sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Brrr,talvi....

Kuva netistä, pohjoisesta Israelista,jossa satoi lunta
No niin,nyt tuli sitten talvi kunnolla.Kauheasti myöhässä,mutta tulikin sitten voimalla. Viikonloppuna oli tuuli kovasti ja tänään on pohjoisessa satanut luntakin,ja lapset lähetetty koulusta kotiin.
Aamulla Bambia ulkoiluttaessa näin talon edessä olevalla viheralueella paljon puista katkenneita oksia..... On tuullut todella kovaa,mutta huomenna pitäisi jo tuulenkin rauhoittua.
Otin bussin ikkunasta kuvan kotikaupunkini keskustan alueelta ,jossa näytti tosi talviselta,ja ihmiset sen mukaan pukeutuneita (kaikki on suhteellista;D).Itsekin otin tänään takin esille,ensimmäistä kertaa tänä talvena. Sateita tuli viikonlopun ajan harmillisen vähän,mutta tänään on sitten satanut ehkä hieman enemmän.
Katsoin juuri digilämpömittariani:ulkona +13 astetta (mutta kovan tuulen vuoksi tuntuu hieman kylmemmältä) ja sisällä +16.Ei vielä niin kylmää,että ottaisin lämmittimen esille,mutta Bambi kaivautui syvälle peittonsa alle korissaan.....Minä sen sijaan tykkään tästä ilmasta,ja etenkin,kun tiedän,että tämä taitaa olla ohi jo huomenna...

31 kommenttia:

  1. Jael, muistan kuinka valitit kylmää viime talvena;-) Ihanaa, että saitte viileää.

    Ymmärrän kyllä, että jos on kivilattiat, eikä ole lattialämmitystä, niin voi olla kylmä. Ystvämme, joilla on talo Espanjassa, valittavat usein kylmyyttä juuri tämän takia!

    Bambille semmoinen sähkölämpöhuopa, jota nyt OBH-Nordica tms. mainostaa kovasti;-)

    VastaaPoista
  2. Hannele;juu pohjoisessa yleensä sataa lunta jossain vaiheeessa talvella.

    Leena.Senpä vuoksi juuri,kivilattiat ovat nyt tosi kylmät ja sisällä myös aika kylmää. Mutta mieluummin näin kuin se hikoilu kesällä,vaikka viluttaakin;Aina voi lisätä vaatteita ja juoda kuumaa.Mulla olikin sähkölakana,mutten uskaltanut käyttää vaan annoin pois....

    VastaaPoista
  3. Sisällä on todellakin kylmä, sinne peiton alle vaan Bambin seurak

    si!

    Kaikki on todellakin niin suhteellista, täällä lapset eivät koskaan pääse kotiin sääolosuhteiden takia!

    VastaaPoista
  4. Mulla oli aina kamalan kylma talvella siella teilla. Mutta eihan se kylmyys kauaa kestanyt, joten kestin sen kuin nainen ;).

    VastaaPoista
  5. Voi Yaelian, sinä tarvitsisit nyt minun kutomiani villasukkia sisällä. Jos tietäisin osoitteesi, niin laittaisin kirjekuoressa tulemaan. :)

    VastaaPoista
  6. Jestas. Uutisissa kerrottiinkin että ainakin Välimeren alueella on kovaa tuulta ihan myrskyksi asti...

    Meillä lumipeite kasvaa... =)

    VastaaPoista
  7. Hei Yaelian!

    Talvi on siis teilläkin;/
    Onko teillä siellä mitään lämmityslaitteita taloissanne vai tyydyttekö värjöttelemään kylmissänne?

    Minusta kuumuus on melkein pahin asia, mihin pohjoismaalisen ihmisen on vaikea sopeutua, ja varsinkin jos siihen liittyy lisäksi kosteus.

    Oikein hyvää jatkoa sinulle Yaelian ja kiitokset kommentista blogissani<3

    VastaaPoista
  8. No vihdoinkin vähän viileämpää. Mutta miksi aina pitää tulla sitten myrskyn kanssa!
    Bambia niin palelee kuvassa, onneksi peitto lämmittää.

    VastaaPoista
  9. Hui, onpa hyytävän näköistä! Näkyvät ihmisetkin kulkevan kadulla melkein kommandopipot päässä - kylmyys tosiaankin on suhteellista. :-D

    Bambi näyttää olevan ihan lämmittimen tarpeessa... voi ressukkaa. Bambilla on kyllä niin ilmeikkään vetoavat silmät, että minä olisin kyllä ihan ihmeessä sen kanssa! :-)

    VastaaPoista
  10. Karmea tuuli on ollut!! Parvekkeella tuhoutui vain kaksi ruukkua. En tieda mita olisi tapahtunut, jos se olisi lanteen pain. Onneksi ei! Meilla on ulkona nyt 10 astetta, sisalla viela yli 20.

