Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyhät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pyhät. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. lokakuuta 2026

Ei kenenkään kissoja

Viime aikoina olen kuvannut muutamia kissoja, joista osa puistokissoja ja osa kaupunkissoja. Ensimmäisen kuvan kissa  oli eräässä nurkkauksessa lähellä työpaikan toimistoa.
Tässä kissa nimeltä Vassily, joka asuu asuinkaupunkini keskustan aukiolla. Vassily on hyvin kesy, eikä tältä kissalta puutu syöttäjiä. Kerran kuulemma joku oli vienyt Vassilyn.kotiinsa, ja uskoi että tästä ulkona elävästä kissasta tulee kotikissa, mutta ei siitä mitään tullut, ja Vassily.palasi aukiolle.
Kodin vieressä olevassa puistossa asusteleva Nipsu,jota olen syöttänyt pienestä pennusta lähtien. Nipsu on dominoiva kissa, joka haluaa välillä syödä muidenkin kissojen ruuat.
Tässä yksi puiston mustista kissoista.En erota niitä toisistaan, sillä ovat niin samannäköisiä. 3 on toissavuoden pentueesta ja yksi musta kissa taitaa olla niiden emo.
Puistokissa Pekka. Pekka tykkää rapsutuksista, mutta näköjään myös lainakoira Shadowista, sillä se yrittää aina tulla aivan lähelle koiraa, ja seuraa minua kun olen ulkona Shadowin kanssa.
Keskeytin tämän kissan pesuhetken erään kaupan edessä.
Viimeinen kissa asuu samassa paikassa kuin ensimmäisen kuvan kissa, ja siinä pienessä nurkkauksessa on aina kissanruokaa ja vesikippo. Tosi kaunis  kissa🐈.
Täällä loppui eilen viikon kestävä lehtimajajuhla, ja tällaisia Kiinassa valmistettuja muovisia lehtimajoja oli vähän siellä sun täällä, ja tässä niistä yksi.

4.10 on eläinten päivä❤️

lauantai 26. syyskuuta 2026

Miniloma Jerusalemissa osa 2

Torin jälkeen kävelin huonekaverini kanssa paikalle missä bussimme odotti, ja sieltä jatkoimme hotellille. Hotellimme ,Dan Jerusalem, sijaitsee Scopusvuorella, ja on arkkitehtuuriltaan mielenkiintoinen. Sisäänkäynti ja vastaanotto hotelliin sijaitsevat 6.kerroksessa, ja meidän huone, joka oli 2. kerroksessa, tuntui kuin olisi paljon korkeammalla. Kuvassa näkyy hotellin yläosaa.
Meidän hotellihuoneessa ei ollut parveketta vaan parvekkeen sijaan käynti tasanteelle, jossa otin tämän kuvan.

Hotellissa oli monta eri sisäpihaa.

Toinen sisäpiha.


Näkymä kohti uima-allasaluetta.
Tällä kertaa meillä ei ollut kolme ateriaa kuten aikaisemmilla kerroilla, joten olimme matkalla saaneet täytetyt sämpylät ,ja jokainen sitten osti torilta mitä halusi; siellä kun on paljon katuruokapaikkoja.

Kun olimme saaneet huoneet, kävimme kiertelemässä hotellin eri osia. Illallinen oli aika myöhään, joten olin aika nälkäinen kun sen aika koitti. Valtava buffet ,jossa kaikille jotain, ja kaikki oli hyvää. Ruokailun jälkeen meille oli järjestetty ohjelmaa eräässä hotellin salissa: hieman puheita ,mikä jälkeen oli vuorossa erään laulajan vuoro,mutta siinä vaiheessa olin niin väsynyt että menin nukkumaan.

Aamulla nousin tosi aikaisin,ja onneksi aamiainen myös alkoi aikaisin. 
Rakastan täkäläisten hotellien vihannesvoittoisaa buffet-tarjontaa.Tosin olin hieman pettynyt ettei tarjolla ollut ituja, kuten 2 edellisessä hotellissa.Idut tahinin kanssa on hyvää💚.

Klo 11 aikaan piti luovuttaa huoneet, minkä jälkeen oli paluumatka .Lainakoira Shadow oli loman aikana toisen omistajan vanhempien luona, ja onneksi Shadow tuotiin minulle kotiin. 
Matka Jerusalemiin oli 8-9 syyskuuta, ja 2 päivää sen jälkeen oli Rosh HaShana eli juutalainen uusi vuosi . Alkoi vuosi 5787. Supermarkettiin oli laitettu pöytä, jossa oli esillä uuteen vuoteen kuuluvia tuotteita. Kuten omenat ja hunaja:omenapaloja dipataan hunajaan, mikä symbolisoi makeaa uutta vuotta.
Viime viikolla työpaikan toimistoon oli kutsuttu kaikki Neitsyen merkeissä syntyneet, juhlimaan syntymäpäivää. Tuosta pöydästä puuttuvat pizzat ja kakut,jotka tulivat kuvan ottamisen jälkeen. Tosi kivaa että järjestivät tällaista;minulla oli syntymäpäivä Jerusalemin matkan aikana, mutten viettänyt syntymäpäivää.
Red Velvet-kakku oli hyvää. Saimme lahjankin eli lahjakortin  kosmetiikkakauppaketjuun. .

