tiistai 3. maaliskuuta 2009

Pulu(ongelma?)

Joitakin kuukausia sitten mainitsin ruokablogissani ärsyttävästä puluongelmasta.Kerroin kuinka itsepäinen pulupariskunta oli pesiytynyt pyykinkuivauspaikan alle (pyykinkuivauspaikka on ikkunan alla, ja ulkoseinän ulkopuolella ,ja telineen alla on lattia,johon pulut ovat pesiytyneet).Kerroin myös, kuinka mitkään konstit eivät ole auttaneet karkoittamaan näitä ärsyttäviä puluja, ja sainkin hyviä vinkkejä niiden karkoittamiseen: ripustaa cd-levyjä roikkumaan pyykkitelineeseen ja kuulemma hopeafoliokin olisi tehokas karkoituskeino. Joten ripustin muutamia cd-levyjä roikkumaan pyykkitelineeseen, laitoin hopeafolioarkkeja sinne telineen lattialle ja jäin odottamaan. Mutta näihin puluihin ei mikään sellainen tepsikään, eikä myöskään etikka, tai pesuaine (kaikkia näitä olen niiden päälle heitellyt).Sitkeästi ne vaan palaavat siihen samaan paikkaan koko ajan ja pitävät sitä ärsyttävää pulunääntään.

Viime elokuussa tänne muuttaessani siinä kohdalla oli pulupesä, ja pesässä muna. Julmasti työnsin munan pesästä pois, jolloin se vieri alas asfaltille, hajoen tietenkin, ja yritin muutenkin tuhota pesän, heitin siihen happoa ja sen sellaista. En ole varma , onko tämä nykyinen pulupariskunta sama pariskunta,jonka pesän tuhosin viime vuonna ,mutta jos ovat, niin aika masokistinen pulupariskunta kyllä on. Tulla nyt takaisin vaikka heitän heidän päälleen vaikka mitä!

Pari päivää sitten pyykkiä ripustellessani näin että sinne oli ilmestyntyt uusi muna! Ahaa,mietin, nyt täytyy taas tuhota tuo muna ja pesä.Mutta en kyennytkään....Yhtäkkiä aloinkin sääliä sitkeää pulupariskuntaa enkä tuhonnutkaan munaa.Siellä se naaras nyt hautoo sitä koko ajan, ei liikahdakaan paikaltaan, ja koiras seuraa lähellä ,että kaikki on hyvin. Teinköhän oikein....mutten jaksanut traumatisoida niitä enempää.Pulut voittivat tällä kertaa...
P.S. Tuo tuossa pulukuvassa joka näyttää lumelta, niin se on niitä folioarkkeja,jotka ei niitä karkoittanutkaan.Rakensivat vielä pesän niiden päälle!

28 kommenttia:

Allu kirjoitti...

Mä inhoan puluja ja sitä niiden ääntä, kun ne aikaisin aamulla alkaa jo ärsyttään. Meillä on autotallissa vanhoja tennispalloja ja mies heittää niitä, kun pulut alkaa tehdä pesää naapurin puuhun. Täällä on myytävänä sellaisia mustia muovikorppeja, joita pulut muka pelkää, vaan ei meillä pelänneet, kun kerran pulu istahti kaikessa rauhassa korpin viereen, luuli kai veljekseen. Jos kekkaat jonkun konstin, niin kerro. Mä olen sen verran brutaali, että olisi taatusti rikkonut sen munan. Pidän kyllä eläimistä, mutta eläinrakkauteni ei mene niin pitkälle, että en esimerkiksi käyttäisi (silloin tällöin) autoa ja tappaisi siten tuulilasiin hyttysiä.

Rita kirjoitti...

Harmilliset harmit, mutta ymmärrän hyvin tuon eläinrakkauden ja omatunnon tai minkä lie joka sinussa heräsi. Olispa karmeaa nähdä ruokablogissasi resepti paistetulle tai keitetylle pulunmunalle :D

Jännä kuvakulma tuossa pulukuvassa. Se on hieno. (Kunhan et hätistä lintua meidän ikkunan alle)

Yaelian kirjoitti...

Allu:minäkään en voi niitä puluja sietää,mutta kun kokeilin kaikki konstit ja ne aina vaan tuli takaisin,niin luovutin,toistaiseksi! Ajattelin,että jos taas sen munan hajotan,niin ne kuitenkin uudestaan ilmestyy sinne uutta pesää rakentamaan. Eli annan nyt tämän uuden pulun tulla maailmaan, ristiriitaisin tuntein, ja katson sitten,jos keksisin uudet karkoituskeinot...

