maanantai 19. elokuuta 2024

Syksyä.kohti

Hei taas Kohta jo syyskuu, mutta täällä helteet jatkuvat. Elokuu ja syyskuukin niin kosteankuumia, että ulkoilu vie kaikki  voimat.
Muutama viikko sitten kävin tervehtimässä burmalaista ystävääni. Naw Paw Say poimi minulle kesäkurpitsan lehtiä puutarhatilkustaan , ja opin että kesäkurpitsan lehdetkin sopivat ruuanlaittoon, mm.curry-ruokiin.
Hänen puutarhassaan kasvoi myös valtavan näköisiä  ja korkuisia kasveja, joita luulin puiksi,  mutta ne olivatkin  hernemunakoisokasveja. Noita kuvassa näkyviä pieniä vihreitä palleroita käytetään etenkin thaimaalaisessa keittiössä. Sain niitä mukaani: osan käytin kasviscurryyn  ja osan kuivattelen, jotta saan niistä siemenet tallelle. Naw Paw Say kuuluu karen-heimoon, ja  tutustuin häneen kun olin vapaaehtoisena iltapäiväkerhossa, jossa hänen poikansa kävi.
Lainakoirani Shadow on taas ollut luonani 2 viikkoa, ja keskiviikkona Shadow palaa kotiinsa. Shadow ja puistokissa Nipsu sietävät toisiaan tosi hyvin.🐕🐈
Tämä upea siamilainen kissa asuu eräässä puistossa, jonka lähellä käyn pari kertaa viikossa, auttamassa yhtä vanhusta. Ihmettelin miten tuollainen kissa on päätynyt puistokissaksi.

Täällå on ollut muutama tosi hermoille käyvä viikko, kun on odotettu  Iranin kostoiskua. Se ei ole vielä tapahtunut, mutta ei ole poistunut päiväjärjestyksestä , ja aiheuttaa  alitajuista stressiä. 
Nukkuva kissa kodin lähellä,  Odotan että.säät viilenevät, jotta jaksaa liikkua enemmän ulkona , mutta siihen menee vielä ainakin puolitoista kuukautta, ellei enemmän. Syyskuussa on tiedossa työpaikan järjestämä hotellivuorokausi pohjoisessa,  joka toivottavasti onnistuu.

Kaunista elokuun jatkoa teille❤️

12 kommenttia:

  1. Kivaa, kun sinulla on ollut Shadow seuranasi!

    Kaikenlaista voi näköjään syödä. Nyt opin, että myös kesäkurpitsan lehtiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SusuPetal:Shadow onkin mukavaa ja tuttua seuraa❤️14 v.vanhus jo.Joo olivat kuin pinaatti siinä curryssä.Bataatinlehtiä olen käyttänyt,mutta oli uusi juttu että.myös kesäkurpitsannlehdet ovat Tosin jos ei itse kasvata kesäkurpitsoita niin pitää ollabilmsn noita lehtiä

      Poista
  2. Siellä ei elo ole varmastikaan ollut mitään kovin helppoa. :-(

    Mikä tuo eka kukkanen on? Onpa kaunis ja erikoinen.

    Minä olen nähnyt noita hernemunakoisoja aasialaisissa kaupoissa, ja joskus olen kokeillut laittaa niitä, mutta en oikein tykkää niistä, kun ovat sellaisia "poksahtelevia". En tiedä, enkö ole kypsentänyt niitä tarpeeksi, vai missä vika. En kyllä rakasta munakoisoa muutenkaan, joten ehkä se vika onkin siinä. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu:Haastava aika täällä jo 10 kk.Kukka taitaa olla koukkuköynnös,tosi nätti❤️
      Joo,ei nuo hernemunakoisot erityisen herkullisia oliut,mutta itse tukkäsin juuri siitä poksahtelusta,mutta mä rakastankin🍆🍆joten ehkä siksi.Tosin eiväthän nuo pallerot ole kuin munakoiso,vaikka samaan sukuun kuuluvatkin.Kasvi tosin on aika upea💚