    VastaaPoista
  11. Täällä on kanssa siinä ja siinä että lumi tulee jäädäkseen, kylmää on ja sadetta ja viimaa jo muutaman päivän. Mutta kumma kyllä, istanbul on vain sitkeästi edelleen varmaan se ainoa kaupunki koko turkissa, jossa ei lunta ole kunnolla tullut :)

    VastaaPoista
  12. Mies kärvistellyt vedetönnä jo 3 päivää,valtakunnan sähkö poikki, genuilla menneet. 30 taloa pakolaisleiriltä huuhtoutunut veteen -talvi on saapunut. Taidan pysytellä Suomessa. Vaikka on pakkasta, on lämmintä sisällä.

    VastaaPoista
  13. SusuPetal:juu kylmä on sisällä,muttei liian kylmä;D Bambin viereen olis kiva mennä jos mahtuisi,mutta aamulla herätessä se yleensä on jalkojen juuressa lämmittelemässä (ja jalkojani lämmittämässä...) Täällä kun pohjoisessa on lunta menee kaikki sekaisin.

    Tuula;Niinpä,pari päivää ja ohi on tämäkin myrsky. Tel Avivin rannoille tuli tosin miljoonien vahingot tuulen vuoksi,mikä on kurja juttu...

    Unelma:oletpa sinä ihana! Villasukkasi ovat kyllä mahtavat kauniita:-)

    Una;Tosi paha myrsky oli,puita kaatunut,ja nyt illalla kun tulin kotiin ,huomasin,että sähkökatkokin on ollut.Ja Tel Avivin ranta-aluielle koitui tosiaankin miljoonavahingot tuulen vuoksi.

    Aili-mummo:kiva kun kävit täälläkin:-) Uusissa ja joissain taloissa saattaa olla lattialämmitys,muttei tässä talossa,joten sellaiset pienet lämmittimet on mulla käytössä,Ei vaan vielä niin kylmää,että pitäisi ottaa esille.Kuuma ja kostea on kamala kombinaatio,sitä on täällä aivan liian monta kuukautta!Sinullekin hyvää jatkoa!

    Sooloilija:Kun se kerran tuli myöhässä,niin se sitten tuli koko sen myöhästyneen ajan edestä,oikea hirmumyrsky,melkein. Huomenna pitäisi olla jo normaalimpaa mutta kun olin nyt illalla kurssilla lähellä pääbussiasemaa,niin siellä oli niin suuria lätäköitä että nilkkurini kastuivat totaalisesti!Bambilla on tuo lämmin fleecepeittonsa,aika hyvin sen kanssa toistaiseksi vielä tarkenee...

    Hippu;Aamupäivällä vielä kuljin aika kevyesti,mutta monet oli täysissä talvitamineissa.Illalla sitten minäkin laitoin toppatakin,ja ihan tarpeen oli,sillä oli vähän kylmä ja sateista,Nyt ukkostaa!Bambilla on kyllä sellainen ilme,että siitä sulaa;D

    Anu:voin ihan kuvitella,että teillä siellä korkeudessa tuntuu tuo myrsky oikein kunnolla,ja ulkolämpötilakin sen vuoksi matalempi ,kun olette niin korkealla.Mulla onneksi on kaikki kasvit sisällä,joten eivät särkyneet,mutta monella kuulin särkyneen ja muutenkin parvekkeilla ollut vahinkoja tuulen vuoksi.

    Elisa:Tel Avivin alueella oli kerran 50-luvulla lunta,enkä usko sellaista enään tapahtuvan,vaikka sellainen olisikin kivaa. Enpäs tiennytkään,että Istanbulkin on lumeton...

    Pikkujutut:Talvi tuli oikein vauhdilla tänne suuntaan,mutta kuten tiedät,eivät tällaiset päivät kauan kestä,.Sähköjä oli täälläkin poikki siellä sun täällä,mullakin oli sähkökatko ja tietokone meni pimeäksi.

    VastaaPoista
  14. Bambin puolesta toivon sopivasti lämpenevää teille ja omasta puolestani toivon paljon lämpenevää meille. Täällä meillä on -20 C enkä tahdo mennä noilla miinuksilla ulos!

    Tarjetahan jotenki!

    VastaaPoista
  15. Nurkkalintu.Noilla miinuksilla en minäkään ulos menisi.Minä taas pidän tästä miedosta kylmyydestä,kun kerta inhoan kesän kuumuutta ja kosteutta. Mutta pian tämäkin matalapaine on ohitse...

    VastaaPoista
  16. No niin, toivottavasti sinulla on lämmitin!
    Meilläkin kiristyy, nyt on jo toistakymmentä astetta pakkasta. Brrr....
    Mihin lähtis...

    VastaaPoista
  17. Meillä Helsingissä oli viime kesä niin kuuma, että ymmärrän hyvin, miksi pidät noista viileistä ilmoista. Silloin minäkin kaipasin sadepäiviä, mutta nyt meillä on sitten ollut reippaasti lumisadepäiviä! Ehkä kuuman kesän vastapainoksi nyt kunnon talvi!

    VastaaPoista
  18. Lepis:on lämmitin,mutten vielä ottanut esille.Ei vielä palelluta liikaa,näin on hyvä.Riittää ,että ajattelen kesän helteitä.Täällä vaan on melkein sama lämpömäärä ulkona kuin sisällä,ainakin mun luona...´
    Parikymmentä miinusastetta,huh kylmää!

