oli muitakin kukkia, kuten nämä. 
Orkideasademetsän jälkeen tullaan isolle ulkoilualueelle, jossa erilaisia alueita, kuten lampi jossa kuulemma kilpikonnia, mutta en nähnyt yhtäkään kilpikonnaa. Sen sijaan vuohet olivat saaneet niin suloista jälkikasvua, että olisin voinut jäädä pidemmäksi aikaa katsomaan 3 pientä vuohen kiliä. Huomasin muuten retken aikana että kännykkäni kamera on enemmän tai vähemmän sellainen, että uusi kännykkä pitäisi hankkia lähitulevaisuudessa. 
Lampi missä mielenkiintoiset suihkulähteet. 
Pitkän kierroksen jälkeen oli aika levätä ennen seuraavaa kohdetta. Kun vielä toissa viikolla oli kylmää ja tuli sateita, niin tällä viikolla on sitten ollut kunnon helteet. Kevään alussa on yleensä muutaman päivän kuumia mutta kuivia pasaatituulia, mutta nyt ne ovat kestäneet useamman päivän, ja eilen retkellä oli lähes 30 astetta. Sateita ei ole näkyvissä, ja villivihannesten kausi on jäänyt harmillisen lyhyeksi. 
Seuraava etappimme oli NORD-kauppa Hefer-laakson teollisuusalueella. Olipa niin tutun näköisiä juttuja tuolla. 
Vain osa Utopiassa mukana olleista tuli kauppaan, ja oli tosi mukavaa kierrellä kauniissa kaupassa. 
Muurlan muumimukeja- ja astioita. 
💙🇫🇮
Roberts Berries marjamehuja ym. Ulkosuomalaiselle tällaiset jutut ovat niin ihania💙
, 💙
Toinen kaupan sympaattisista omistajista. Kummatkin lääkäreitä, jotka rakastuivat pohjoismaalaisiin maisemiin ja tuotteisiin, ja perustivat kaupan, jossa muista pohjoismaista olevia tuotteita, mutta eniten suomalaisia tuotteita. 
Meitä odotti mahtava yllätys: saimme kaikki suuren kassin, jossa viimeinen pvm oli muutama päivä sitten, mutta koska niitä ei voi myydä kaupassa, jakoi hän niitä meille. Kassissani oli Linkosuon varrasleipää, luomuruislastuja, Viljatuotteen kaurajauhoa - sekä hiutaleita. Olipa ihana yllätys 💙

sunnuntai 9. lokakuuta 2022

Lokakuu tuo helpotusta


Kenkäkaupan viereisen seinän maalaus, aika ihana
Lokakuun ensimmäisen viikon loppupuolella alkoi vihdoinkin tuntua siltä että sää on muuttumassa : yölämpötila on laskenut muutamia asteita, ja olen jo nukkunut muutamia öitä ilman tuuletinta. Eilen ja tänään on iso osa päivästä ollut pilvistä, mutta päivälämpötilat ovat vielä pitkään kunnolla helteisiä.mutta onneksi eivät niin kosteita kuin elo-syyskuussa. Pienikin muutos viileämpään suuntaan  tuntuu hyvältä pitkän kuumuuden+kosteuden jälkeen.
Viime maanantaina, auringonlaskun aikaan, kaikki hiljeni täällä kun alkoi Jom Kippurin eli sovituspäivän, vuoden pyhimmän päivän, aatto. Ei minkäänlaista liikennettä, ei maalla eikä taivaissa, paitsi jos on tarve ambulanssille ym.  Aamulla aikaisin tein kävelylenkin lähiseudulla, ja näin ainoastaan muutaman pyöräilijän. Lapsille tämä on se päivä jolloin voi pyöräillä autoteillä, mutta kun kävin uudestaan katsomassa klo 10 aikaan, näin vain muutaman lapsen pyörineen. 
 
Pyhän jälkeisenä päivänä, eli keskiviikkona tein ystäväpalvelusta aamulla Evelynin  luona ja illalla Anitan luona, mutta siinä välissä kävin ruokaostoksilla lähiseudun isossa marketissa. Siellä oli normaalimpaa enemmän ihmisiä, sillä päivää edelsi pyhä, ja edessä oli lähestyvä sapatti ja heti sen perään tänään illalla alkava lehtimajajuhla, jolloin kaupat kiinni. Olin pitkään kassajonossa ja ajan kuluksi napsin muutaman kuvan. Kun tässä marketissa katsoo ylöspäin, näkee kaikenlaista kivaa, kuten nämä hahmot kuvassa. 
Katso tiikeri🐅
Tämä on sellainen supermarketti, että kaikki muut marketit näyttävät tähän  verrattuna tylsiltä. 
Normaalina päivänä kassajonossa ei tarvitse kauan odotella, mutta nyt oli tuolla niin täyttä että kesti päästä maksamaan. Ihmisillä oli vaunut täynnä tavaraa, vaikka hinnat täällä nousseet järkyttävän paljon. Minulla oli aika tyhjä vaunu kuten näkyy kuvassa, tulin vain hakemaan muutamaa perustarvikketta, kuten maitoa, vettä ja kananmunia ym. 
Perjantai-aamuna kävelin kodin lähettyvillä, ja ohitin kaupungin logistiikkakeskuksen, jonka pihalla mustia kukkoja, muutama musta kana ja mustia kananpoikia. Aamulla aikaisin kuulen hyvin näiden kukkojen kiekaisut. Kukot ja kanat olivat aikaisemmin  hieman ylempänä, paikassa jossa rakennetaan toimistotaloa. Sen vieressä oli laittomasti rakennettu talon tapainen , ja kukot&kanat vietiin sieltä logustiikkakeskuksen  pihalle.
Komeita nämä mustat kukot🖤Nämä taitavat olla Indonesiasta kotoisin olevaa Ayam cemani-rotua. 
Logistiikkakeskuksen alueella on myös paljon kierrätystaidetta, kuten nämä puiset linnut.
Nyt aikaisin aamulla oli tosi pilvistä, ja tunsin 4 sadepisaraa, en sen enempää

.Kaunista tulevaa viikkoa❤️