Yaelian kirjoitti...

Rita:hih, paistettu pulunmuna! Ne on sen verran alhaalla ikkunasta katsottuna, että vaikeaa olisi se sieltä poimia..Toivottavasti ei teidän nurkille puluja ilmesty, sen verran maanvaiva ne ovat!

Susadim kirjoitti...

Puluista puhuttaessa tulee aina ensimmäiseksi mieleen Miljoonasateen biisi 506 ikkunaa "...kun puluparvi paskantaa, niin jonkunhan se täytyy jäljet pyyhkiä..." :)

Johki kirjoitti...

Inhottavaa...vaikka olenkin eläinrakas niin tottakai eläimistä on monesti haittaakin. Tässä myös kuuntelen pulun ääntelyä, on ilmeisesti meidän parvekkeella. Täällä puluja syödään, tosin ei niitä ihan taideta parvekkeelta metsästää ;)) Mutta jotkut ihmiset maalla sekä kaupungissa pitävät kanoja tai puluja kotona ja sitten tappavat kun tulee syönnin aika. Lintuinfluenssaahan täällä on. Silloin kun niitä pyydettiin poistamaan sisätiloista, niin ihmiset piilottivat lintujaan ties minne kotona ettei niitä vain viedä heiltä pois.

Meillä oli hiiri pitkään asunnossa Luxorissa, näin jälkikäteen voi jo vähän enemmän naureskellakin.

Yhdellä tutulla lintu teki pesän ilmastointilaitteeseen, ja juurikin ilmeisesti kerta toisensa jälkeen.

Heli kirjoitti...

Meillakin on sama ongelma yha edelleen yhdella parvekkeella ja sinne on sitkeesti yksi pariskunta jaanyt. Munia ei viela ole mutta heti ne munat kylla otan pois jos tulee.

Ekana kesana siella oli jo poikaset kun muutettiin joten ei mitaan voitu tehda. Mutta voi etta sita sotkua ja hajua mita niista poikasista tulee. Sitten viela kestaa aikansa ennen kuin poikaset oppivat lentamaan, toinen niista oli vammainen ja kuoli parvekkeelle joten oli aivan kuvottavaa parvekkeen puhdistaminen koska linnut alkavat madantya heti... minakin rakastan elaimia aivan hirveasti mutta naa pulut ja niiden munat on poikkeus. Toivon mukaan sinun perhe-elamasi tulee olemaan parempi :)

Helena kirjoitti...

Pesä pitäisi kyllä hävittää ennen kuin siellä on munia, koska munissa voi olla jo pitkälle kehittyneitä poikasia. Kaupungeissa korkea piikkialusta on ilmeisesti paras torjuntakeino, mutta kerran näin piikkien seivästämän kuolleen pulun, joten ei tuokaan ole täysin inhimillinen keino (tosin näin vain kerran, joten ilmeisesti piikit yleensä toimivat). Eikö lattialle voi laittaa jotain kaltevaa metallitasoa, jolla pesä ja pulut eivät pysy? Kestävä ratkaisu vaatii vähän vaivaa, mutta on sitten ikuinen.

MaaMaa kirjoitti...

No jo on pulut! Naurattaa, että ne on ottanut sun foliopallot pesänrakennusaineiksi! :D
Mäkään en varmaan ois raaskinut sitä munaa hajottaa...
Dublinin "city-pulut" on todella yrjöttäviä! Ne ovat sairaita; höyhenien seassa kaljuja länttejä, varpaita puuttuu, nokassa reikiä. Jos kadulla on vierekkäin ranskaleipä ja yrjö, niin pulut syö mielummin sitä jälkimmäistä (anteeksi!). Lentäviä rottia! YÖK!

Auttaisko laittaa joku karmea piikkimatto siihen lattialle, niin etteivät pysty sitä pesää siihen rakentamaan?

mamãe kirjoitti...

Meillä on jotenkin todella puluystävällinen katto ja siellä on hengaillut suurempikin parvi. Mies (joka normaalisti on kyllä ihan rauhanomainen) lainasi isältään ilmakiväärin ja posautteli muutamana päivänä takapihalla. Puluja ei ole sen jälkeen näkynyt. Ehkä se ilmakivääri ei kuitenkaan ole sun tapauksessas paras mahdollinen ratkaisu... :)

marke kirjoitti...

No en minäkään hirviäisi niille munille mitään tehdä, jos tosiaan olisi jo vaikka kuinka valmis poikanen sisällä... Mutta ovathan ne pulut haittaeläimiä, eivätkä siksi oikein kivoja vuokralaisia...