    Marja-Leena.Täällä taas oli talvi niin paljon myöhässä että tuli sitten kunnolla. Mutta tämä myrsky on ohi jo huomenna,ja saapa nähdä,milloin seuraava talviepisodi on.Mutta kyllä näin mieluummin kuin kesän helteet..

    VastaaPoista
  19. No niin, tulihan se sentään, miksi vaan aina väärällä tavalla. Myrsky on aiheuttanut pahoja tuhoja siellä, katselin Anun blogista kuvia.
    Meilläkin on ollut viluista, varsinkin öisin, onneksi on keskuslämmitys, en tykkää olla kohmeessa sisällä.
    Meidän Tina näyttää sadepäivinä juuri yhtä kärsivältä kuin Bambikin :)

    VastaaPoista
  20. Sirokko:tulihan se ja nytkin sataa,mutta tuuli on jo rauhoittunut.Miljoonavahinkoja tosiaankin aiheutti tämä myrsky,ja Tel Avivin ranta-alue on nyt surkean näköinen. Mulla ei ole keskuslämmitystä,mutta kun lämmittimet toimii hyvin. Voi Tinaa,Bambi lähettää terkkuja;D

    VastaaPoista
  21. Noniin, saatiinhan se talvi sinnekin...ainakin hetkeksi. Nauti nyt viileàstà ja raikkaasta :D

    VastaaPoista
  22. Itse olen niin henkeen ja vereen lämpöihminen, että ihan paleltaa jo noita kuvia katsellessa! Taidan kääriytyä Bambin kanssa peiton alle ;)

    VastaaPoista
  23. Ciacy;vihdoinkin tuli! Nyt sataa mutta päivällä aurinko jo pilkisti siellä sun täällä,ja huomenna pitäisi sateenkin toistaiseksi olla ohi.Bambia ihan pelotti olla ulkona sateessa ja sain laitettua sen takin sille päälle,mutta se ei osannut lainkaan siinä kulkea.

    Varjo;En pidä extreme kylmästä,mutta täällä oli nyt niin pitkää lämmintä ,että tällainen ilma tuo raikasta vaihtelua.Bambi varmaan tykkäisi;D

    VastaaPoista
  24. hui +16 on aika koleaa sisällä, ei ihme, että bambi kääriytyy vällyihin..
    Ihanaa, että sait sinne viileämpää..
    meilläkin pakkanen senkun nautiskelee..
    mullakin on aika koleaa talossani, poltan juuri takkaa, jotta pehmeä lämpö leviäisi..

    VastaaPoista
  25. Meil oli tänään uutisissa,että teil on sitte rippassu vettä :)

    VastaaPoista
  26. Hanne:eilen oli vielä vähän tuota kylmempääkin,illalla nukkumaan mennessä,Mutta vasta kun menee tuon 15 asteen alle reilusti alkaa kunnolla palelluttaa.Tämä on vanha talo,ja ei yhtä hyvin rakennettu kuin uudet talot,jotka varmaan pitävät kylmää poissa paremmin kuin tämä,AAh,takkavalon vieressa oliskin ihana oleilla:-)

    Amalia:Tuli kunnolla ja hajotti paikkoja,samalla,Eli hyvä kun tuli mutta olis saanut tulla rauhallisemmin.

    VastaaPoista
  27. Antalyassa myös on ollut todellakin kylmaa.Alle +10 astettaJos siella olisin,niin lammittaa pitaisi.Taalla Suomessa on se hyva,etta vaikka ulkona on kylma,niin sisalla lammin.Ainakin suurimmassa osin talouksista.

    VastaaPoista
  28. Sateenkaari:alle 10 on jo kamalan kylmää sisällä,pohjoisessa asuessani kerran meni+9 asteen kohdalle,ja olin aivan jäässä,Suomessa tosiaankin kerrostaloissa on sisällä ihanan lämmintä:-) Täällä sade aiheutti tosi pahoja ongelmia;ranta-aluiella oli oikea mini tsunami .

    VastaaPoista
  29. Aw, look at how warm and cozy your pup is! My dog loves to snuggle under the blankets, too... She's even figured out how to use pillows like a human, too- It's too cute!

    VastaaPoista
  30. Teidän lämpöasteet kuulostaa vielä mukavan lämpimiltä. Meillä on pidemmän aikaa mittari pyörinyt -20 asteen tietämissä.;) Nyt oli yön aikana vihdoin lämmennyt ja aamulla oli pakkasta enää seitsemän kieppeillä. Tuntuikin tosi leudolta käydä aamulenkillä. Nopeammin päästiin uloskin, kun ei tarvinnut Rymyä pukea.;) Kovin kauaa ei kuitenkaan saada tästä kelistä nauttia. Pitäisi taas alkaa kiristymään sinne kahteenkymppiin. Eipä silti, tykkään enemmän pakkaskelistä kuin suojaisesta loskasta. Riittävästi vain vaatetta päälle, niin pärjää.:)

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...