Hyvää syyskuun loppua teille.🍂🍁 Syyspäivän tasauksen jälkeen alkoi tuntua että se pahin kosteus ja kuumuus alkaa olla pian jo ohi,ja vaikka edelleenkin kuumaa ja kosteaa ,se ei kuitenkaan tunnu yhtä pahalta kuin vielä muutama viikko sitten.

torstai 2. huhtikuuta 2026

Hyvää Pääsiäisen aikaa

Upeat villiunikot tuttavan pihalla

Mitä kuuluu? Toivottavasti kevät edennyt hyvin Suomessa. Täällä oli huono talvi, lämmin ja vähäsateinen, mutta maaliskuu
yllätti useilla sateilla ja välillä viileällä säällä.
Ihanaa kun on satanut, mutta talvikuukausina olisi voinut sataa enemmän.

Maaliskuu on ollut haasteellinen Iranin sodan vuoksi,ja asuinkaupunkini Holon yksi niistä jossa tullut eniten osumia ohjuksista. Monen monta unetonta yötä ja istumista portaikossa (seinät siellä vahvat). Meidän 7.kerroksisen rakennuksen  pommisuojassa on hometta, ja muutenkin se kaipaa korjausta, joten olen sen sijaan istunut portaikossa muutaman naapurin kanssa. Pahintä on se ettei voi oikein suunnitella mitään kun ei tiedä koska tulee seuraava hälytys Täällä keskisessä Israelissa tulee ensin varoitus lähestyvästä vaarasta, ja ennen hälytystä ehtii hyvässä tapauksessa löytää jonkun rakennuksen ym.pommisuojan/turvatilan, jos on kodin ulkopuolella.

Yhtenä päivänä olin menossa erääseen  hyvään halpahalliin naapurikaupungissa, ja olin juuri astunut bussiin, kun tuli varoitus. Lyhyen ajomatkan jälkeen alkoi hälytys ja kuljettaja tyhjensi bussin. Kaikki menimme viereisen talon pommisuojaan. Kun vaara oli jo ohi, tuli uusi hälytys, ja kesti ennenkuin bussi jatkoi matkaa.

Kun tulin perille, uusi varoitus puhelimessa ,ja kaupan ovet lukittiin. Kaikki juoksivat alas parkkihalliin. Kun vaara oli ohi, kesti ennenkuin kauppa avattiin uudestaan. Iranista tulee kiellettyjä rypälepommeja, jotka leviävät eri suuntiin, joten pitää odotella että kännykkä ilmoittaa vaaran olevan ohi.
 
Eilen illalla täällä alkoi Pesah (Passover) eli juutalainen pääsiäinen. Silloin leipomot lomailevat, ja syödään kuvan matzea, eli.happamatonta leipää.  Arvasin että Iranista tulisi pyhäaaton aikana ekstra määrä ohjuksia ja eilen niitä tulikin, samoin kuin kovia pamauksia, ahkerasti aamulla, päivällä,illalla ja kerran yölläkin. Pesah kestää viikon.
Lainakoira Shadow oli luonani melkein kuukauden, kun isäntäväki matkusti Thaimaaseen juuri ennen sodan alkua. Shadow on jo 15 vuotias ja lähes kuuro ja näkökin huono. Shadow nukkui suurimman osan ajasta ,mutta kun oli kyse ruuasta niin koiravanhuksen energiataso nousi kunnolla. Kuurous oli tällä kertaa hyvä asia, sillä hälytykset eivät Shadowia häirinneet. Koska kaikki ulkomaiset lentoyhtiöt olivat peruneet lennot tänne ja paikallisten lentoyhtiöiden lentoja peruttiin ahkerasti, pelkäsin että Shadow joutuu olemaan luonani paljon kauemmin, mutta isäntäväki pääsi takaisin paikallisen lentoyhtiön pelastuslennolla. Samoin eksäni pääsi takaisin tänne pelastuslennolla Miamista.
Yhtenä päivänä ohjuksen sirpale osui viereiselle kadulle, ja katuun tuli iso syvä reikä,mutta se korjattiin samans päivänä. Katu on pienen kaupunginosani ainoa tuloväylä esim omalle kadulleni, mikä vaikeutti monen kotimatkaa tai muualle poistumista.
Koko sodan aikana koulut ja päiväkodit olleet kiinni, ja kaipungin maatilalle.on jäänyt kaaleja, koska oppilaat eivät päässeet niitä poimimaan.(Koululaiset opiskelevat Zoomin kautta) . Kaksi kertaa viikossa menen tuosta ohi töihin mennessä, ja harmittaa että kaalit aidan takana....
Myös vehnä näytti jo valmiilta.
Aurinkoisena aamuna näin leppäkertun 🐞.
 