Hippu kirjoitti...

Täytyy kyllä sanoa, että on melkoisen sitkeitä puluja! Mua nauratti, kun näin silmissäni sinut heittelemässä pulujen päälle etikkaa ja pesuainetta. :-D Aika röyhkeitä tapauksia ovat, kun rakensivat vielä pesänkin pulunkarkottimien päälle! :-O

Tuskin minäkään olisin sitä munaa pystynyt rikkomaan - juuri tuollainen inhimillinen käytös eläimissä (koiras esim. seuraa läheltä, että kaikki on hyvin) tekee niiden tuhoamisesta kauhean vaikeaa...

j.k.o.n kirjoitti...

Hei

Aiempi kommenttini ei onnistunut, uusi yritys: ilahduin kovasti, kun huomasin Omenapuun allablogista, että meillä on yhteisiä lempielokuvia: harva tuttu on niitä nähnyt.

Kurkistin blogiisi ja huomasin, että musiikillisestikin voi löytyä yhteistä :) Etta James? Vuoden jazz-levyksi Yhdysvalloissa aikoinaan valittu Heart of a Woman? Kuinka ihmisääni ja saksofoni voivat soida niin upeasti yhteen!

Kivaa, että näin löysin blogisi !

Yaelian kirjoitti...

Susadim: onneksi sentään ei ole kyse kokonaisesta parvesta....;-)

Johki: en ollut kuvitellutkaan,että näitä joku söisi! Mullakin on yksi tuttu ,jonka ilmastointiputkeen lintu teki pesän. Olisi voinut löytää paremman paikan siihen...

Heli: nyt kun kerrot noista poikasista, niin huh, olisi kai se muna sittenkin pitänyt hävittää! Tosin siellä on vain yksi muna, ja en pysty sitä sieltä alhaalta noukkimaan, vaan pitää jollain pitkällä kepillä tökkiä.Mutta nyt se pulu on koko ajan sen munan päällä, pitäisi varmaan heittää sitä jollain.

Helena: en ollut vähään aikaan käyttänyt pyykkitelinettä ,ja en ollut huomannut ,että sinne oli pesä/muna tullut. Nuo piikkijutut on ihan hyvät,mutta en tiedä miten ne tuonne laittaisi ,kun koko juttu on talon ulkoseinän ulkopuolella, ja se lattia siis ikkunasta yli metrin alempana.

MaaMaa:hyi mitä ihmeen pulumutaatioita ne teidän city-pulut onkaan...täällä näillä ei mitään vikoja ole, ainakaan ulkoisesti.Se piikkimatto sinne on vähän hankala laittaa, luulen..

Mamae:No olipa hyvä keino päästä puluista eroon, mutta tosiaankaan täällä kerrostalossa en varmaan oikein voisi posautella niitä noin;-)

Marke: Mä nyt annan näiden "vuokralaisten " olla kunnes pienokainen syntyy ja pystyy lentämään.Sitten saavat kyllä kyytiä! Mutta takuulla tulevat taas takaisin.Uutta pesää tänne ei kyllä sen jälkeen tule!!

Hippu: jos tietäisit mitä kaikkea olen niiden päälle heittänyt, eikä tehnyt minkäänlaista vaikutusta niihin.Just se, kun se siellä hautoo ja se koiras siellä katselee, on jollain tavalla hellyttävää.Mutta tämä oli nyt poikkeustapaus;jos ne tulevat sen jälkeen vielä uudestaan pesää rakentamaan, rikon sen munan kepillä.

J.K.O.N.: Kiva kun kävit kommentoimassa:-) Olinkin yllättynt kun näin että pidät noista molemmista leffoista, sillä ne ovat sellaisia,joita olen nähnyt useita kertoja, varsinkin 4 Friendsiä, yhä uudestaan ja uudestaan. Nyt täytyy saada ladattua netistä, sillä videot jouduin heittämään pois.Totta, harva niistä edes tietääkään.

Etta James onkin upeaääninen laulaja!

Hannelen paratiisi kirjoitti...

Eikö sinulla ole mitään talon isäntää..

(Kertoilen mieliruuistani..)

Tiskiharjafeministi kirjoitti...