      Poista
  3. En ole koskaan edes nähnyt kesäkurpitsan lehtiä

    VastaaPoista
  4. Hei Jael! Olen sinua odotellut.
    Kuulin tänään lohduttavia uutisia sieltä päin. Toivon rauhallista jatkoa!
    Liika helle on rasittavaa. Meillä on ollut kylmä kesä, ei ainoatakaan hellepäivää, siis normaali tukholmalainen kesä kuten ennen vanhaan ennen ilmasto-oglemia.
    Tuo kissa on todella upea, ja mitkä silmät.

    VastaaPoista
  5. Hyvä kuulla sinusta, vaikka voin kuvitella että helppoa ei elämä siellä ole ollut. Ja kuten Donna Roomassa tuossa edellä jo mainitsikin, tänä aamuna uutiset näyttivät vihdoin hieman toiveikkaammilta.
    Kummallisia kasveja tosiaan! Mielenkiintoisinta on kuulla ja nähdä, miten erilaisista asioista ruokaa voikaan valmistaa. Minäkin tykkään munakoisosta, jos se on valmistettu huolellisesti ja etenkin Ottolenghin ohjeen mukaan valmistetut uunissa kunnolla paahdetut viipaleet ovat erityisherkkuani. Mutta raa´aksi jäänyt munakoiso saa kyllä vereni seisahtumaan jos sellainen suuhuni eksyy. Tuo poksahtelu sen sijaan kuulostaa mukavalta. Tykkään erilaisista struktuureista ruuassa.
    Kaunis sinisilmäkissa! Ei näytä ulkokissalta ollenkaan.

    Vilvoittavia tuulia ja rauhallisia päiviä ja viikkoja sinne Jael <3

    VastaaPoista
  6. No nyt opin minäkin, että kesäkurpitsan lehtiä voi käyttää. Kesäkurpitsoja tulee pihassa kasvatettua vuosittain, pitää jatkossa ottaa lehdetkin hyötykäyttöön.

    VastaaPoista
  7. Minusta on liikuttavaa, miten sydämellinen ihminen burmalainen ystäväsi Naw Paw Say on.Pienstä puutarhatilkustaan hän antoi sinulle suurella sydämellä, mitä oli kasvattanut.

    VastaaPoista
  8. ihana syksy tulossa ja sadonkorjuu ❤️
    Sinulla aina mitä erilaisimpia kisuleita seurana.
    Kaunis siamilainen.

    VastaaPoista
  9. Hernemunakoiso . wow... en ole koskaan kuullutkaan, saati nähnyt ennen kuvaasi - kiitos!!
    Mielenkiintoista myös, että kesäkurpitsanlehti syötävää... ajattelen, että ajattelemattomuudessaan on heittänyt varmaan paljon muutakin syötävää kompostiin...
    Aiempia kommentteja lukiessani mielenkiinnon herätti myös "poksahtelu" - toisi uuden elementin ruokailuun... innostun aina kaikesta uudesta, mutta nyt en taida löytää noita palleroisia mistään etsinestä kaupastakaan.
    Voimia helteiseen kosteuteen ja elämään siellä. Se mikä on ilahduttanut koko blogiystävyytemme ajan on sinun laaja ja aito ystäväpiiri - tuette toisianne monilla tapaa, sitä on ihana seurata!!

    VastaaPoista
  10. Helteistä syyskuun päivää! Meitä hellitään seuraavat kymmenen päivää yli 20 asteen lämmöllä. Iltaisin tosin on viileää kun aurinko laskee. Vielä on kiva kuivattaa pyykit ulkona :) Jaksamista sinne tosi helteisiin!

    VastaaPoista

Vaikka näkyy että on sanavahvistus niin sen voi ihan hyvin jättää väliin,se kummittelee tuolla enkä saa sitä pois...