Hyvää Pääsiäistä 💚💛🐣 ja kevättä

Todella mielenkiintoinen dokumenttisarja.

torstai 19. joulukuuta 2024

Hyvää Joulun aikaa🎄

 

Hyvää  joulun aikaa rakkaat lukijat🎄.Ensi tiistai eli jouluaatto, on täällä tavallinen arkipäivä ,mutta seuraavana iltana täällä alkaa 8 päivää kestävä hanukkah eli valon juhla. 
Maanantaisin on vapaapäiväni, ja kävin Ikeassa, josta tietenkin löytyi jouluisia koristeita. Ostin Annan pipareita ja vähän muutakin, ja sattumalta törmäsin täällä asuvaan suomalaiseen Riittaan,  jota en ollut aikaisemmin täällä nähnyt. 
Viileämmät yöt ovat muuttaneet vihreät sitrukset oikean värisiksi, mutta muuten täällä on tähän asti ollut todella leuto talvi.  Aikaisin aamulla on ollut kylmää, mutta keskipäivällä jo 20 astetta ja enemmänkin. Ensimmäistä kertaa täällä viettämiini talviin en ole ottanut untuvapeittoani esille. Sadettakin ollut vain vähän, mutta toivottavasti enemmän jatkossa.  

Hanukkaruokiin kuuluvia munkkeja näkyy joka paikassa  

Luulin että ilmahälytykset omalla alueellani olivat jo ohi, mutta viime yönä sellainen herätti klo 2.30 yöllä ,ja pilasi yöunet. Asialla olivat Jemenin hutit, ja ohjus teki pahaa jälkeä eräässä  koulurakennuksessa; onneksi oli yö eikä kukaan koulussa .
Pitkästä aikaa näin Eliseten, täällä pitkään asuneen brasilialaisen laulajan, jota olen vuosien varrella kuvannut tänne blogiin  
Joulusuklaata. Punaiset tarrat kertovat että niissä paljon sokeria ja rasvaa.....
Ja koska olen taas viime päivinä kuvannut monta kissaa, niin laitetaan tänne vuoden viimeiset kissakuvat. Kissat on kuvattu 2 eri puistossa.

Vuoden viimeiset...en muuten lainkaan odota innostuneena tulevaa vuotta.Täällä on viimeisen vuoden aikana ruoka todella kallistunut mutta kun vuosi vaihtuu niin kallistuvat verot, V.A.T., terveysvero oikein reilusti, julkinen liikenne ja kaikki muu mahdollinen. 
Kissat🐈❤️

Puistossa, jossa käyn 3 kertaa viikossa, näen usein vanhan miehen, joka tuo kissoille ruokaa ja juotavaa.

Oikein hyvää joulua 🎄🎅

torstai 17. lokakuuta 2024

Museopuistp

Toinen taidetta käsittelevä.postaus ,edellisen jälkeen...Tässä asuinkaupunkini keskustan alueella olevassa puistossa on aina taidenäyttelyitä, julisteiden muodossa. Tämän hetkisessä näyttelyssä teemana ovat Frida Kahlo ja Diego Rivera.

Alkuperäinen näyttely oli Meksikossa 17 vuotta sitten, ja julisteita oli 100 kpl, 23 taiteilijalta eri puolilta maailmaa. Näyttelyn jälkeen julisteet joutuivat pitkäksi aikaa varastoon. 10 vuoden varastoinnin jälkeen julisteet olivat esillä  uudessa näyttelyssä. Tämän jälkeen julisteet olivat esillä Meksikon New Yorkin konsulaatissa, sekä muuallakin, ja nyt tässä pitkässä puistossa , jota pitkin kävelen usein. En ole ihan varma ovatko kaikki 100 julistetta esillä.puistossa, mutta kuvasin parhaat niistä.

Kiinalaisen taiteilijan näkemys Fridasta ja Diegosta..
Jaetut naamat.
"Kun rakastan itseäni olen Frida  ja kun inhoan itseäni olen Diego "


Mielenkiintoinen teos.
Diego elefanttina ja Frida kyyhkysenä..


 
Siinä olivatkin ne teokset jotka kuvasin.

Viime lauantaina täällä.oli vuoden pyhin päivä  eli Jom Kippur, ja parasta siinä on hiljaisuus  ja se että kadut ovat sen yhden illan ja päivän ajan ilman autoliikennettä.  

Muutama päivä sen jälkeen ilmahälytys yllätti:Hizbullah lähetti ohjuksia, ja osa yhdestä putosi tänne asuinkaupunkiini Holoniin,mutta ei tietääkseni aiheuttanut erityistä vahinkoa. Kun hälytys tuli, juoksin lainakoira Shadow sylissäni rappukäytävään,  ja koira ressukka tärisi sylissäni. Täällä keskisessä Israelissa ohjussateet ovat harvinaisempia, mutta pohjoisessa arkipäivää. 
Tällä hetkellä täällä vietetään lehtimajajuhlaa,mutta juhlafiilikset ovat vaisuja tänä vuonna.Kuvassa suloiset kissakaverukset , jotka aina liikkuvat niin ettei heistä saa kunnon kuvaa.