Hyi ma sitten inhoan puluja, sammakotkin on sympaattisempia...nehan levittaa tauteja ja kaikkea.Noi cd:t ei auttanu meillakaan yhtaan, niilla oli puluilla oli soitin ja sitten ne soitti syntymattomille poikasilleen Shuubertin shuloshavelia silla seurauksella etta kuoriutuneista poikasista tuli viela alykkaampia pulusia, jotka ilmeisesti muuttivat luoksesi ja ymmarsivat alumiinipaperin loistavat lammonsaatelyominaisuudet hautomistarkoituksiin.Meilla auttoi vain tyttareni suurikokoinen, ransistynyt ruskea pehmogorilla, joka istuu joka saalla ikkunalaudalla ja vahtii pyykkeja.

Saara kirjoitti...

Voi itku. Ymmarran kylla etta hermot menee, ma en kesta sita pulujen aantelya!
Kokeilitko kaarmetta?
Ehka sun taytyy alkaa nikkaroimaan piikkimattoa jos ei muu auta.

Sirokko kirjoitti...

Siis ymmärrän täysin. Meillä on riesana turkinkyyhkyt, niitä on kymmenittäin pihalla ja parvekkeella, eivät pelkää edes koiria. Asustelevat kai jossain viereisen moskeijan koloissa. Piha on täynnä linnunpaskaa, ja nyt ne riivatut tulevat istuskelemaan parvekkenkin kaiteelle, pyrstö parvekkeelle päin tietenkin..

Yaelian kirjoitti...

Hannele;-)

Tiskiharjafeministi:Voi voi kun ne pulut fiksuuntui niistä Shubert cd kiekkojan sävelistä (mun lempisäveltäjiä btw) ja muutti tänne. Tuopahan on hyvä juttu, jospa mä ostan jonkun ruman pehmolelun ja laitan sen sinne.Menee kokeiluun, kiitos vinkistä;-)

Sirokko: voi, siis teilläkin! Sympatiani takaisin sinnepäin.On ne niin epämiellyttäviä vieraita!

Saara: Tiskiharjafeministin kommentissa kerrottiin pehmogorillasta ,josta pulut ei tykännyt, jos löydän leikkikäärmeen niin laitan sellaisen...On ne niin inhottavia.Muuten, nyt kun se pulu hautoo munaansa, se on paljon hiljaisempi.

Tiskiharjafeministi kirjoitti...

Joo, NYT on hiljaista, mutta odotahan kun jalkipolvi alkaa lauluharjoittelun ;)

Yaelian kirjoitti...

Tiskiharjafeministi>iik, mikä mua odottaakaan....kaikki ne äänet tulee makkariin...

Nurkkalintu kirjoitti...

Juu, tiedän, että nyt ei ole naurunpaikka, mutta kun mua vaan nyt hieman naurattaa, sillä tämä on kaikessa ikävyydessään jotenkin hellyyttävä tarina. Hauska postaus ja hauskoja kommentteja :D

Susa kirjoitti...

Muakin vahan naurattaa ;D
Mutta siis en makaan olisi pystynyt tuhoamaan munaa ja pesaa. Ma varmaan alkaisin ruokkimaan niita puluja ;D
Saalittaa niin kaikki aina, ja sen takia kasaan meille kaikenlaisia "vieraita" ;)
Toiset reppanat vaan tykkaa susta niin, etta rakentavat pesan vaikka folion paalle! :)

Yaelian kirjoitti...

Nurkkalintu:Juu, kommentit tähän postaukseen ovat olleet kivoja:-)

Susa:viime elokuussahan mä tuhosin niiden edellisen pesän. Se on alhaalla, joten sain kepillä tökkiä ja yksi keppi putosikin sinne ja sain sitten käytää harjan vartta siihen. Mutta ruokkimaan en kyllä niitä ala, siinä menee raja,muutenhan mulle tulee kokonainen lauma niitä!Mutta toisenlaisia lintuja kyllä ottaisin ilomielin vieraiksi..

pikkujutut kirjoitti...

Voihan pulu :)!
Varsinaiset alivuokrlaiset olet saanut.

Neuvoja haatamiseen en osaa antaa mutta toivon etta ymmartavat yskan ja muuttavat.

Yaelian kirjoitti...

Pikkujutut, toivottavasti heti kun pikkupulu on oppinut lentämään saan ne häädettyä pois, lopullisesti!

arleena kirjoitti...

Pulut ovat sitkeitä lintuja eivät hätkähdä pienistä. Kun ne ovat urbanisoituneet, niin niistä on tosi paljon haittaa.

Olisin minäkin säälinyt ja jättänyt munan pesään.

Yaelian kirjoitti...

Arleena: en raaskinut toista kertaa sitä munaa tuhota, mutta ensi kerralla saavat pulut kyytiä!